Kuukausittaiset arkistot: heinäkuu 2017


Voihan puomi

 

Jos joku asia täällä Norjassa vähän ihmetyttää, tai suoraan sanoen mättää, niin ne ovat tietullit. Täällähän on sellainen systeemi, että jos vain johonkin rakennetaan vaikkapa tunneli, niin se rahoitetaan (ainakin osittain) autoilijoilta kerättävillä tietulleilla. Autoilu on täällä muutenkin kallista, mutta näiden tietullien ansiosta siitä tulee entistä kalliimpaa.

Tietullien hienona ideana ja perusteluna on rahoittaa, ja näin myös tehostaa ja nopeuttaa, uuden infrastruktuurin rakentamista, sekä toisaalta vähentää autoilua kaupunkien keskustoissa. Tuon jälkimmäisen hyväksyn ja voin ymmärtää. Kaupunkien keskustat eivät yksinkertaisesti vedä näitä nykyisiä automääriä. Eikä ilmanlaatu kestä. Mutta sitten tuo ensimmäinen. Täällä on tiet keskimäärin niin huonossa kunnossa, että en ihan tiedä, kuinka hyvin tuo idea mahtaa toimia.

Meidän kunnassa on se tilanne, että tänne rakennettiin pari vuotta sitten uusi tunneli. Kuntakeskus palveluineen jäi sinne toiselle puolelle sillä seurauksella, että nyt me joudumme maksamaan jokaisesta visiitistä sellaiset 80 nok (eli noin 8 euroa) ylimääräistä. Ne, joiden työpaikka sattuu olemaan siellä, joutuvat pulittamaan tuon saman summan joka työpäivä, ja verovähennyksiä alat saamaan vasta siinä vaiheessa, jos ajat sinne useammin kuin viisi kertaa viikossa. Harva tekee kuusipäiväistä työviikkoa.

Kohta valmistuu toinen tunneli, ja jos sitten haluan lähteä käymään lähimmässä vähän suuremmassa kaupungissa, tuleekin matkalle ylimääräistä hintaa lähemmäs 20 euroa. Bussi tulisi halvemmaksi jos niitä menisi vähän useammin. Ja suuremmalla kaupungilla tarkoitan paikkaa, jossa on LIndex, Biltema ja vähän muuta. Ei nyt mikään suoranainen city sekään.

Tämä on muuten asia, joka myös Norjassa matkailevan kannattaa ottaa huomioon. Puomi- ja lauttamaksut saattaavat pidemmillä autoreissuilla nostaa matkaan hintaa sadoilla euroilla.

 

 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Myös lähes kaikilla pienemmillä teillä on ainakin se yksi puomi vastassa, ja aukaisu maksaa yleensä  sen 30 – 60 nok. Jos huono tuuri käy, niin puomissa on lukko, ja matkanteko loppuu siihen. Eli jos täällä haluaa lähteä ajelemaan vähän syrjemmälle, niin karttaa kannattaa tutkia tarkkaan ja huomioida ne pienet poikkiviivat. Vaikka jonnekin vaellusreitin alkuun menisi autotie perille, niin käytännössä matkanteko saattaa tyssätä jo viisi kilometriä ennen reitin alkua, ja kävelyreissulle tulla sellaiset kymmenen kilometriä lisää pituutta.

 

 

Meillä on ollut tapana käydä uimassa ja myöhemmin syksyllä marjassa läheisellä järvellä (kuvat). Sinne mennessä on ollut tietenkin puomi, joka on maksanut sellaiset 40 nok suntaansa, tai vaihtoehtoisesti on voinut ostaa vuosikortin 400 kruunulla. Nyt siihen on rakennettu hienompi automaattipuomi, jonka rakennus tietenkin rahoitetaan puomimaksuilla, jotka nousivat yllättäen 75 kruunuun. Eli lähes 8 euroa reissu. Sillä tiellä oli muuten se kuoppa, jossa rikoin autoni.

Nykyiset vuokraisäntäni ovat maanomistajina ainakin osittain vastuussa tuosta uudesta puomista, ja pääsinkin kertomaan asiasta mielipiteeni. Sanoin, että koska maksu on tuplaantunut, en periaatteessa suostu maksamaan tuota korkeaa hintaa. Että pitäkää mustikkanne. Poimin ne muualta tai ostan kaupasta – saan halvemmalla.

Eivät suuttuneet, tai voineet suuttua, koska olivat juuri pyytäneet minua hoitamaan eläimiään kesälomansa ajan, hah. Ehkä saan palkaksi vuosikortin tuolle tielle.

Joku voisi tässä kysyä, että entäs ne öljyrahat? Mihin niitä käytetään? Sitä minäkin aina ihmettelen.

 

Mutta muuten Norja on ihana maa, ainakin noin pääsääntöisesti. Plussan puolella ollaan reilusti, tietulleista ja muutamasta muusta jutusta huolimatta.

 

 


Elämää kielipuolena 2

 

Sopivasti loman alla ajoin auton kuoppaan (joita täällä muuten riittää) ja siitä alkoi hankaluudet. Sen seurauksena vietin lomastani aika monta tuntia istuen autokorjaamolla ja lomarahatkin menivät sitten sinne, niin että ei tarvinnut miettiä, että minnehän lähtisi ajelemaan. Tuli lähiloma.

Kun naisena yrittää selittää autokorjaamon pojille, mikä autossa oli vikana (jos se vika on vähän epämääräinen), niin siinä joutuu kyllä aina omalle epämukavuusalueelle. Ja sitten kun sen saman tekee norjaksi, niin voitte vaan kuvitella. Piti etukäteen katsoa sanakirjasta, että mitä on nitinä ja natina, kolina, nykiminen ja kirskuminen. Ja tietenkin ne auton eri osat.

Norjalaisilla on kyllä onneksi hyvä pokka. Jos oltaisiin italiassa, niin ihan taatusti olisin saanut aika monta kertaa nähdä silmien pyöritystä ja kuulla ”MAMMA MIA!”, mutta onneksi ollaan Norjassa ja norjalaiset ovat kohteliaita. Itseäni tosin tuppaa aika usein naurattamaan, ja taatusti naurattaa norjalaisiakin sitten kahvihuoneessa.

 

 

Olin aikoinani vuoden Ruotsissa lastenhoitajana. Asuin silloinkin ihan maalla, ja kun elettiin aikaa ennen kännyköitä ja facebookeja, niin se oli melkoinen kielikylpy. Kun ei ollut iltaisin muuta tekemistä, niin luin koko perheen kirjahyllyn läpi. Perheen lapset pitivät huolen siitä, että oli lausuminen kohdillaan. Vuoden kuluttua ulos pullahti sujuvasti ruotsia puhuva nuori nainen, ja jostain kumman syystä se kielitaito on säilynyt kaikki nämä vuodet, vaikka en Ruotsissa ole sittemmin asunutkaan.

Muutin Norjaan vähän samanlaisin odotuksin. Oli helppo päästä alkuun, kun norjalaiset ymmärtävät ruotsia ja itsekin ymmärsin ruotsin pohjalta norjaa aika hyvin. Ajattelin, että vuosi siinä ehkä menee, ja sitten norja sujuu jo ongelmitta, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään. Nyt viisi vuotta täällä asuttuani, puhun edelleen aika lailla ruotsia. Välillä ihmettelen, mistä ihmeen mielen arkistoista monet vaikeatkin sanat tulevat mieleeni ruotsiksi. Siis kielellä, jota olen käyttänyt aktiivisesti viimeksi noin 30 vuotta sitten. En tajua.

Itselleni on koitunut siunaukseksi se, että en pelkää vieraalla kielellä puhumista ja kieli ei yleensä mene solmuun, niin kuin monella suomalaisella tuntuu menevän, vaikka osaisi kieltä kuinka hyvin. Puhun siis sujuvasti väärin, ja nykyään joudun työssäni myös kirjoittamaan, sujuvasti väärin sielläkin. Mutta kollegani vain totesi, että kyllä hän ymmärtää oikein hyvin, mitä tarkoitan.

No, tämä on tietenkin yksi niitä asioita, joita pitäisi tehdä. Pitäisi oikein opiskella norjaa. Olen luottanut vain tähän kuuntelemalla ja lukemalla oppii metodiin, mutta se ei oikein tunnu riittävän. Kieli ja puhuminen ovat minulle niin tärkeitä asioita, että välillä ottaa päähän, kun en ole oppinut norjaa kunnolla. Olen aloittanut aika monta nettikurssia ja ostanut oppikirjojakin, mutta sitten ne aina jää. Kun sitä pärjää ihan hyvin, niin motivaatio ei oikein riitä itsenäiseen opiskeluun.

 

 

Mutta tässä, ihan niin kuin monessa muussakin asiassa, pelko on se suurin este. Pelko siitä, ettei osaa, tai että munaa itsensä. Pelko epäonnistumisesta tai että joutuu naurunalaiseksi. Ja toisaalta tällaisen pelon paras selättäjä on huumori ja se, että osaa nauraa itselleen. Voi sitten nauraa yhdessä muden kanssa. Koska eihän se ole niin vakavaa. Me kaikki ollaan vain ihmisiä ja erehtyväisiä. Tärkeintä on, että yrittää. Siitä pelosta huolimatta.

 

Kuvat ovat lähilomaltani naapurin puutarhasta. Sinne pääsee kävellen.