Kuukausittaiset arkistot: marraskuu 2017


Hyviä vinkkejä kuunneltavaksi ja katseltavaksi

 

 

Ulkomailla ja erityisesti täällä maaseudulla asuessa internet on tullut kovin tärkeäksi. Se mahdollistaa paitsi yhteydenpidon läheisiin ja ystäviin, niin myös osallistumisen moniin tapahtumiin. Täältä kun ei niin vain lähdetä ajelemaan Osloon, saati Helsinkiin, jonkin tapahtuman tai luennon perässä. Onkin hienoa, että yhä useampi tapahtuma järjestetään nykyään verkossa.

Nyt just on menossa kaksikin hyvää online-tapahtumaa, joista haluan vinkata.

Ensiksikin TerveysSummit. Joka päivä mielenkiintoisia, ilmaisia haastatteluita liittyen ravintoon, terveyteen ja hyvinvointiin. Joka päivä julkaistaan uusia haastatteluita, jotka ovat katsottavissa rajatusti 24 tunnin ajan. Voit liittyä ilmaiseksi täältä.

Tai jos yrittäjyys kiinnostaa, niin mielenkiintoisia haastatteluita löytyy Menestyvän yrittäjän mindset online-tapahtumasta. Haastateltavina on lähinnä menestyneitä pienyrittäjiä ja itsensä työllistäjiä. Siellä puhutaan paljon mm. luovuudesta, intuitiosta ja rohkeudesta. Jokainen haastattelu on kuunneltavissa 48 tuntia. Siihenkin ehtii vielä liittymään mukaan täältä.

Mulla on perinteisesti ollut radio aina auki, mutta nykyään yhä useammin kuuntelenkin podcasteja. Silloin voin itse valita, mikä aihepiiri kiinnostaa minäkin päivänä ja kenen juttuja haluan kuunnella. Kuuntelu sujuu ihan niin kuin radionkin kuuntelu kotihommia tehdessä, tai vaikka sohvalla neuloessa television katsomisen sijaan. Monet kuuntelee nappikuulokkeilla autoa ajaessa tai lenkillä ollessaan. Itse kyllä kuuntelen luonnossa mielummin luonnon omia ääniä, mutta tilaisuuksia kuunnella kyllä löytyy.

Mitä ne podcastit sitten oikein ovat? Hyvin asian selittää vaikkapa Salamatkustaja- blogia kirjoittava Satu. Satu julkaisee itsekin mielenkiintoista Unelmaduunarit- podcastia.

Toinen suomenkielinen podcast, jota aina kuuntelen on Chez Helena- blogin Helena Liikanen- Regnerin ja Lilli Kääriäisen pitämä Kahvihetkiä maailmalla- podcast. Siellä voi kuunnella haastattelujen merkeissä tosi ihmeellisiä tarinoita suomalaisista, jotka ovat asettuneet kuka minnekin päin maailmaa. Norjassa asuminen tuntuu monen muun ulkosuomalaisen elämään verrattuna ihan lälly-jutulta :).

Tänään olen kuunnellut Yoga Girlin, eli ruotsalaisen Rachel Brathenin From the Hearth- podcastia (englanninkielinen). Siellä puhutaan hyvinvoinnista, ravinnosta, terveydestä, veganismistä ja muusta. Rachel on tosi sympaattinen ja suvaitsevainen tyyppi, ja näitä on mukava kuunnella. Ainoa miinus on ajoittain haastetteluita häiritsevät huonot yhteydet.

Mutta podcasteja on nykyään yhä enemmän, ja jokainen löytää varmasti itseään kiinnostavia juttuja.

Joten kun istutte siellä sohvan nurkassa joululahjasukkia kutomassa, niin laittakaa kuulokkeet korvaan ja sivistäkää tai viihdyttäkää itseänne siinä samalla, joko näiden online-tapahtumien tai podcastien parissa.

Mutta kun menette luontoon liikkumaan, niin jättäkää kuulokkeet kotiin ja nauttikaa siitä luonnosta kaikilla aisteilla.


Epäonnistumisen häpeä

 

 

 

 

 

 

 

Eilen tänne tuli lumimyräkkä ja lunta tuli päivän aikana lähemmäs 40 senttiä. Toteutin omaa neuvoani, että vaikka sohva houkuttelisi, niin kannattaa lähteä liikkeelle. Varsinkin koiranilmalla. Kävelin tunnin koskemattomassa hangessa lumen tuiskuttaessa ja napsin valokuvia valkoharmaasta maisemasta. Oli siellä oma kauneutensa, vaikka värit olivat aika vähissä. Ainoa valopilkku oli aura-auton keltainen valo.

Kävelystä intoutuneena katsoin Youtubesta monta filminpätkää ruotsalaisesta, käsittämättömän taitavasta akvarellitaiteilija Lars Lerinistä. Inspiroiduin, ja yritin maalata noita valkoharmaita maisemia akvarelleilla – eihän se niin vaikeaa voi olla. No juu.

Itselläni on kummallinen tapa ajatella, että heti pitäisi olla hyvä, tai mielellään enemmänkin. Jos se ensimmäinen akvarellityö ei onnistu, niin totean, että olen huono, ei kannata.

Olen ihmetellyt pitkään, miksi olen sellainen kuin olen, mutta sitten luin entisen yhdysvaltain Suomen suurlähettilään Bruce Oreckin haastattelun, jossa tämä toteaa, että me suomalaiset olemme noin keskimäärin aika pessimistisiä ja ymmärrämme epäonnistumisen täysin väärin. Epäonnistumistahan on ainoastaan se, jos siitä ei ota opikseen.

Ehkä tämä johtuukin siis suomalaisuudestani? Ehkä tämä onkin kansallinen erityispiirre? Todeta jo valmiiksi, että tässä olen huono, tai tätä en osaa. Ja jos kerran epäonnistuu, niin sehän todistaa sitten ajatuksen oikeaksi, eikä uudestaan kannata yrittää. Joku muu tekee tämän kuitenkin paremmin.

 

”En ole epäonnistunut. Olen vain keksinyt 10 000 tapaa, jotka eivät toimi” -Thomas Edison-

 

Taiteen tekemisessä on ihan sama periaate kuin missä tahansa asiassa: päänsisäinen toiminta ei riitä (oma akilleen kantapääni). Se ei vaan riitä, että miettii ja suunnittelee ja suunnittelee ja miettii, vaan ainoa keinoa edetä ja edistyä on tarttua toimeen ja harjoitella. Tehdä, tehdä ja tehdä. Pelkkä lahjakkuus ei vielä vie mihinkään, tarvitaan myös paljon työtä ja kykyä sietää epäonnistumista.

Jokainen kuuluisa taiteilija, myös tuo edellä mainittu Lars Lerin, on tunnettu lähes maanisesta tavastaan työskennellä. Ja sama tietenkin pätee, oli millä alalla tahansa. Vaikka olisi kuinka lahjakas, mestariksi ei voi kehittyä kuin harjoittelemalla ja tekemällä. Niin ja epäonnistumalla yhä uudestaan – kunnes onnistuu.

 

Monet elämässään epäonistuneet ovat ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet kuinka lähellä läpimurtoa he olivat luovuttaessaan.  – Thomas Edison –

 

Lumipyry muuttui vesisateen kautta pikkupakkaseksi. Tänään on kaunista, mutta ah niin liukasta…

Mukavaa viikonloppua, ollaan armollisia itsellemme. Just do it, mitä se ikinä onkin. Uskalletaan olla myös aloittelijoita ja huonoja. Harjoitus tekee mestarin.

 


Elonmerkkejä

 

 

 

 

 

Olin jo jonkin aikaa huomannut liikettä tuolla hiljaisella pihalla. Nykyisten vuokraisäntieni omistamalla hyljätyllä pientilalla. Ensin hävisivät auton romut. Sitten kaadettiin puskia. Ajattelin, että talo on saanut nyt sitten lopullisen purkutuomion. Mutta sitten sinne ilmestyikin pihaan hevoskuljetusvaunu ja aitaus!

Taloon oli selvästi muuttamassa joku. Joku jolla on hevosia. Minun talooni! Siihen josta olin salaa aina haaveillut. Kerran jopa maininnutkin isäntäperheelle, mutta ei siihen kuulemma voinut muuttaa, Se oli niin huonossa kuonossa, eikä siinä ollut sähköä eikä vettä. Ensin ärsytti. Seisoin siellä pihassa kädet puskassa ja poljin jalkaani. Noin kuvaannollisesti ainakin.

Sitten selvisi, että talooni muuttaakin entinen naapurini. Mies, joka käy kengittämässä nämä meidänkin hevoset. Mies, jonka valtavia työhevosia olen joskus ollut hoitamassa. Varsinainen handyman ja luomuviljelijä. Vanhan kansan hevosmies. Oiva naapuri, jonka apuun saatoin aina luottaa asuessani siellä entisessä paikassa. Eli paikka menee siis ihan oikealle henkilölle, ja se on pelastunut purkutuomion alta.

Taloon on nyt luvattu vetää sähköt ja vesi, mutta muuten se pitää kunnostaa itse. Ei olisi onnistunut minulta. Olisi vaatinut todella käteviä käsiä ja vahvaa selkää, tai suurta nippua rahaa. Unelmat on unelmia, eikä ne aina ole ihan synkassa realiteettien kanssa. Mutta silti vähän kirpaisee – pakko myöntää. Nukuinko nyt onneni ohi? Sinne olis saanut niin kivan pihan ja puutarhan. Ystäväni totesi lakonisesti, että olen vähän liian hyvä vuokralainen. Ei kai kukaan ilmaisesta maatalouslomittajasta ja eläintenhoitajasta luovu. No joo, ehkä niinkin. Tai sitten en ole vain ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi.

Mutta se mikä tässä on mielenkiintoista ja hauskaa on, että se entinen paletti alkaa ikään kuin siirtyä tänne. Ensin tulin minä, sitten Blesen. Nyt tämä mies ja lähinaapuri, joka oli aikaisemmin vuokralaisena sillä samalla isännällä. Ja nyt kun saataisiin vielä ne kaksi hevosta, Juni ja Tinden tänne, niin olisin onnellinen. Sitten kaikki olisi mallillaan.

Mutta asiat menevät, niin kuin niiden kuuluu mennä. Aika näyttää. Siihen asti voisi pyrkiä olemaan tyytyväinen siihen, mitä on, eikä aina haikailla jotain muuta. Koska asiathan ovat nyt erinomaisella mallilla.


Elämänpolku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

”Kuinka voit kulkea suoraan eteenpäin

kapealla vuoripolulla, jossa on

yhdeksänkymmentäyhdeksän mutkaa?”

(vanha zeniläinen koan)

 

Minulle tuo tarkoittaa sitä, että vaikka elämänpolullasi olisi minkälaisia mutkia, tietyt asiat kulkevat mukanasi tai tulevat eteesi yhä uudestaan. Ne oikeasti tärkeät asiat, ja asiat, jotka ovat osa elämänsuunnitelmaasi. Ne palaavat elämääsi jopa silloin, kun yrität jättää ne tietoisesti taaksesi. Ja kun kerran katsot taaksepäin, kaikista mutkista ja harhapoluista huolimatta huomaatkin kulkeneesi suoraan.

Minun elämässäni on kaksi tällaista asiaa: hevoset ja taide. Molemmat olen karistanut elämästäni monta kertaa ja kuvitellut, että ne tärkeät asiat ovat ihan toisaalla, mutta aina ne molemmat ovat palanneet elämääni – muodossa tai toisessa.

Olen saanut viime aikoina niin paljon vahvistusta sille, että minun pitäisi panostaa maalaamiseen, että olen päättänyt lopettaa vastustamisen ja hypännyt kunnolla maalaamisen pariin. Palkkatöiden ohessa toki. Katsotaan mihin tämä polku vie.

Etsiessäni aiheita, löysin valokuvia, joita olen otanut hevosystävistäni. Silloin kun lauma oli vielä kasassa ja kaikki hyvin. Nyt niiden katsominen tuntuu surulliselta, sydän lähes pakahtuu, mutta toisaalta olen niin äärettömän kiitollinen, että sain mahdollisuuden jakaa elämääni niin tiiviisti noiden viiden kanssa.

Vaikka lauma on hajonnut, osa näistä hevosista on vielä jossain määrin mukana elämässäni. Toivottavasti jonain päivänä vielä tiiviimmin kuin juuri nyt. Mutta sydämessäni ne ovat edelleen kaikki. Joka päivä ja koko ajan.