Kuukausittaiset arkistot: tammikuu 2018


Viikkokatsaus saman otavan alta, viikko 3

 

Viikon kiitollisuus:

No se kun sain viettää vapaapäiviä tuon lumimyräkän aikana – ehdottomasti. Olin kiitollinen.

 

Viikon jännitys:

Ihmettelin, kun äsken ( puoli kymmeneltä illalla ) ikkunan takana meni mönkijä hevonen perässään. No, läheisellä ravitallilla hevosia treenataan välillä mönkijän kanssa, mutta oli aika myöhäistä ja pimeää. Ajattelin, että aika sissejä ovat. Ilmeisesti hevonen oli kanssani samaa mieltä treenamisen ajankohdasta, koska kohta ikkunan takaa hujahti pelkkä hevonen. Periaatteessa sen olisi pitänyt tietenkin juosta takaisin kotiin, mutta se onnistui eksymään, ja sitä jouduttiin tuolla pimeässä etsimään. Löysi se lopulta kotiinsa – toivottavasti vahingoittumana.

 

Viikon ärsytys:

Kaikki läppärin ohjelmat vaativat päivitystä saman päivänä ja siinä hujahti pari tuntia. No, ohjelmien päivittäminen on tosi tärkeää – tietenkin. Mutta silti ärsyttää se, kuinka paljon aikaa me nykyään  joudutaankaan käyttämään tällaisten teknisten juttujen kanssa. Tässä koneen edessä menee ihan liikaa aikaa muutenkin (ainakin itselläni), mutta sitten vielä kaikki nämä väännöt päivitysten, unohtuneiden salasanojen ja teknisten ongelmien kanssa.

 

Viikon inspiraatio:

Ruotsalaiset vaan osaa… ”The Waves We make”, on ruotsalainen webmagazin (mikähän tämä on suomeksi, nettijulkaisu? ), joka haluaa kannustaa kestävään, luonnomukaiseen ja ympäristöystävälliseen elämäntapaan. Kestävän ja ympäristöystävällisen elämäntavan ei tarvitse olla ankeaa kaikesta kieltäytymistä. Pitää vain alkaa ajatella uudella tavalla, ja onneksi yhä useammat niin tekee. Se lähtee pienestä. Joku voisi napata kiinni tämän sivuston ideasta ja perustaa vastaavan Suomeenkin? Aika on varmasti jo kypsä.

 

Viikon oivallus:

Laitoin viime viikolla linkin ihaniin työpajoihin ja verstaisiin. Katsoin kuvia kateellisena ja ajattelin, jos vain olisi kunnon ateljee, niin sitten… Mutta onhan mulla. On meidän taideklubin ateljee ja on tilaa ja mahdollisuuksia ihan yllin kyllin tässä kotonakin. Sain itseni taas  kerran kiinni siitä, että keksin hyviä verukkeita olla maalaamatta. Kyse ei todellakaan ole tilan tai ajan puutteesta, vaan jostain ihan muusta.

Kannattaa miettiä omallakin kohdalla: jos laittaa unelmiensa eteen sivulauseen, joka alkaa esimerkiksi ”jos vain”, ”kun vain” tai ”sitten kun”, niin voi pysähtyä miettimään, onko kyse todellisesta esteestä, vai mielen luomasta verukkeesta. Löytyykö sanojen takaa ehkä jotain ihan muuta. Useimmiten varmaan pelkoa.

 

 

Viikon ilo:

Viikonlopun taidekurssi, ehdottomasti. Meillä on ihana, suloinen, inspiroiva ja taitava opettaja Elisabeth, joka tulee säännöllisesti Oslosta meitä opettamaan. Ja iloinen olen siitäkin, että me saadaan täällä pienessä kyläpahasessa kasaan tarpeeksi ihmisiä näille kursseille useamman kerran vuodessa.

 

Viikon ulkosuomalainen ( ja blogi ):

Thaimaanrannan maalarit

Täällä lumikinosten keskellä kärvistellessä on mukava lukea elämästä lämpimässä. Arki on arkea myös Thaimaassa ja haasteita on sielläkin, mutta kyllä sitä näin talvella miettii omaa valintaansa tämän asuinpaikan suhteen. Heidi kirjoittaa hauskasti elämästään Thaimaassa, ja juttuihin on mukava paeta tätä kylmää ja lumista arkea.

 

Hyvin sanottu:

”Tietämättömyys antaa paljon luultavaa”.

 


Kissajuttuja 1

 

 

 

Tänne tuli tosiaankin sitten lunta vähän reilummin ja elämä meni monelta totaalisesti sekaisin muutamaksi päiväksi. Olin kiitollinen vapaapäivistä ja siitä, että ei tarvinnut lähteä yrittämään töihin tuolla tavallisella autolla, koska yrittämiseksi se olisi varmaan myös jäänyt. Nyt olisi tarvittu aika järeää nelivetoa. Välillä piti käydä lapioimassa lunta, mutta muuten sai olla täällä lämpimässä ja nauttia elämästä kissojen seurassa.

 

Niin kuin kuvasta näkyy, nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että nämä kaksi, Ivar ja Lille Venn, mahtuvat samalle sohvalle. Vähän pitää olla vielä hajurakoa, mutta hetkittäin melkein kosketusetäisyydellä. Niiden yhteiselämä sujuu muutenkin hienosti, ja siitä kiitos kuuluu kyllä Lille Venille. Se on niin kiltti ja sopuisa, mutta kuitenkin psyykkisesti niin vahva ja erinäisissä kissatappeluissa kouliintunut, että se pärjää Ivarin mahtailuille.

 

Kunnon kissatappeluita, joissa on otettu oikein miehestä mittaa, on tapahtunut ehkä kaksi kertaa. Silloinkin selvittiin vammoitta, mitä nyt karvat vähän pöllysi. Muuten eletään sovussa, ja aika usein täällä on matot kasassa takaa-ajoleikkien jäljiltä. Eli maassa rauha ja kissoilla hyvä tahto.

 

Välillä kaipaisin tänne vähän myös feminiinistä kissaenergiaa täyttämään Ineksen jättämää aukkoa, mutta se ei tule onnistumaan tuon meidän Ivarin takia. Niin hirveän suloinen kun se onkin, niin siinä ei ole herrasmiesainesta, eikä se kohtele kissatyttöjä kovin kauniisti. Eli jos tänne tulee joskus vielä toinen tyttö itseni lisäksi, niin sen pitää olla sitten koira – Ivar kun tuntuu olevan jostain syystä kovin ihastunut koiriin.

 

Jos et tunne Lille Venin tarinaa, tai haluat vielä palata vanhoihin juttuihin, niin se onnistuu seuraavista linkeistä:

Lille Venin tarina

Lille Venin katoaminen

Lille Venin muutto

 

Nyt toivotan hyvää viikonloppua, itselläni se menee taas taidekurssilla taiteillessa.

 


Myrskyn silmässä 2

 

 

 

 

Eletään taas pienen pettymyksen tammikuuta. Talvipäivän seisaus ja joulu on ohi, vuoden vaihteen euforia haihtunut ja kevät ei tullutkaan. Tuli valkoinen, hiljainen ja kuolleelta tuntuva tammikuu. Sitä aina hairahtaa ajatukseen keväästä vähän liian aikaisin, vaikka fakta on, että nyt eletään sitä todellista sydäntalvea.

Yritän vihjailla universumille, että riittäis jo. Riittäis kylmä ja riittäis lumi, mutta tässä asiassa toiveitani ei ole kuultu. Tosin tänään istun täällä myrskyn silmässä ja ulkona on valkoista mutta ei hiljaista. Tällä kertaa myrsky ei hypännyt tästä yli vaan tuuli puskee laaksoa pitkin ja vinkuu nurkissa. Huomiseksi on luvattu 3o senttiä uutta lunta.

Monet tiet on poikki, rekkoja nostetaan ojista ja olen kiitollinen, että tänään ei tarvinnutkaan mennä töihin – en tiedä, olisinko edes päässyt perille. Vähän epäilen. Keli on niin hirveä, että ei viitsi lähteä yrittämään edes kauppaan.

 

Tänään elänkin sellaista todellista slow lifea. Lämmitän taloa ja leivon leipää. Teen välillä lumitöitä. Olen ikäänkuin perimmäisten kysymysten äärellä, mitä netti nyt vähän sotkee tätä maalaisromantiikkaa. Välillä seison ikkunassa ihmettelemässä valkoista maisemaa ja olen kiitollinen siitä, että sähköt ainakin vielä toistaiseksi pelaa.

Kuvat on eiliseltä, kun kävin pienellä lenkillä tutkailemassa, josko umpihankikävely olisi vielä mahdollista (ei ole). Aija lyöttäytyi mukaan ja sen mielestä umpihankikävely sujuu oikein hyvin, vaikka siitä ei lumen keskeltä näkynyt paljon muuta kuin heiluva häntä. Asennekysymys.

Ja kyllähän valo koko ajan lisääntyy. Näin tammikuussa se tapahtuu vähän huomaamatta. Yhtäkkiä sitä vaan taas huomaa, että töihin ajaessa onkin taas valoisaa.

 

Lämpöä, ruokaa ja koiraystävä. Kaikki on ihan hyvin. Antaa myrskytä.


Viikkokatsaus 2 saman otavan alta 2

Päätin aloittaa tällaisen postaussarjan aina sunnuntaisin, johon kirjaan menneen viikon parhaat (ja myös ikävimmät) jutut. Mikä milloinkin on ajankohtaista ja tuntuu tärkeältä jakaa. Tässä ensimmäiset viikolta numero 2, olkaapa hyvät.

 

Viikon instagramkuva:

Kunnon talvi on taannut hienot aamu- ja iltaruskot.

 

Viikon oivallus:

Torstai-iltana oveen koputettiin: ”Oletko nähnyt meidän hevosia?”. Kun talutin tuolla pimeässä karannutta hevosta takaisin kotiin, unohtui väsymys, nälkä ja kesken jäänyt ruoanlaitto. Minä ja hevonen samassa tahdissa. Muistin taas, mikä onkaan se, joka saa silmäni loistamaan.

 

Viikon inspiraatio:

Niin kuin monta kertaa aikaisemminkin, ruotsalainen blogi ”Mokkasin”. Tämä ei ehkä aukene kaikille, mutta jokainen, joka pitää käsillä tekemisestä, varmaan ymmärtää, miksi juuri nämä kuvat saa huokailemaan. Aiheestahan on julkaistu siis kirjakin (linkki blogissa), mutta ainakaan vielä en löytänyt sitä nettikirjakaupoista.

 

Viikon ärsytys:

Yli 20 astetta pakkasta, metriset hanget ja auto ilman autotallia tai edes lämmityspaikkaa. Menneellä viikolla yritin raapia  jäätä auton ikkunoista ja haaveilin saandaaleista ja palmurannoista. Tai edes sandaaleista ja pihanurmesta. Hymy tuppasi vähän hyytymään.

 

Viikon ilo:

Lintulaudan linnut. Näen ne hyvin keittiön ikkunasta. Ollaan tultu lintujen kanssa niin tutuiksi, että ne ei enää pelkää, kun menen lisäämään siemeniä. Mutta muistakaa: jos aloitatte, niin ruokkimista pitää jatkaa koko talvi.

 

Viikon suru:

Norjassa kaadettiin vime viikolla 16 sutta, ja periaatteesa lupa on 42 suden kaatamiseen. Se tarkoittaa puolta koko Norjan susikannasta. Se herättää raivoa sekä täällä Norjassa, mutta myös ulkomailla. Petovihaa perustellaan täällä sillä, että pedot vievät niin paljon lampaita ja aiheuttavat niille niin paljon kärsimystä. Joka vuosi noin satatuhatta lammasta jää palaamatta laitumilta kotiin, mutta petojen osuus on tässä alle 20 prosenttia. Kukaan ei puhu siitä, mitä tapahtuu niille noin 80 000 lampaalle, jotka kuolevat oman onnensa nojassa sairauksiin, jäävät autojen alle, katkovat raajojaan ja putoilevat rotkoihin.

 

Viikon kiitollisuus:

Oma selkäjumi hellitti ja auto käynnistyi ongelmitta pakkasten jälkeen.

 

Viikon elokuva:

”Mies, joka rakasti järjestystä” ( En man som heter Ove ). Elokuva, jossa saa nauraa ja itkeä. Hieno, inhimillinen filmi. Bonuksena tuli hirveä ikävä Inestä ja kova hinku hankkia pieni ragdoll-tyttö – on ne noi ragdollit vaan niin erityisiä. Katsottavissa toistaiseksi Yle Areenassa

 

Viikon sitaatti:

” Edistystä tapahtuu, kun piiskaamme itseämme joka päivä hieman vähemmän.”

Judith Orloffin kirjassa ”Emotionaalinen vapaus”, kirjailijan henkisen opettajan viisas neuvo.

 

***

 

Mukavaa alkanutta viikkoa.

Hengitä syvään sisään ja ulos, ja anna olkapäiden laskeutua. Ja muista, että kaikki järjestyy.