Elämää maalla

Hyvää syyspäiväntasausta

Nämä postaustauot vain pitenee ja pitenee… Harmittaa ihan senkin takia, että tämä on toimii myös hyvänä päiväkirjana, jota on itsekin mukava lueskella jälkeen päin.

Ja tältä kesältä ja alkusyksyltä olisi toinen toistaan hauskempia tarinoita riittänyt, siitä piti hevoset ja vuohet huolta, mutta en saanut niitä tarinoita tänne kirjoitettua. Tai ehkä niitä voi kertoa täällä jälkeenpäinkin – kuvia onneksi riittää.

Nyt on niin vuohet kuin hevosetkin palanneet kotiinsa ja elämä on siltä osin rauhoittunut. Niiden lähtö aiheutti vähän kaksijakoiset tunnelmat.

Toisaalta oli ihana, kun pihalla oli elämää. Kun vuohet kävelivät perässäni, mihin ikinä meninkin. Ne olivat mukana raivaamassa risukkoa ja hakemassa polttopuita. Tulivat iloisena vastaan niin aamulla ulos mennessä kuin iltapäivälläkin töistä palatessani. Herättivät ihastusta ihan jokaisessa.

Toisaalta ne levittivät kaikki harjat ja haravat pitkin pihaa, kaatoivat puutarhatuolit, kakkasivat verannan täyteen ja karkailivat milloin kenenkin perässä. Kahvimukin kanssa kanssa saattoi juuri ja juuri mennä pihalle, mutta ei puhettakaan, että mukana olisi voinut olla jotain syömistä. Kun istuin alas, syliin tunki välittömästi ainakin kaksi vuohta.

Kukista tai istutuksista saattoi vain haaveilla. Ja se ehkä kaikkein pahin: tiesin, että niillä saattaa olla syksyllä ikävä loppu, ja jouduin tosissani ponnistelemaan, että en kiintyisi niihin liikaa.

Nyt syksyn viilentymisen myötä ollaan saatu uutta seuraa hiiristä, eikä kissojenkaan elämä käy tylsäksi… Ne pitävät ansiokkaasti hiirivahtia ja välillä -jahtiakin, mutta luulen, että toistaiseksi hiiret ovat vetäneet pidemmän korren.

Teoria siitä, että jo kissojen haju pitää hiiret loitolla on kuitenkin osoitettu vääräksi. Viimeksi eilen lakaisin hiirenkakkoja keittiön lattialta. Joo olishan ne loukut, mutta…. Ne on kyllä mulla se viimeinen keino.

Olen asunut tässä nyt reilut kaksi kuukautta ja olen tosi, tosi onnellinen. Puiden kanto, talon lämmittäminen ja pusikoiden raivaaminen ovat jotenkin niin tyydyttävää, että elämään ei paljon muuta kaipaa.

Kylmät ja pimeät yöt ovat jo antaneet esimakua itsestään, mutta silti. Tänne on hyvä tulla ja täällä on hyvä olla. Talo on muuttunut kodiksi ja olo tuntuu turvalliselta, vaikka ulkona pimeää onkin.

Tänään on syyspäiväntasaus. Kesästä irtipäästäminen ja syksyyn siirtyminen tänä vuonna jotenkin tosi vaikeaa, mutta nyt tuntuu oikeastaan ihan hyvältä.

Ulkona on uskomattoman kaunista ja melkein odotan sitä aamua, kun ikkunasta näkyvä vuori saa ensimmäisen lumipeitteensä. Ensimmäinen talveni tässä talossa.

 

Hyvää syyspäiväntasausta!

2 Comments

  • Soile Stenberg

    Kaunista, kiitos kirjoituksesta, luin sen täällä hymyillen, Maisa toi hiiren sisälle ja Milli ja Rakka olivat kehuista hieman mustasukkaisia ???✨?

    • admin

      Täällä ei kai ole saatu yhtään hiirtä vielä kiinni… ainakin luulen niin. Luulis, että olis edes joku hännänpää jäänyt, jos Lille Ven olisi sellaisen syönyt… Ivar on innokas ja aika taitavakin pyydystämään, mutta siihen se sitten jääkin – ei se niitä hengiltä saa (vai halua?) saati, että se osaisi hiirtä syödä :D.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *