Elämän virtaa

 

 

 

Vaikka blogissa on ollut hiljaista, niin elämässä ei niinkään. Huolimatta siitä, että talvi ei päivien pitenemisestä huolimatta meinaa hellittää otettaan, niin elämä tuntuu aika hyvältä. Tosin vuokraisäntäni naureskeli kahvipöydän ääressä, että pihalta kuuluu joka aamu ”pärkkele”, kun Hanne taas kerran kaivaa autoaan lumesta. Voimasanat sinkoilee kyllä aika monessakin pihassa, koska norjalaisiltakin meinaa huumorintaju loppua. Täällä ei ole ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen näin paljon lunta.

 

Kirjoitinkin viimeksi, että kun kropan jumit aukeaa, niin energia lähtee virtaamaan ihan eri tavalla. Viime aikoina on tuntunut siltä, että se ”virtaaminen” ei pysähdy pelkästään kehoon, vaan asioita alkaa tapahtua koko elämässä. Yhtäkkiä ihmiset haluavat ostaa maalauksiani, töissä tapahtuu erinäisiä juttuja ja sitten vielä tuo kuvissa oleva talo. Se on nimittäin vuorattavana ja omistajia ovat nämä nykyiset vuokranantajani.

 

Asia on vielä auki. En ole itse ihan varma, mitä haluan, ja vuokranantajatkin haluaisivat taloon lapsiperheen, koska kylän koulu ja oikeastaan koko kylä on hyvää vauhtia kuihtumassa. Talossa tehdään pientä remonttia, joten asia ei tule ajankohtaiseksi ennen kesää, mutta katsotaan miten käy. Olishan toi kyllä aika ihana? Siinä olis tilaa sille puutarhallekin.

 

Pikanttina yksityiskohtana se, että tuossa pienemmässä pihamökissä on viimeksi (kauan sitten) asunut nainen, jolla on ollut hirveä määrä kissoja. Joten kummituksissa olisi ainakin yksi sielunsisar, ja Lille Venillä ja Ivarilla seuraa myös henkimaailmassa. Hah, tai ehkä se kissanainen olin minä edellisessä elämässäni? Selittäisi monta juttua.

 

Mutta saa nähdä – tässäkin on hyvä asua. Äsken oveeni koputettiin ja oven takana oli visi pientä vuohta. Kävivät eteisessä asti. Maistoivat vähän saappaan vartta ja anorakin helmaa. Sanoivat bää ja pissasivat lattialle. Pissavahingosta huolimatta aika ihana alku päivälle.


Vastuu omasta hyvinvoinnista

 

Olen täällä varmaan aina välillä maininnutkin, että niskani ja hartiani on usein jumissa.  Olen kärsinyt näistä ongelmista niin kauan kuin muistan. Viime aikoina ongelmat on äityneet välillä niin pahaksi, että kädet ovat puuduksissa, päätä särkee ja huimaa. Tuntuu, että veri ei kierrä päässä ollenkaan, olen ihan vitivalkoinen kasvoiltani.

Olen välillä hierotuttanut itseäni, mutta täällä maalla se ei ole ihan helpoa.  Lähipiirissänikin on kyllä taitoa, mutta olen huono vaivaamaan ystäviäni ja pyytämään apua. Toisaalta olen jo pitkään tiennyt ( ja hokenut), että itsestä se on kiinni, mutta jumpannut ja venytellyt vasta viimeisessä hädässä ja juuri sen verran, että pääsen pahimman yli.

Viime viikonloppuna tuli kuitenkin jonkinlainen stoppi. Olo oli ikävä, ja yhtäkkiä oivalsin tosi voimakkaasti sen, että tämähän on vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni. Tämä on minun kroppani ja olen siitä vastuussa ihan itse – ei kukaan ulkopuolinen hieroja tai terapeutti. Olenhan minä se mielen tasolla tiennyt aina, mutta en ilmeisesti kuitenkaan oivaltanut oikein syvällisesti. Tai halunnut oivaltaa.

 

 

Etsin youtubesta hyvän yin-jooga videon ja aloin tehdä joogaa ihan vain kotona. Se teki hartiakivuilleni ihmeitä hämmästyttävän nopeasti. Tosin olo ei alkuhuuman jälkeen ollut pelkästään miellyttävä – se oli vähän sama kuin hieronnan jälkeen. Kun yhtäkkiä veri ja kuona-aineet, puhumattakaan muista energioista,  lähtevät liikkeelle, aiheuttaa se monelaista oloa. Hyvää ja huonoa.

Olen jatkanut nyt yli viikon, ja pahimmat jumit ovat auenneet ja oikeakin käsi taipuu taas selän taakse. Mutta jooga on avannut myös muita kanavia, ja olo on ollut tosi hyvä. Olen saanut ihan eri tavalla aikaan asioita, mutta toisaalta myös kääntynyt jotenkin sisäänpäin. Prosessoinut erilaisia juttuja, koska kyllähän noilla jumeilla on aina myös psyykkinen tausta – ei kyse ole pelkästään fysiikasta ja huonoista istuma-asennoista.

 

 

Ystäväpiirissäni on useampikin auttaja. Tällä tarkoitan ihmisiä, jotka toimivat terapeutteina joko ns. virallisella tai sitten ns. vaihtoehtopuolella. Ihmisiä, joiden luota haetaan apua erilaisiin elämän kriiseihin. Olemme usein puhuneet sitä, kuinka niin monilla on nykyään halu saada valmita ratkaisuja ongelmiinsa. Etsitään joku toinen, joka sanoisi mitä pitäisi tehdä ja ottaisi sen myötä myös vastuun itselleen.

Apua voidaan hakea  terapeutilta, valmentajalta, energiahoitajalta tai vaikka ennustajalta – kuka mistäkin. Pointtina on kuitenkin se, että halutaan tuon toisen sanovan, mitä minun pitää tehdä. Jätänkö mieheni, vaihdanko työpaikkaa, muutanko, alanko opiskella jne. jne.  Voisitko hoitaa tämän ongelman tai ottaa kivun pois, jos maksan vähän?

Ja sitten, ihan niin kuin monta kertaa aikaisemminkin tällaisissa tilanteissa, huomaan toimivani itse ihan samalla tavalla!  Enemmän ehkä tämän fyysisen kehoni suhteen, mutta kuitenkin. Voisiko joku tulla ja ottaa tämän kivun ja epämukavuuden pois? Se olisi niin paljon mukavamapaa ja helpompaa, kuin ottaa itse vastuu ja nähdä vaivaa asian eteen.

Meistä jokainen tarvitsee apua ja tukea, kyse ei ole siitä. Ei terapeutit, hierojat tai valmentajat työttömäksi jää. Mutta se varsinainen kova työ ja päätökset on jokaisen tehtävä itse, ja kannettava myös vastuu omasta elämästään. Se saattaa tuntua tosi pelottavalta, mutta on lopulta kuitenkin ihanan vapauttavaa. Minun elämäni. Minä päätän. Minä valitsen. Ja minä kannan vastuun.

 

Ps. Itse sain tehokkaan avun tästä yin jooga -videosta (englanninkielinen). Mutta muista olla varovainen ja unohtaa suorittaminen, joogassa tosi pienetkin liikkeet saattavat vaikuttaa voimakkaasti. Liikkeet saavat tuntua epämukavilta, mutta eivät tuottaa kipua.


Kaikki nämä päivät, jotka tulivat ja menivät

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaksi eri reissua. Ihmisiä, joiden kanssa jaoin hetken ylämäet ja alamäet. Epämukavuuden, kylmyyden, voitonriemun huipulle tultaessa ja huikeat maisemat.

Menneenä viikonloppuna sain kaksi kuolinviestiä, kaksi reissukaveria on poissa. Toinen oli ehtinyt vaeltaa jo pidempään, toinen jatkoi matkaansa ihan liian aikaisin. Sytytin molemmille kynttilät ja pyysin siunausta matkalle, jonka he joutuvat tekemään nyt yksin.

Vaikka molemmat olivat elämässäni vain hetken, molempien kuolema kosketti minua. Tai ehkä on oikeampaa sanoa, että molempien elämä kosketti minua. Toivon, että he kuulevat ajatukseni siellä jossain. Nuo välillä rankatkin reissut vuorille nimittäin yhdistävät ihmisiä ihan erityisellä tavalla.

Olo on vähän haikea ja surullinen.

 

”Kaikki nämä päivät, jotka tulivat ja menivät. En tiennyt, että ne olivat elämä”

– Stig Johansson –

 

Sitten katson ikunasta kun talon isäntä kävelee pihalla kuusi pientä vuohivauvaa hyppien perässään. Kuulen mielessäni, kuinka ne huutavat ”Äiti!”. Isäntä on huolehtinut vuohivauvojen pulloruokinnasta ja saa nyt niiden jakamattoman huomion. En voi olla nauramatta.

 


Talvilomaa ja kilivauvoja

 

 

 

Talviloma vei mennessään ja blogitauko venähti vähän aiottua pidemmäksi. Oli kuitenkin niin harvinaisia ja arvokkaita vieraita, että koko blogi yksinkertaisesti unohtui vähäksi aikaa. Mutta ehkä sen kuuluu niin mennäkin aina joskus. Kaikkea ei tarvitse kirjata ylös tai edes kuvata – puhelinkin nimittäin unohtui monta kertaa kotiin. Vaikkapa juuri silloin kun tavattiin kävelyllämme kaksi hirveä.

Tämä laakso teki taas tehtävänsä ja vieraat nukkuivat hyvin ja saivat levätä. Helmikuu lomakuukautena rajoittaa tekemisen määrää – varsinkin kun ei ollut suksia tai lumikenkiä. Mutta rauhalliset kävelyt, hevosten paijailut ja vuohivauvojen pusuttelut tuntuivat olevan tarpeeksi. Ja tietenkin yhdessä syöminen ja oleminen.

Itse sitä aina huolehtii, että vierailla olisi tarpeeksi tekemistä, näkemistä ja kokemista, mutta olen saanut useammin kuin kerran viestiä, että yksinkertaiset asiat riittää. Tämä, mikä minulle on nykyään arkea, saattaa nimittäin olla vieraille ihan tarpeeksi eksoottista.

Jo hevosen vieressä seisominen saattaa olla jollekin ihmeellinen juttu – saati nyt sitten noiden kilivauvojen pussailu. Ei ole parempaa terapiaa. Se on puhdasta iloa.

 

 

Mukavaa alkanutta maaliskuuta. Toivottaasti nämä Siperian ilmavirtaukset hellittävät otteensa ja päästään vähitellen nauttimaan kunnon keväästä. Tämä on ollut pitkä talvi.