Muistoja ja luopumisen tuskaa

 

 

 

Välillä tulee räntää ja sitten taas vettä – maa on kuitenkin paljas, ja kunnon talvi antaa odottaa itseään. Sen verran on kuitenkin jo tullut lunta, että olen kerran juuttunut autollani jäiseen mäkeen töihin mennessäni. Aina yhtä ikävä kokemus, mutta siitäkin selvittiin. Voi miten odotankaan joulukuun 22. päivää ja sitä, että päivät alkaa taas pitenemään. Vaikka se ei hetkessä tapahdukaan, niin ainakin ollaan menossa oikeaan suuntaan.

 

Olen kertonut täällä blogissa jonkun kerran ”vuoristokaamoksesta”, eli siitä, miten monessa paikassa täällä etelässäkin aurinko häipyy talveksi vuorten taakse. Talon sijainnista riippuen, aurinko saattaa olla piilossa muutamasta viikosta jopa muutamaan kuukauteen. Tämä nykyinen taloni on kuitenkin yksi niitä harvoja paikkoja laaksossamme, johon aurinko paistaa läpi talven. En ihan uskonut siihen, mutta nyt istun tässä sohvalla ja aurinko paistaa ihan kunnolla ja aika korkealta ikkunoista sisään, eikä se enää parissa viikossa ehdi mihinkää katoamaan.

 

Ikävin asia ulkomailla asumisessa on se, että läheiset asuvat niin kaukana. Se on asia, jonka varmaan ihan jokainen ulkosuomalainen voi jakaa. Oma iäkäs äitini on ollut sairas, ja tuntuu hirveältä, kun ei voi olla lähellä. Ei ole voinut kuin lähettää lämpimiä ajatuksia ja rukoilla. Elän elämääni, käyn töissä, sytyttelen tulta takkaan, mutta kaikkea tekemistä leimaa huoli ja pieni ahdistus. Tilanne on nyt onneksi parempi, ja olen huomenna lähdössä muutamaksi päiväksi Suomeen. Mutta kun äitini on yli 90-vuotias, olen tuskallinen tietoinen, että jokainen tapaaminen voi olla viimeinen.

 

En ole paljon  jaksanut miettiä joulua tai jouluvalmisteluja. Olen kuitenkin miettinyt niitä menneitä jouluja ja turhia riitoja. Miten turhaa! Onko sillä oikeasti mitään merkitystä, minkä kokoiseksi rosolli on silputtu? Ja toisaalta, jos se jollekin on suuri asia, niin antaa olla – siitäkään on turha hermostua. El jos olet se, joka stressaa pienistä ja vaatii täydellisyyttä, mieti, onko se oikeasti tärkeää ja stressaamisen arvoista. Ja jos olet se, joka hermostuu stressaavaan läheiseen, niin yritä suhtautua lempeydellä ja pysyä itse tyynenä.

 

Joulussa on kuitenkin tärkeintä se läheisten ja rakkaiden kanssa vietetty aika ja jaettu jouluateria, ihan riippumatta siitä, mitä siinä pöydässä sattuu olemaan. Ne hetket ovat ohikiitäviä ja arvokkaita, ja yhtäkkiä voi joku olla joukosta poissa.

 

Mutta nyt oikein hyvää Itsenäisyyspäivää, ja sitten valmistelemaan joulua ilolla – ei stressillä. Hengitetään syvään ja muistetaan, että vähempikin riittää.

 

 


Joskus vaan väsyttää

 

 

 

Joskus väsyttää, ja on ihmeellistä, miten se muuttaa kaiken. Kaikki, mikä oli eilen ihanaa, kaunista ja inspiroivaa, näyttää yhtäkkiä harmaalta, ikävältä ja surulliselta, eikä voisi vähempää kiinnostaa.

 

Kun ( jostain tuntemattomasta syystä ) ´erittäin huonosti nukutun yön jälkeen tekee stressaavan työpäivän, ja tulee kotiin, jonka reilu kymmenen asteen pakkanen ja jäätävä tuuli on ikävästi jäähdyttänyt, asettuu vanhan talon romantiikkakin uuteen perspektiiviin.

Tänään oli ulkona nimittäin niin jäätävää, että jopa Ivar pyörähti jo portailta takaisin sisään – ja se ei tapahdu ihan helposti.

 

Kun iltapäivällä seisoin kylmässä keittiössä, olisi tehnyt mieli polkea jalkaa ja heittäytyä lattialle itkemään, mutta ei auttanut. Piti alkaa viritellä tulta erinäisiin uuneihin. Poikkeuksellisesti jopa yläkerran makuuhuoneeseen, jossa lämpötila oli sähköpatterista huolimatta painunut alle 14 asteen. Kyllähän tämän talon lämpimäksi saa, mutta se vaatii  vähän työtä. Ja tänään ei olisi millään jaksanut eikä se tuntunut yhtään romanttiselta ja ihanalta.

 

Mutta lämmitin talon ja paistoin lettuja, joita söin mansikkahillon kanssa, Sitten nukahdin sohvalle takkatulen loimuun. Olin vähän muumimammana itselleni. En edes yritä olla positiivinen, vaan annan itseni olla väsynyt ja tylsä. Huomenna, toivottavasti hyvin nukutun yön jälkeen, huomaan, että kaikki on ihan niin kuin ennenkin.

 

Jos väsyttää ja elämä tuntuu yhtäkkiä ankealta, on hyvä istua hetkeksi alas ja miettiä, onko mikään oikeasti muuttunut. Aika usein nimittäin se ainoa muuttuja olemme me itse, tai oma asenteemme. Syystä tai toisesta. Joskus silkasta väsymyksestä. Muuten kaikki on ihan niin kuin ennenkin. Se on hyvä muistaa.

 

 


Sopeutumisvaikeuksia ja hysteriaa 2

 

 

 

 

”Nautitaan pimeydestä” totesin tässä joku aika sitten. Nautitaan kyllä, mutta kun jotain muutakin pitäisi saada tehtyä.

 

Olen ollut viime aikoina paljon töissä (niinpä kuvatkin ovat työpaikalta). Tulen kotiin puoli neljän aikoihin, päästän kissat ulos, kun on vielä hetken valoisaa. Laitan ruokaa, huudan kissat sisään pimenevästä illasta. Syön, istun hetken netissä ja sitten alankin jo vilkuilla kelloa, että olisiko jo nukkumaanmenoaika. Siis puoli kuudelta!  Joskus aikaisemminkin.

 

En ole mitenkään erityisen väsynyt, mutta mieli, tai ehkä pikemminkin aivot, ei millään taivu ajatukseen, että kun ulkona on pilkkopimeää, niin sisällä voisi vielä tehdä jotain järkevää. En saa iltapäivisin tai iltaisin mitään aikaiseksi.

 

Tämä sama ilmiö oli myös viime syksynä. En meinaa millään sopeutua ajatukseen, että päivä ei ole ohi illan pimetessä. En tiedä, millaiset valonheittäjät tänne sisälle pitäisi hankkia. Takkatuli ja vähän himmeät tunnelmavalot ei ainakaan toimi.

 

Tai ehkä pitäisi vain virittää tuo uusi hieno otsalamppu päähän ja lähteä lenkille? Luojan kiitos kuukauden kuluttua on talvipäivän seisaus. Ja kahden kuukauden kuluttua on taas jo hivenen valoisampaa.

 

 

 

Joo, ja ylihuomenna on Black Friday. Tai kai se on ollut monessa paikassa jo koko viikon. Täällä on tutkittu ja havaittu, että liikkeet ovat nostaneet hintoja sopivasti tässä ennen h-hetkeä, jotta ne voidaan sitten laskea Black Fridayksi.  Näin meitä vedätetään.

 

Kannattaa siis muistaa, että Black Fridayta ei ole kehitetty meidän kuluttajien iloksi, vaan jonkun ihan toisen tahon iloksi. Joten pää kylmänä ja järki käteen.

 

Mitään ei kannata ostaa vain sen takia, että se on tänään vähän halvempaa kuin eilen.

 

Pysähdy hetkeksi ja mieti, mistä tarve ostaa lähtee? Lähteekö se omasta todellisesta tarpeesta ( hyvä juttu ), vai ehkä jonkun muun tarpeesta myydä minulle tavaraa.

 

Parasta kierrättämistä on olla ostamatta.

 

Tai sitten mennään joulumyyjäisiin ja ostetaan vaikka hedelmäkakku ja villasukkia.

 

 

Hyvää loppuviikkoa!

 

 


Se oli joku muu

 

 

Mainitsin edellisessä postauksessa, että olen raivannut ( moottorisahamiehen pienellä avustuksella ) umpeenkasvanutta rantaa, jotta vieressä virtaava pieni sivujoki ja sen kosket olisivat muutakin kuin vain kohinaa – nyt nuo kauniit pienet kosket alkavat näkyä pihaan saakka.

 

Pusikoiden keskellä löytyi muutama yllätys. Se hieno yllätys oli vanha kivimuuri, joka on rakennettu siihen silloin joskus, kun tässä oli vielä mylly. Pihasta on laskenut tie myllylle. Se ikävämpi yllätys oli sitten se, että tätä rinnettä on sittemmin käytetty myös jonkin sortin kaatopaikkana.

 

Vanhat ruostuneet rautaromut oli ehkä vähän helpompi ymmärtää. Ne on kipattu sinne aikana, jolloin ei ollut kunnallisia kaatopaikkoja saati kierrätysasemia. Monella ei autoakaan. Mutta sitten ne suhteellisen uudet muoviset rasiat, pullot, oluttölkit, rikkinäiset lamput ja muut ovatkin huomattavasti vaikeampia ymmärtää. Kuinka ajattelee ihminen, joka kippaa roskansa kylmästi omaaan pihaansa ja vielä sen samaisen joen rantaan, mistä otetaan juomavesi?

 

Entiset asukkaat olivat ihan mukavia tavallisia ihmisiä, jotka elivät ihan tavallista elämää. Mutta silti ratkaisuna oli kipata roskat omaan pihaan. En tiedä, onko kyse ollut siitä, että talo on ollut vuokralla, joten sitä on ikään kuin roskannut jonkun toisen maita. Vai onko kyse ollut pelkästä ajattelemattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Vai välinpitämättömyydestä. No toisaalta tämähän on vain maailma pienoiskoossa. Näin on tehty ja tehdään edelleen joka puolella – pienessä ja suuressa mittakaavassa.

 

Olen aloitellut vähän toivotottomalta tuntuvaa urakkaa ja kerännyt roskia säkkeihin – yksi kerrallaan. Joku totesi, että eihän se ole minun ongelmani, kun asun vain vuokralla. Mutta miksi ei? Tässä vaiheessa sillä ei  lopultakaan ole oikeasti mitään merkitystä, kenen mailla roskat on tai kuka ne on sinne kipannut.

 

Kun siivoan ympäristöäni, en tee sitä vuokraisäntieni takia. Tässä tapauksessa teen sen tietenkin vähän oman asumismukavuuteni takia, mutta ennen kaikkea luonnon takia. Sotku on ihmisten aikaansaama, joten myös vastuu siivoamisesta on ihmisen. Ja tässä tapauksessa se ihminen nyt satun olemaan minä. Ärsyttää kyllä, mutta ei ole sellaista kuin joku muu. Se joku muu olen minä.

 

Meidän kylän facebook-ryhmässä käydään kiivasta keskustelua uuden pyörätien reunaan jätetystä koirankakasta. Odotan sitä päivää, että rikottu kaljapullo, hylätty pizzalaatikko, tupakantumpit tai auton ikkunasta heitetty roskapussi herättäisi yhtä suurta intohimoa.

 

Tämä maailma on roskattu roska kerrallaan ja roska kerrallaan se pitää myös siivota. Ja vielä parempi, jos yritetään elää niin, että niitä uusia roskia syntyisi mahdollisimman vähän. Se on hyvä muistaa näin Black Fridayn ja joulun alla.