Elämää maalla,  Puutarha ja piha

Kaupunkilaishiiri pihahommissa

En tiedä, olenko hidas oppimaan vai onko muistini poikkeuksellisen lyhyt ja poikkeuksellisen valikoiva, koska tunnun toistavan samat virheet vuodesta toiseen. Ainakin mitä puutarhaan ja pihaan tulee. Viimeksi kirjoittaessani totesin, että kesä yllättää minut aina kesken aamukahvien. Suunnittelen koko kevään hirveästi, mitä aion tehdä ja kuinka sen toteutan, ja sitten olenkin yhtäkkiä pahasti myöhässä.

 

Nyt seison pihalla hämmästellen sitä, kuinka joka paikka rehottaa ja kasvaa heinää, horsmaa, koiranputkea ja nokkosta, vaikka just oli niin siistiä. ”Juuri” kitkemäni ja leikkaamani herukkapensas on hävinnyt jonnekin nokkosten ja koiranputkien sekaan, puron rantaan suunnittelemani meditointipaikka on lähes läpipääsemättömän vatukon takana ja kärryllinen hevosenlantaa on sekin hävinnyt jonnekin heinikkoon. Kasvun voima yllättää aina.

 

 

Toisaalta pohdin sitä, kuinka puolen sentin mittaisista unikon aluista mahtaa ehtiä tulla mielikuvieni unikkopelto, koska juhannus meni jo. Tai milloin sentin mittaisia mangoldeja pääsee syömään.  Pitänee alkaa syömään kasvimaan puskemaa saviheinää, koska luonto näyttää osaavan tämän jutun paljon paremmin. Ja saviheinä on sitä paitsi hyvää.

 

Muistan, kuinka aikoinaan hermostuin äidilleni, joka oli tarkka aikataulujen suhteen. Varsinkin perunoiden istuttaminen oli tarkkaa puuhaa: eilen saattoi olla liian aikaisin mutta tänään liian myöhään. Perunat piti saada maahan aina tiettyyn päivään mennessä, tai muuten kaikki oli pilalla. Mainittakoon, että omat siemenperunani ovat edelleen itämässä munakennoissa, kun en ole saanut perunamaata valmiiksi muokattua. Voin hyvin kuvitella äitini ilmeen siellä jossain…

 

Pidin sitä silloin turhana hössötyksenä, mutta onhan siinä vinha perä. Jos haluaa elää luonnon kanssa samassa rytmissä (ja sitähän puutarhanhoito on), niin niillä rytmeillä ja aikatauluilla on oikeasti merkitystä. Ei se nyt ole ihan päivän päälle, mutta kuitenkin tärkeää.  Polttopuut kannattaa tehdä keväällä, perunat pitää istuttaa ajallaan, rikkaruohot kitkeä ennen kuin ne ehtivät siementää ja marjat poimia metsästä silloin kun ne siellä on. Ihan niin kuin äiti sanoi.

 

 

Kolmen vuosikymmenen kaupungissa eläminen on jättänyt minuun jälkensä ja luonnon rytmien mukaan eläminen tuottaa edelleen vaikeuksia, se on pakko myöntää. Kaupungissa eläessä kun vuodenajat vaikuttaa lähinnä vaatekaapin sisältöön, mutta ei siellä vuodenkiertoa juuri tarvitse miettiä.

 

Tämä on ollut vähän yllättäväkin havainto.  Olen jotenkin pitänyt itseäni aika luonnonläheisenä ihmisenä, jolle maalla asuminen ja luonnon kanssa yhteityössä toimiminen on jotenkin luonnollista ja helppoa, mutta ei se ihan niin olekaan. Jos kaupungissa asuessa tunsin itseni aina vähän maalaiseksi, niin täällä tunnen itseni usein kovin kaupunkilaiseksi. Mutta Siperia opettaa, myös tässä tapauksessa.

 

 

Välillä meinaa iskeä epätoivo. Vaikka ei millään jaksasisi tai ehtisi, niin tietyt asiat on hoidettava, koska muuten seuraa pieniä katastrofeja. Nurmikolle ei voi sanoa, että voitko lakata kasvamasta, koska ehdin nurmikoneikkuuseen seuraavan kerran viikon päästä.

 

No, jotta nämä tilukset saisi hoidettua edes jotenkin kunnialla päivätyön ohella, mulla pitäisi olla ainakin moottorisaha, raivaussaha, trimmeri, päältä ajettava ruohonleikkuri ja renki. Nyt mulla on oksasakset, ruohosakset, manuaalinen ruohonleikkuri ja naapurilta lainattu viikate. Ja se päivätyö mutta ei renkiä, joten pitänee olla itselleen armollinen.

 

Ainakin hyönteiset ja linnut nauttii. Ja kyllä minäkin, onhan tuolla nyt ihan älyttömän kaunista. Ja linnutkin jaksaa vielä laulaa.

 

Norjassa on tänään juhannuspäivä, joten voin edelleen toivottaa hyvää juhannusta!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *