Outo kesä

Tämä on outo kesä. Tekisi mieli kirjoittaa, että ”oli outo kesä”, mutta eihän tämä vielä ole ohi, vaikka siltä on viime aikoina tuntunutkin. Talvesta hypättiin lähes suoraan kesäkuun kolmenkymmenen asteen helteisiin, mutta niiden mentyä ohi, onkin lorottanut vettä.

Ei nyt ihan joka päivä ja koko ajan, mutta melkein. Paitsi jos ottamiani kuvia katsoo, niin näyttäisi paistavan aina aurinko. Mutta ei ole kyllä ollut kahta poutapäivää peräkkäin, niin että olisi voinut vaikkapa maalata ulko-oven tai pestä mattoja. Harvoin edes kokonaista päivää ilman muutamaa sadekuuroa.

Mutta mikäs tässä, onneksi pidän syksystä ja toivottavasti tulee pitkä sellainen. Kaivoin eilen kännykästä vanhoja valokuvia, ja viime vuonna verbenat, kosmokset ja kehäkukat kukkivat täysillä vielä lokakuun puolivälissä. Ensi lumi näytti tuleen marraskuun lopussa, joten onhan tässä parhaimmillaan vielä ainakin pari kuukauttaa aikaa nauttia puutarhasta.

Mulla on viime päivinä ollut vähän sellainen positiivinen ongelma. Ystävät myyvät taloaan, jossa on upea puutarha. Saan hakea sieltä lähes määrättömästi perennoita, ja olen hakenutkin. Jos en ihan määrättömästi, mutta paljon kuitenkin.  Joukossa on ihan ”peruspioneja”, mutta siellä on myös monenlaisia mielenkiintoisia yrttejä.

Ja se ongelma sitten: niille pitäisi olla paikka, eikä nämä nykyiset penkit riitä. Eli pitää perustaa uusia perenna-/ yrttipenkkejä vähän kiireellä, eikä kiire ole näissä hommissa  oikein hyvä juttu. Olen yrittänyt työntää niitä nyt vähän sinne ja tänne, mutta osa on edelleen muovikasseissa. Pitänee laittaa ne kasvimaalle väliaikaisijoitukseen niin saan harkinta-aikaa.

Mutta kuten totesin, tämä on ehdottomasti positiivinen ongelma. Kasvien lisäksi sain myös pinon erilaisia yrttikirjoja, joten ihan kuin universumi työntäisi minua yhä syvemmälle yrttien salaiseen maailmaan. Tämä piha kun on jo ihan itsessään melkoinen yrttimaa.

Kun muutin tähän taloon viisi vuotta sitten, pihalla ei kasvanut ainoataan voikukkaa. Joku olisi huutanut ihastuksesta, mutta mulla alkoi välittömästi hälytyskellot soida. Siinä oli jotain luonnotonta, ja se tarkoitti todennäköisesti sitä, että tänne on suihkutettu enemmän tai vähemmän glyfosaattia eli tutummin Rounduppia.

Nyt voikukat ovat alkaneet palata, ja niin ovat palanneet myös monet niittykukat. Joka vuosi pihalta löytyy vähintään yksi uusi laji, jota en ole aikaisemmin huomannut. Kesäkuun pystyin luettelemaan pihalta reilusti yli kolmekymmentä niitty- ja luonnonkukkaa, ja siinä oli ainoastaan ne, jotka tunnistin. Lopullinen luku oli paljon suurempi.

Kasvien mukana on sittemmin tullut lukuisat hyönteiset ja niiden mukana linnut. Aikaisemmin kesällä heräsin yöllä usein linnunlauluun, jota en muista koskaan ennen kuulleeni. Laulaja jäi tuntemattomaksi, mutta käänsin tyytyväisenä kylkeäni ja nukahdin uudestaan.

Mutta siitä  glyfosaatista vielä, rounduppia kun näytetään myytävän yhä edelleen. Vaikka jonkin aine on kätevää, se ei tarkoita sitä, että se on meille hyväksi tai terveellistä. Jos yritys on tarpeeksi suuri (Roundupin tapauksessa ensin Monsanto, vuodesta 2018 Bayer), sillä on niin valtavasti lobbausvoimaa, että myös ihmiselle ja luonnolle vahingiolliset aineet saavat olla markkinoilla pitkään senkin jälkeen kun ne ovat todettu haitalliseksi. Ei sitä haluaisi uskoa, mutta niin se näyttää olevan.

Olen elänyt kuplassa, että ihmiset tiedostavat tällaiset asiat, mutta joka vuosi lähikaupan hyllylle ilmestyy Roundup-pulloja ja sieltä ne myös katoavat. Ja Facebookin puutarharyhmissä kysellään yhä uudestaan hyviä myrkytysohjeita erinäisten rikkaruohojen tai hyönteisten tuhoamiseksi.

On täysin järjetöntä, että myös me kotipuutarhurit epätoivoisesti yritämme myrkyttää vaikkapa voikukkia ja vesiheinää ( jotka ovat molemmat meille terveellisiä ravinto- ja lääkekasveja), ja tappaa siinä sivussa paitsi hyönteiset, niin myös sairastuttaa itsemme ja tulevat sukupolvet.

Koska ei ne myrkyt jää sinne puutarhaan ja pelloille. Ne valuvat vesistöihin ja kiertävät sieltä ilmakehään kunnes satavat niskaamme ja päätyvät lopulta omaan kehoomme. Niin se vaan menee, valitettavasti.

Joten yritetään elää sovussa luonnon kanssa, ei taistella sitä vastaan. Viimeistään ensi kesänä.