Uuden edessä
Olen kuullut ja lukenut tosi monelta suunnalta, että tämä mennyt vuosi on ollut kammottavan raskas ja vaikea. Ja kyllä se on sitä monelle ollut ihan oikeasti – kyse ei ole vain tunteesta.
Ajattelin ensin, että itselleni mennyt vuosi on ollut lähinnä mitäänsanomaton, mutta kyllä se on haastanut omaakin kestävyyttä. Aika kivuttomasti mennyt loppusyksy on vain haihduttanut kesän ahdistukset mielestä.
Raskaimpana juttuna omalla kohdallani oli varmaankin vanhan Ines-kissan sairastaminen ja kuolema. Sen rintaa painavan huolen rinnalla, auton jatkuvat hajoamiset ja lomamatkojen peruuntumiset tuntuvat näin jälkeenpäin kuitenkin aika pieniltä vastoinkäymisiltä.
Mutta jotenkin kovin tahmea, välillä ahdistavuuteen asti, tämä mennyt vuosi on omallakin kohdallani ollut.
En tiedä mistä tällainen niin monia koskettanut erityisen vaikea ja ahdistava vuosi johtuu. Ehkä maailman on yksinkertaisesti pakko muuttua radikaalisti pelastuakseen, ja se tarkoittaa muutosta meidän jokaisen elämässä. Ja kuten tiedetään, muutos tapahtuu usein vaikeimman kautta.
Ahdistushan on karmeudestaan huolimatta oikeastaan positiivinen tunne, joka ajaa meidät liikkeelle ja pakottaa muuttumaan. Ja mitä tiukemmin me tarraudutaan vanhaan, sitä kovemmin elämä työntää meitä eteenpäin.
Vähän nauratti lukea vuosi sitten kirjoittamiani sanoja:
”Eli ehkä uudenvuodenlupaukseni onkin se, että alan tekemään asioita, jotka saavat silmät loistamaan. Tiedän, että hevosilla on sellainen vaikutus, metsällä on sellainen vaikutus, joogallakin on sellainen vaikutus. Pitää vain ottaa se ensimmäinen askel.”
Sinänsä hieno ajatus, mutta ei se ehkä ihan niin ole mennyt. Joogannut olen ehkä viisi kertaa, hevosen selkään en ole päässyt kertaakaan. Tässä kohtaa olen kuitenkin armollinen itselleni. Olen tehnyt sen, mitä olen voinut ja jaksanut. Mutta saman lupauksen teen tänäkin vuonna. Teen enemmän asioita, jotka saavat silmäni loistamaan.
Sitä samaa toivon teillekin. Tehkää enemmän niitä asioita, jotka tuottavat iloa ja mielihyvää. Raivatkaa niille tilaa. Se vaatii tietoista päätöstä ja priorisointia. Joskus pientä itsekkyyttäkin.
Tänään kävin umpihankikävelyllä tuolla puolimetrisessä hangessa ja otin samalla nämä kuvat. Tuo käsittämättömän kaunis luonto ja lumessa rämpiminen sai kyllä taas silmäni loistamaan – niin se tekee aina.
Toivon tulevaksi vuodeksi meille kaikille tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne asiat, jotka voi, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.
Oikein hyvää alkavaa vuotta 2018!
