-
Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran. Tätä ehkä toisenkin.
Aika usein kuulee sanottavan, että joka päivä, tai ainakin joka viikko, pitäisi tehdä jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Erittäin hyvä neuvo omastakin mielestäni noin periaatteessa, mutta kuinka moni sitä toteuttaa? En ainakaan minä kovin usein. Tuttu kun on turvallista ja uusissa asioissa piilee aina se epäonnistumisen vaara. Sitten saattaa käydä niin kuin minulle näiden lumikenkien kanssa. Siitä on ainakin 15 vuotta kun suunniteltiin lumikenkäsafaria Nuuksiossa. Silloin suli lumet, ennen kuin saatiin suunnitelma toteutusasteelle, ja niin kävi kaikkina talvina senkin jälkeen. Tämä onkin ollut jo pitkään sillä ”to do”-listalla. Tai oikeammin tämä on ollut sillä ”pitäisi”-listalla, eikä ole ehkä juuri sen takia toteutunut. Ja…
-
Epäonnistumisen häpeä
Eilen tänne tuli lumimyräkkä ja lunta tuli päivän aikana lähemmäs 40 senttiä. Toteutin omaa neuvoani, että vaikka sohva houkuttelisi, niin kannattaa lähteä liikkeelle. Varsinkin koiranilmalla. Kävelin tunnin koskemattomassa hangessa lumen tuiskuttaessa ja napsin valokuvia valkoharmaasta maisemasta. Oli siellä oma kauneutensa, vaikka värit olivat aika vähissä. Ainoa valopilkku oli aura-auton keltainen valo. Kävelystä intoutuneena katsoin Youtubesta monta filminpätkää ruotsalaisesta, käsittämättömän taitavasta akvarellitaiteilija Lars Lerinistä. Inspiroiduin, ja yritin maalata noita valkoharmaita maisemia akvarelleilla – eihän se niin vaikeaa voi olla. No juu. Itselläni on kummallinen tapa ajatella, että heti pitäisi olla hyvä, tai mielellään enemmänkin. Jos se ensimmäinen akvarellityö ei onnistu, niin totean, että olen huono, ei kannata. Olen…
-
Maaginen yö
Perjantai-iltana kuu oli jo lähes täysi. Kello oli yli puolen yön, ja olin jo menossa nukkumaan, kun sain yks kaks kuningasidean. Enempiä miettimättä vedin vaatteet uudestaan päälle ja lähdin kuutamokävelylle. Joelta noussut sumu, pikkupakkanen ja käsittämättömän kirkkaana lostanut kuu teki maisemasta taianomaisen ja epätodellisen. Aivan kun olisi kävellyt maalauksessa. Kävelin hiljaisuudessa aika pitkälle, kunnes tuli tunne, että en olekaan yksin. Pelko alkoi vähän kutitella selkäytimessä ja tunnelma vanhassa pihapiirissä oli turhankin maaginen, joten palasin takaisin kotiin. Ihan rauhallisesti tosin – ei tarvinnut juosta. Mutta olihan siellä ihan käsittämättömän kaunista. Uskomaton hetki, joka melkein meni sivu suun. Jos olisin taas kerran ajatellut, että en viitsi tai jaksa,…
-
Lumiraja
Talvi lähestyy, se valuu hitaasti mutta varmasti alas vuoren rinteitä. Valot syttyvät illalla yhä aikaisemmin, ja sammuvat aamulla yhä myöhemmin. Päivä lyhenee. Ei voikaan enää ajatella, että vielä ehtii. Juuri kun päättää lähteä kävelylle metsään, huomaakin, että ulkona pimenee. Pitäisikin olla tehokas juuri silloin, kun ei jaksaisi olla tehokas, ja saada samat asiat mahtumaan yhä lyhyempään aikaan. Tehdä työpäivä ja lähteä metsään kävelemään. Olla ulkona. Kohta se on aika mahdotonta – ainakin täällä katuvalojen ulottumattomissa, missä pimeä on sysipimeää. Kellojen siirtämisen seurauksena pimeneminen on tapahtunut niin nopeasti, että siihen on vaikea sopeutua. Kropan ja mielen säädöt kertovat vielä, että kun tulee pimeä, on ilta. Pimeällä kuuluu istua sohvalla…
