Talviloma vei mennessään ja blogitauko venähti vähän aiottua pidemmäksi. Oli kuitenkin niin harvinaisia ja arvokkaita vieraita, että koko blogi yksinkertaisesti unohtui vähäksi aikaa. Mutta ehkä sen kuuluu niin mennäkin aina joskus. Kaikkea ei tarvitse kirjata ylös tai edes kuvata – puhelinkin nimittäin unohtui monta kertaa kotiin. Vaikkapa juuri silloin kun tavattiin kävelyllämme kaksi hirveä. Tämä laakso teki taas tehtävänsä ja vieraat nukkuivat hyvin ja saivat levätä. Helmikuu lomakuukautena rajoittaa tekemisen määrää – varsinkin kun ei ollut suksia tai lumikenkiä. Mutta rauhalliset kävelyt, hevosten paijailut ja vuohivauvojen pusuttelut tuntuivat olevan tarpeeksi. Ja tietenkin yhdessä syöminen ja oleminen.     Itse sitä aina huolehtii, että vierailla olisi tarpeeksi tekemistä, näkemistä ja kokemista,…