• Mieli ja hyvinvointi,  Puutarha ja piha,  Uncategorized

    Ja yhtäkkiä on kesä

    Mikä kummallinen kevät. Menee vähän toisteluksi, mutta olo on edelleen vähän epätodellinen ja odottava. Kaikki on niin kuin ennen, mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Totesin ystävälleni, että jos joku kaunis päivä ufo laskeutuisi takapihalle, niin en varmaan kauheasti enää hämmästyisi.   Elämä jatkuu, mutta blogin kirjoittaminen, tai oikeammin siihen ryhtyminen tuntuu välillä ylivoimaiselta. Ja joo, eihän mun ole mikään pakko blogia kirjoittaa, mutta kun haluan. En vaan saa aikaiseksi, ja itseä ärsyttää. Ja mitä pidempi tauko, sen vaikeampaa, mutta ehkä se tästä taas lähtee. Olisi nimittäin niin paljon kirjoitettavaa. Mutta ehkä tästä tulee nyt vaan sellainen tilannekatsaus näin alkuun. Jonkinlaista ajatuksenvirtaa, jotta pääsen käyntiin.     Kevät eteni…

  • Puutarha ja piha

    Uusia alkuja

    Vaikka tämä korona ei ihan konkreettisesti ole suuremmin vaikuttanut omaan elämääni, niin jollain kumman tavalla se kuitenkin lamauttaa. Odotan jotain tapahtuvaksi, mutta en tiedä mitä ja milloin. Tunnen olevani keskellä jotain suurta muutosta, mutta en pysty sitä tästä myrskynsilmästä vielä hahmottamaan – niin kuin ei kukaan.   Blogin kirjoittaminenkin tuntuu vaikealta. Toisaalta olisi niin pajon sanottavaa, mutta toisaalta ei ole mitään sanottavaa. On vain sen tavallisen arjen yllä väreilevä odottava hiljaisuus. Kummallinen tunne. Nyt tämä ei kuitenkaan tunnu pahaenteiseltä, pikemminkin päinvastoin. Siitä huolimatta, että maailma muuttuu nyt vääjäämättä ja meidän on pakko muuttua siinä mukana. Monelle se muutos tekee tosi kipeää.   Varmaan se suurin henkinen haaste meille kaikille onkin…