• Puutarha ja piha,  Uncategorized

    Kesää odotellessa

    Ulkona on vielä kolmekymmentä senttiä lunta ja luonto ei ole todellakaan kauneimmillaan juuri nyt, mutta samalla pitäisi alkaa valmistautua tulevaan kesään ja kasvukauteen. Tämä on aikaa kun pitää vain luottaa siihen, että asiat menee juuri niin kuin niiden pitää ja kevät etenee, vaikka kaikki ulkoinen todistaa jotain ihan muuta. Menneellä viikolla kevät sai vähän vauhtia monta päivää kestäneiden sateiden seurauksena, ja jopa tällä seudulla on koettu erinäisiä maanvyoryjä kun sade- ja sulamisvedet eivät pääsee imeytymään routaiseen maahan ja purot etsivät uusia uomia. Eräänä päivänä maanvyöry katkaisi tien, jota olin juuri hetkeä aikaisemmin ajanut. Ensi viikolle on luvattu lähes kahdenkymmenen asteen lämpötiloja, ja jää nähtäväksi, mitä yhtäkkinen lämpöaalto tuo tullessaan. Mutta…

  • Puutarha ja piha

    Unelma puutarhasta

    Totesin viimeksi, että seuraavassa postauksessa on sitten vähän keväisempiä kuvia, mutta se oli ehkä hätäisesti todettu. Vaikka sisällä tomaatintaimet jo iloisesti kasvaa, niin ulkona on vielä lähes puoli metriä lunta. Toivoa antaa kuitenkin lintulaudalle ilmestyneet mustarastaat ja eilen kuulemani ensimmäinen peipon laulu.   Mutta kevät on jo pidemmällä kuin päältä päin näyttää. Yksi kaunis aamu lumi on poissa ja kesä yllättää taas kesken aamukahvien. Istun täällä puutarhakirjoja selaillen ja haaveillen, kunnes havahdun siihen, että olisi pitänyt aloittaa jo. Olen taas kerran myöhässä, ja näillä leveysasteilla se saattaa olla ongelmallista, koska kesää voi harvoin jatkaa sieltä loppupäästä. Pohjoisen lyhyt kasvukausi saattaa olla puutarhurille aika armoton.   Pakko myöntää, että tähän aikaan…

  • Puutarha ja piha

    Lapio multaan, lopultakin

    23.4.2019 Aurinko sulattaa hankia vauhdilla. Paikoitellen lunta vielä riittää, mutta olen lopultakin saanut työnnettyä lapion myös multaan. Ei ole mitään terapeuttisempaa, kuin repiä vadelmia juurineen ja kaivaa maata. Etenkin, kun sieltä vatukoitten alta paljastuu syvä ruokamultakerros, joka vilisee lieroja. Minua vähän varoiteltiin etukäteen, että maa ei taida olla täällä kovin hedelmällistä, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole pitänyt paikkaansa. Mihin tahansa olen lapioni työntänyt, alla on ollut multava maa. Ja mikä parempi: koskematon maa, johon ei ole syydetty ainakaan rounduppia tai keinolannoitteita – se kun on täällä edelleen harmittavan tavallista. Istuin eilen tovin kesänaapurini terassilla juttelemassa. Hän on jo iäkkäämpi mies, joka on viettänyt täällä lapsuutensa. Sain kuulla tarinoita siitä, mitä…