-
Suuntana omavaraisuus
”Suuntana omavaraisuus” on omavaraisuudesta kirjoittavien bloggaajien projekti, johon minuakin nyt pyydettiin mukaan. Olin ensin vähän yllättynyt. Iloinen kyllä, mutta hämmentynyt. Jotenkin olen mieltänyt, että omavaraisuus on jotain suurempaa eläimineen ja peltoineen, ja tämä oma maalla eläminen on vähän sellaista puuhastelua, josta omavaraisuus on vielä valitettavan kaukana. Mutta jos ja kun sarjan nimi on ”suuntana omavaraisuus”, niin kyllähän minä blogeineni siihen raamiin aika hyvin mahdun. Se on nimittäin unelma, jota en ole ääneen uskaltanut edes oikein lausua. Olla mahdollisimman omavarainen, vaikka ihan täydelliseen omavaraisuuteen en ole pyrkimässäkään. Mullahan on aika hyvät puitteet, kun sähkö tulee ”omasta” vesivoimalasta, vesi ohi virtaavasta purosta ja puut lähimetsästä. Näistä lähtökohdista on aika hyvä lähteä kehittämään…
-
Kärsimätön puutarhuri
Jossain on joskus tutkittu, että sosiaalisen median käyttö ei lisää onnellisuutta, vaan pikemminkin päinvastoin. Ei se nyt ihan niin suoraviivaista taida olla, mutta pakko tunnustaa, että viime päivinä instagramin ja facebookin selailu on herättänyt minussa hienoista kateutta. Täällähän on ollut tosi keväistä. Aurinko paistaa, lämpötilat ovat olleet vähän plussan puolella ja linnut visertelee keväisesti. Aika täydellinen kevätsää siis, niin kuin taitaa olla koko pohjolassa ( ihan pohjoista lukuunottamatta). Mutta kun plussakelit sai täällä lumet vyörymään katoilta ja synnyttivät seinustalle reilusti yli metriset kinokset entisten lisäksi, niin aika monessa paikassa näyttää jo krookukset kurkistelevan seinustoilla. Omat krookukset nukkuvat vielä syvällä hankien alla, ja taas huomaan miettiväni, että olisiko sittenkin…
-
Turhia huolia
Mites sitten kun on paljon lunta ja kylmää? Sanoi monet, ennen kuin muutin tähän taloon. Siihen en osannut vastata mitään, koska itseäkin vähän epäilytti. Mites sitten? No nyt on koettu kylmät ja luntakin alkaa olla lähes yhtä paljon kuin viime talvena. Kevät etenee, ja nyt talvi käy enää viivytystaistelua yhä korkeammalle nousevan auringon kanssa, joten voi varmaan todeta, että hengissä selvisin. Ainakin pimeydestä, kylmästä ja lumesta. Kun olin nyt Suomessa viisi päivää, sisällä oli palatessani kymmenen astetta lämmintä. Uutta lunta oli tullut yli puoli metriä, ja aika kauan piti lapioida, että sai aikaiseksi väylän puuliiteriin. Onneksi olin varannut puita sisälle, että pääsin heti lämmittämään taloa. Ennakoiminen onkin yksi…
-
Äiti
Äitini kuoli kolme viikkoa sitten, siitä tämä tauko. Hän oli jo iäkäs, väsynyt ja halusi pois, joten kuolema ei tullut yllätyksenä. Silti se pysäyttää. Suru ei ole ollut lohdutonta, vaan pikemminkin kuin pehmeä huopa, johon olen kääriytynyt ja halunnutkin kääriytyä. Olen tehnyt pakolliset, mutta en enempää. Puhunut enimmäkseen perheen kesken. Muistellut, nauranut ja itkenyt. Viimeisenä yönä ennen äidin kuolemaa havahduin siihen, kun joku sanoi unessani hyvin käskevällä äänellä, että äitisi soittaa. Heräsin ja minun oli vaikea hengittää. Mietin lähestyvää kuolemaa ja ajattelin, että pian en ole enää kenenkään lapsi. Mitä sitten, kun kukaan ei enää rakasta samalla tavalla ehdoitta ja pyyteettömästi kuin äiti? Sitten oivalsin, että vaikka äiti…
