-
Puutarhaunelmat ja kaalimaan kakarat
Uskollisimmat lukijat muistavat minun kirjoittaneen täällä näistä puutarhaunelmista jo monena vuonna. Unelmat ovat jääneet yleensä vain unelmiksi – yhtenä kesänä sain aikaiseksi komean kasvimaan, mutta muuten kaiken puurtamisen tuloksena on ollut eri mittaluokan epäonnistumisia. No, en ota näitä niin vakavasti, mutta kun sain keväällä tietää, että pääsen muuttamaan tähän taloon, ajattelin, että no nyt! Niin vähän tiesin, mitä kesä tuo tullessaan… Tässä vaiheessa minulla oli vielä unelma ja suuret suunnitelmat. Jos ei vielä puutarhan, niin ainakin kasvimaan suhteen. Muuttopäivämäärä siirtyi jatkuvasti, mutta ajattelin, että se ei estä minua perustamasta kasvimaata. Vaikka vesi ei ollut vielä kytketty, saisin kyllä vettä ohi virtaavasta purosta. Sitten tuli vuosisadan hellekesä. Ohi virtaava puro osoittautui…
-
Elämän paradokseja
Elämässä on nykyään tosi usein hetkiä, jolloin seison ikkunassa katselemassa lintuja, nojailen portailla odottamassa kissoja sisälle, tai istun sohvalla takkatulen ääressä vain hengittämässä ja ihmettelen tätä uutta kotiani. Siitä huolimatta saan enemmän aikaiseksi kuin pitkään aikaan. Ja tunnen itseni onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin aikoihin. Se on aika mielenkiintoinen yhtälö oikeastaan. Tai paradoksi, koska eihän sen niin pitäisi mennä, että laiskottelemalla työt hoituu. En oikein osaa selittää, miksi näin oikein on. Varmaan kyse on pohjimmiltaan siitä, että elämä tarjoaa nykyään niin paljon mahdollisuuksia minimeditaatioihin ihan arjessa, että mieli rauhoittuu. Puiden pilkkominen ja uunin sytyttäminen pakottaa pysähtymään, koska aika moni varmaan tietää, mitä tapahtuu, jos pilkkoo polttopuita kiireellä ja hampaat irvessä tai…
-
Loppuelämän ensimmäinen päivä
Täytin eilen taas vuosia. Ensin se ei tuntunut hyvältä. Sitten luin sattumalta instagramista kommentin, kuinka jokainen syntymäpäivä on etuoikeus, jota ei suoda kaikille. Mitä vanhemmaksi elää, sitä suurempi etuoikeus. Se pysäytti ja laittoi ajattelemaan. Ei tämä ole itsestään selvää minullekaan. 25-vuotispäivä olisi voinut olla viimeiseni. Tai oikeastaan tietenkin jokainen mennyt syntymäpäivä olisi voinut olla viimeiseni. Mielen nurina muuttui kiitollisuudeksi. Syntymäpäivän lähestyessä mieleen hiipii usein pieni paniikki siitä, että aika loppuu kesken. On vielä niin paljon, mitä haluaisin tehdä. Muistan kuinka lapsena ystävän kanssa rakennettiin leikkiä niin perusteellisesti, että ei koskaan ehditty kunnolla leikkimään. Kotiinlähdön hetkellä huudettiin aina, että me just alotettiin! Toivon, että sitten joskus viimeisenä päivänä ei ole samaa…
