• Mieli ja hyvinvointi,  Puutarha ja piha,  Uncategorized

    Toivon siemeniä

    Onko tämä nyt sitten neljännevuosikatsaus vai mikä? Kvartaalibloggaus. Facebook nimittäin muistuttelee, että joku näitä kirjoituksia aina välillä kaipailee. Tiedän itsekin sen, että jos ja kun seuraamani blogi yhtäkkiä hiljenee, huolestun ja alan miettimään syitä. Sen takia pahoitteluni.   Täällä on kuitenkin kaikki hyvin. Kesä on vaihtui syksyksi ja nyt melkein jo talveksi. Kosmokset ja unikot kukkivat elokuussa hienosti, tuottivat paljon iloa, mutta ovat nyt vain haikea muisto. Mehiläiset ovat vetäytyneet talviunille ja linnut palanneet lintulaudalle. Hiirihaukat ja sääksi ovat vaihtuneet korpin ja närhen huutoon. Maa on aamuisin pakkasesta valkoinen ja auton ikkunat jäässä.     Vaikka kukat kasvoivat hienosti, kasvimaa ei ollut todellakaan mikään menestys. Taaskaan. Mietin, että ehkä mun…

  • Mieli ja hyvinvointi,  Uncategorized

    Kun maailma pysähtyi

    Kun on kysytty, mikä saa kriisialueilla työskentelevät ihmiset palaamaan aina uudestaan olosuhteisiin, jotka ovat äärimmäisen haastavia ja jopa hengenvaarallisia, nämä vastaavat usein, että vasta siellä tuntee olevansa todella elossa. Kuoleman ja vaaran läheisyys paradoksaalisesti voimistaa elossaolon tunnetta, ja siihen tunteeseen jää helposti koukkuun.   On helppo ajatella, että sellainen tila on jotenkin poikkeuksellista tai epänormaalia, mutta oikeastaan sen tulisi olla luonnollinen olotilamme. Se, että olisimme hereillä, valppaina ja läsnä koko ajan, sen sijaan että kuljemme autopilotilla ja puoliunessa puhelintamme tuijottaen. SE on epänormaalia. Myös monet henkiset traditiot puhuvat siitä, että vasta tiedostamalla oman kuolevaisuutensa, voi oikeasti arvostaa elämää. Jokainen elossaolon hetki on ainutlaatuinen.   Kun tämä koronatilanne tuli täällä todella…

  • Mieli ja hyvinvointi,  Uncategorized

    Elämäniloa etsimässä

    Tauko bloggaukseen tuli suunnittelematta, mutta tarpeeseen. Joskus pitää vaan kääntyä sisäänpäin ja se pitää tehdä yksin. Karsia kaikki, minkä karsia vaan voi. Olen käynyt töissä ja hoitanut arkeni, kävellyt metsissä. Mutta siinä se.   Tämä mennyt vuosi on ollut raskas. Se alkoi äitini kuolemalla ja kaikella siihen liittyvällä. Välillä tuntui, ettei käytännön asiat jätä ollenkaan tilaa suremiselle. Mietin, onko minussa jotain vikaa, kun ei itketä enemmän.   Mutta surulla on monet kasvot ja kaikki surut ovat erilaisia. On erilaista surra iäkkään ja sairaan ihmisen odotettua kuolemaa, kuin liian nuorena kuolleen äkillistä poismenoa. Nyt suru ei ollut lohdutonta ja dramaattista, vaan hiljaisena kytevää, joka kuitenkin vei voimia, enkä oikein edes ymmärtänyt…

  • Puutarha ja piha

    Luopumisen tuskaa

    Eilen vein kesän kottikärryillä siihen paikkaan, mihin piti rakentaa komposti. Tiedän suurinpiirtein, miten komposti pitäisi perustaa, mutta nyt siitä tuli vain kasa puutarhajätettä. Ehkä siitä tulee komposti ensi kesänä. Jos sitten jaksaisi.   Yritin säästää viimeisiä kosmoksia ja samettiruusuja, mutta lopulta nekin päätyivät kottikärryihin. Yksinäiset kosmokset vähän paleltuneissa varsissaan näyttivät vain surullisilta. Ne taipuivat viluisina lukemattomien nuppujen painosta. Nuppujen, jotka eivät koskaan ehtisi aueta. Kottikärryt oli kuin hautajaissaattue. Hyvästiti kesälle.     Pelastin viimeisen sitruunaperhosen ja asetin sen jo vähän kohmettuneen kropan istumaan auringonkukan lehdelle. Oikeastaan olisin halunnut ottaa sen sisälle lentelemään, mutta luovuin ajatuksesta. Ehkä sen kuitenkin kuuluu istua tuolla ulkona ja nauttia viimeisistä hetkistään auringonkukan lehdellä istuen.  …