-
Saat sen mistä luovut
Täällä, niin kuin Suomessakin, kesä suorastaan rysähti niskaan. Siitä ei ole kauan, kun arvailtiin, josko lumet sulaisi juhannukseen mennessä, mutta paljon ei silloin tiedetty. Täällä on täysi kesä, vaikka juhannukseen on vielä melkoisesti aikaa. Pitäisi raivata ja pakata täällä kohta entisessä kodissa, maalata siellä uudessa ja sitten vielä yrittää saada sitä puutarhaakin aikaiseksi, enkä oikein tiedä, mistä aloittaisi. Maalaamisia pitää sovitella puuseppien ja putkimiesten aikataulujen mukaan, puutarhatöitä hidastaa tällä hetkellä veden puute, ja näitä pakkaushommia… no, niitä hidastaa ainoastaan se, että ne huvittavat vähiten. Asiat menevät kuitenkin eteenpäin, hitaasti mutta varmasti. Keittiö on nyt maalattu, lehtikaalin ja sellerin taimet istutettu ja pakkaamistakin ainakin suunniteltu (olen kaivanut mainion Konmari- kirjan kirjahyllystä,…
-
Kun aika pysähtyi
Vuokraamani talon pihapiirissä on vanhempi mökki, joka on periaatteessa myös käytössäni – niin kuin kaikki pihan rakennukset. Ovi on ollut lukossa, enkä ole päässyt aikaisemmin sisälle. Olen suunnitellut siitä itselleni maalausateljeeta ja kaikkea mahdollista. Yrittänyt kurkkia ikkunoista. Eilen ovi oli sitten auki ja pääsin vihdoinkin sinne sisälle katsomaan. Pysähdyin kuitenkin kynnykselle kuin seinään, ei sinne niin vain rynnätty. Piti sanoa ”God dag” ja melkein niiata. Tunnelma oli ihan käsittämätön. Aika oli pysähtynyt jonnekin kauas, kauas menneisyyteen. Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei täällä voi mitään tehdä, toisten kodissa. Ainakaan mitään ei saa muuttaa eikä mitään viedä pois. Kävelin ympäriinsä ja silittelin vanhoja seiniä. Tämä oli enemmän kuin museo.…
-
Matka jatkuu
Jotkin asiat ovat sellaisia, että ne haluaa pitää jonkin aikaa vain itsellään. Niissä on jotain niin tärkeältä ja merkittävältä tuntuvaa, että ajatusta haluaa helliä lähinnä vain omassa päässään. Tämän päätöksen, niin kuin elämäni kaikki suuremmat päätökset, tein ihan itse, neuvoja paljon kyselemättä tai ainakaan kuuntelematta. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin rynnännyt tähän suin päin, vaan mietin asian varmasti etu- ja takaperin. Pelko huusi korvaan ”EI”, järki: ”No ei”, mutta sydän kuiskasi koko ajan ”Kyllä!”. Ja sen verran olen tässä elämäni varrella oppinut, että sitä kuiskausta kannattaa yleensä kuunnella. Sydämen äänessä on sellainen piirre, että se ei useinkaan huuda, vaan kuiskaa. Pelko on se, joka huutaa, ja sydämen…