-
Päättymätön talvi
Tämä talvi on ollut pitkä, tosi pitkä. Se on ollut myös kylmä ja runsasluminen, mikä on tarkoittanut lumitöitä, puiden kantamista, lämmittämistä, jäätyneitä putkia ja loputonta auton ikkunoiden skrapaamista sormet jäässä ja hengitys höyryten. Olen taas monta kertaa miettinyt, että miksi sitä tänne tulikaan muutettua, vaikka sitten toisaalta olen seisonut ikkunan ääressä ja vain hengittänyt hiljaista luomoavaa maisemaa. Mulla on menossa monen vuoden projekti sen suhteen, että oppisin taas nauttimaan talvesta niin kuin joskus lapsena. Ostaisin sukset ja lähtisin hiihtämään. Tai pakkaisin reppuun termoksen ja eväät ja lähtisin metsään tekemään nuotion. Ei se sen kummempaa tarvitsisi olla. Voisi sen nuotion tehdä tuohon pihallekin. Tai lähteä iltakävelylle kuutamossa. Projekti on edennyt aika…
-
Keväisiä unelmia
Täällä edelleen, kvartaalipostauksista olen siirtynyt puolivuotiskatsaukseen. Hah. Mutta vakaa aikomus on ryhdistäytyä ja kirjoittaa useammin. Takana on pitkä ja kylmä talvi, jota en halua oikein edes muistella. Täysiä työviikkoja ja älyttömästi käytännön ongelmia kylmän talon, jäätyneiden putkien, hyytyneiden autojen ja hirveiden ajokelien muodossa. Mutta selvisin ja lopultakin ihan hyvin, vaikka auton lisäksi monta kertaa hyytyi myös hymy. Sen jouduin toteamaan, että täysien työviikkojen yhdistäminen tällaisessa paikassa elämiseen ei ole optimaalinen ratkaisu. Täysi palkka tuo elämään mukavaa turvallisuutta, mutta kun päivä toisensa jälkeen heräsin aamukuudelta, kaivoin autoa lumen alta tai yritin saada sitä käynnistymään, ja ajoin tuolla pimeydessä töihin, niin tuli monta kertaa mieleen, että juuri tällaista elämäntapaahan minä…
-
Uusi vuosi, uusi maailma
Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Maailma on melkoisessa turbulenssissa, mutta ehkä tämä johtaa lopulta johonkin hyvään. Se on meistä kaikista kiinni. Ihan jokaisen pienistä teoista ja pienistä ratkaisuista. Minkälaisessa maailmassa haluan elää? Jos astrologeja uskoo, niin varsinainen uusi vuosi on itse asiassa tänään, kun taivaankappaleiden asennoista voi katsoa jonkin uuden ja tosi merkittävän ajanjakson käynnistyvän. Jotain räjähdysherkkää, mullistavaa ja poikkeuksellista on ilmassa. Sen voi toki todeta myös ihan vain uutisvirtaa seuraamalla. Tai melkein vain nuolaisemalla sormeaan ja nostamalla sen ilmaan. Itse en hallitse astrologiaa, mutta katse on silti ollut viime päivinä taivaalla. Täällä on ollut lähes joka päivä toinen toistaan maagisempia näytelmiä, kun helmiäispilvet ovat värjänneet taivaan ihmeellisillä väreillään.…
-
Eihän tässä ollut mitään järkeä, mutta…
Kapusin viime lauantaina olohuoneeni ikkunasta näkyvälle lähivuorelle istuskelemaan ja katselemaan maisemaa vähän uudesta perspektiivistä. Se tekee aina välillä tosi hyvää. Korkealta näkee kauemmaksi, ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Sama vaikutus kuin merellä. Vietin silloin nimittäin eräänlaista vuosipäivää: yhdeksän vuotta sitten saavuin tänne laaksoon ensimmäistä kertaa. Tulimme ystävieni kanssa tänne viikonlopun ratsastusreissulle, joka tuli sittemmin mullistamaan koko elämäni. Koko ratsastusreissu meinasi jäädä osaltani toteutumatta. Sen järjestäminen tuntui silloin tosi työläältä, ja mieleni kehitteli tuhat ja yksi hyvää syytä olla lähtemättä. Olin rakentanut ympärilleni jonkinlaisen häkin, josta poistuminen tuntui silloin lähes mahdottomalta. Vaikka oikeasti sen häkin ovi oli oikeasti koko ajan auki, tai sitä häkkiä ei ollut olemassakaan. …