-
Kuin viimeistä joulua
Oli pakko muuttaa vähän radikaalimmin blogin ulkoasua, jotta tämä olisi mahdollisimman lukijaystävällinen. Täällä saattaa olla edelleen jotain kummallisuuksia, mutta toivottavasti ei isompia, ja jotain säätöä tämä vielä vaatii. Kommentoikaa, jos huomaatte jotain mikä ei ollenkaan toimi. Blogi näyttää nyt sitten toistaiseksi tältä – toivottavasti lukeminen ei tunnu hankalalta. Ja ulkona näyttää tuolta kun kuvissa. Niin kaunista, mutta n i i n kylmää. Nytkin reilut 20 astetta pakkasta ja siihen pieni viima päälle. Tuleepahan testattua paitsi oma, niin myös tämän talon talvenkestävyys. Onni onnettomuudessa on ollut se, että olen potenut flunssaa kotona, ja minulla on ollut mahdollisuus lämmittää taloa. Olisi voinut mennä aika vilpoiseksi muuten. Takassa ja…
-
Elämän paradokseja
Elämässä on nykyään tosi usein hetkiä, jolloin seison ikkunassa katselemassa lintuja, nojailen portailla odottamassa kissoja sisälle, tai istun sohvalla takkatulen ääressä vain hengittämässä ja ihmettelen tätä uutta kotiani. Siitä huolimatta saan enemmän aikaiseksi kuin pitkään aikaan. Ja tunnen itseni onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin aikoihin. Se on aika mielenkiintoinen yhtälö oikeastaan. Tai paradoksi, koska eihän sen niin pitäisi mennä, että laiskottelemalla työt hoituu. En oikein osaa selittää, miksi näin oikein on. Varmaan kyse on pohjimmiltaan siitä, että elämä tarjoaa nykyään niin paljon mahdollisuuksia minimeditaatioihin ihan arjessa, että mieli rauhoittuu. Puiden pilkkominen ja uunin sytyttäminen pakottaa pysähtymään, koska aika moni varmaan tietää, mitä tapahtuu, jos pilkkoo polttopuita kiireellä ja hampaat irvessä tai…
-
Kun aika pysähtyi
Vuokraamani talon pihapiirissä on vanhempi mökki, joka on periaatteessa myös käytössäni – niin kuin kaikki pihan rakennukset. Ovi on ollut lukossa, enkä ole päässyt aikaisemmin sisälle. Olen suunnitellut siitä itselleni maalausateljeeta ja kaikkea mahdollista. Yrittänyt kurkkia ikkunoista. Eilen ovi oli sitten auki ja pääsin vihdoinkin sinne sisälle katsomaan. Pysähdyin kuitenkin kynnykselle kuin seinään, ei sinne niin vain rynnätty. Piti sanoa ”God dag” ja melkein niiata. Tunnelma oli ihan käsittämätön. Aika oli pysähtynyt jonnekin kauas, kauas menneisyyteen. Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei täällä voi mitään tehdä, toisten kodissa. Ainakaan mitään ei saa muuttaa eikä mitään viedä pois. Kävelin ympäriinsä ja silittelin vanhoja seiniä. Tämä oli enemmän kuin museo.…