Elämää, Uncategorized

Kotiinpaluu

 

Oli aika uskomatonta palata sateisesta ja pimeästä Helsingistä näihin maisemiin. Tänne oli saatu parikymmentä senttiä uutta lunta, ja maisema oli muuttunut kauniin talviseksi. Seisoin pitkään tuolla ulkona vain ihmettelemässä – tämähän on ensimmäinen talveni tässä, enkä ole toistaiseksi päässyt vielä nauttimaan kunnolla talvisista maisemista.

Palasin väsyneenä, niin kuin yleensä aina.  Matkat Suomeen ovat paitsi tosi tärkeitä ja mukavia, niin myös väsyttäviä intensiivisyydessään. Jälleennäkemisen iloa, yhdessä olemisen lämpöä, huonoa omaatuntoa, riittämättömyyttä ja eroamisen surua mahdutettuna muutamaan päivään.

Muuttaessaan ulkomaille, sitä usein tuomitsee itsensä ikuisesti jonkinlaiseen välitilaan. Haluaisi olla siellä, mutta koti on jo vahvasti täällä, ja aina on ikävä jonnekin. Olen asunut Norjassa kohta kuusi vuotta, ja nyt oli ensimmäinen kerta, kun tunsin itseni melkein ulkomaalaiseksi saapuessani Helsinki-Vantaalle. Asiat tuntuivat yhtä aikaa sekä tutuilta, että oudon vierailta. Norjassa tunnen itseni suomalaiseksi, mutta Suomessa jo vähän norjalaiseksi – tai ainakin kovin ulkopuoliseksi.

Mutta ei Suomi mitenkään negatiivisena näyttäytynyt. Siellä on paljon hyvää, mutta se ansaitsee oman postauksen.

 

Matkan rasittavuutta lisäsi se, että Lille Venn karkasi hoitajalta ja katosi pariksi päiväksi. Siitä seurasi huolta ja huonosti nukuttuja öitä. Onneksi ulkona ei ollut kovin kylmä, mutta tiesin, että Lille Venn ei ole tällä hetkellä kovin hyvin varustautunut ympärivuorokautiseen ulkoilmaelämään. Järkevästi ajatellen uskoin sen pysyvän lähistöllä ja ehkä vain piileskelevän jossain, mutta ei se huoltani paljon vähentänyt.

No, kun saavuin kotiin, meni ehkä viisitoista minuuttia ja Lille Venn palasi naukuen pihaan. Se oli kuin olikin piileskellyt jossain ulkorakennuksessa. Se oli nälkäinen, janoinen ja viluinen, mutta ennen kaikkea iloinen jälleennäkemisestä. Ja niin olin minäkin. Nyt se kehrää taas onnellisena sohvalla.

 

Olen ollut onnellinen, kun asun täällä sivussa, niin ei tule turhia paineita joulukoristeluiden suhteen. Tästä kun ei näin talvisin aja juuri kukaan edes ohi.

Tuohon naapurin lähinnä kesäpaikkana käytettyyn taloon ilmestyi kuitenkin yllättäen koristeita ja jouluvalot. Tänään sitten kohtasin kesänaapurini postilaatikolla.  Se oli ajanut Bergenistä tänne ainoastaan virittelemään noita valoja. Siis kuusi tuntia talvikeleissä vuoriston yli. Se ei ole nimittäin mikään kevyt reissu. Eivät kuulemma edes vietä joulua täällä, halusivat vain, että on vähän ”koselig” (vähän vaikea kääntää, mutta tässä lähinnä kodikasta).

Yhtäkkiä sosiaalinen paine alkoi puristaa omiakin ohimoita, ja huominen menee varmaankin sitten pihaa koristellessa. Jotenkin tuo pieni ja vaatimaton kranssi ovessa ja pienet kuuset oven pielessä eivät enää riitäkään. Onneksi on edes valot valmiina, että ei tarvitse niitä lähteä ostamaan. 

No ehkä pieni sosiaalinen paine on laiskan ihmisen ystävä näin jouluna. Kai se on mukavaa itsellekin, kun on vähän valoa tuolla pimeydessä.

Mutta enemmän kyllä ilahduttaa tuo tänään postilaatikkoon ilmestynyt ensi kesän siemenluettelo. Se on kuulkaa enää kymmenen päivää talvipäivän seisaukseen ja ihan hetki siihen kun saa alkaa kylvämään chilejä – jos niitä nyt aikoo kylvää. Ainakin mielen saa kääntää ensi kesää kohti.

Valoa kohti mennään, rakkaat ystävät, valoa kohti.

 

4 thoughts on “Kotiinpaluu

    1. Kyllä mä itsekin hetken huokailin, kun sai taas palata näihin maisemiin – täällä on nyt tosi kaunista. Tosin myös kylmää, ja pakkanen paukkuu yli 15 asteessa….

      Ja kiitos kun kommentoit – nykyään nämä kommentit ovat harvinaisia ja niin kivoja saada! Muistan silloin ihan blogitaipaleen alussa, kun lukijoita oli vain kourallinen, mutta kommentteja aina tosi paljon. Ajat ovat muuttuneet :).

  1. Kauniin talvista! Kuulen korvissani narskuvan lumen ja näen tähtitaivaan. Tassun jäljet lumessa….Tuttu asia se että vuosien jälkeen poissa Suomesta sitä tuntee kodikseen sen paikan missä asuu. Sitä jotenkin vieraantuu maasta josta lähti. Monet tutut asiat ovat muuttuneet erilaisiksi. Vuosikymmenten jälkeen jopa kieli on erilaista! Ihastuttavassa paikassa siellä Norjassa asut. Olen vasta hiljattain löytänyt blogisi. On mielenkiintoista lukea ja katsella kuvia kun asut eläinten kanssa siellä luonnon keskellä. Ei tarvitse joulua stressata eikä turhaan liikaa laittaa vaikka naapuriin valot ilmestyikin. Laitat sen mikä itsestä hyvältä tuntuu.

    1. Hei, kiva kun löysit blogini! Täällä lumi tosiaankin nyt narskuu ja tähtitaivas loistaa kirkkaana, ulkona on nimittäin jo kolmatta päivää 20 asteen pakkanen – en muista montaa kertaa, että täällä olisi olut näin kylmää. Mutta jos on kylmää, niin on kyllä kaunistakin.

      Varmaan jokainen ulkosuomalainen tietää, mistä puhun. Mitä pidempi aika kuluu, sitä enemmän loittonee Suomesta ja alkaa tuntea olonsa ulkomaalaiseksi vähän joka paikassa.

      Joo, no en mä joulua mitenkään stressaa, mutta vähän alkoi tulla sosiaalinen paine viritellä ulkovaloja, kun naapurikin tuli Bergenistä asti niitä laittamaan. Tunsin itseni yhtäkkiä vähän saamattomaksi :D.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *