-
Joskus vaan väsyttää
Joskus väsyttää, ja on ihmeellistä, miten se muuttaa kaiken. Kaikki, mikä oli eilen ihanaa, kaunista ja inspiroivaa, näyttää yhtäkkiä harmaalta, ikävältä ja surulliselta, eikä voisi vähempää kiinnostaa. Kun ( jostain tuntemattomasta syystä ) erittäin huonosti nukutun yön jälkeen tekee stressaavan työpäivän, ja tulee kotiin, jonka reilu kymmenen asteen pakkanen ja jäätävä tuuli on ikävästi jäähdyttänyt, asettuu vanhan talon romantiikkakin uuteen perspektiiviin. Tänään oli ulkona nimittäin niin jäätävää, että jopa Ivar pyörähti jo portailta takaisin sisään – ja se ei tapahdu ihan helposti. Kun iltapäivällä seisoin kylmässä keittiössä, olisi tehnyt mieli polkea jalkaa ja heittäytyä lattialle itkemään, mutta ei auttanut. Piti alkaa viritellä tulta erinäisiin uuneihin. Poikkeuksellisesti jopa yläkerran makuuhuoneeseen, jossa…
-
Sopeutumisvaikeuksia ja hysteriaa
”Nautitaan pimeydestä” totesin tässä joku aika sitten. Nautitaan kyllä, mutta kun jotain muutakin pitäisi saada tehtyä. Olen ollut viime aikoina paljon töissä (niinpä kuvatkin ovat työpaikalta). Tulen kotiin puoli neljän aikoihin, päästän kissat ulos, kun on vielä hetken valoisaa. Laitan ruokaa, huudan kissat sisään pimenevästä illasta. Syön, istun hetken netissä ja sitten alankin jo vilkuilla kelloa, että olisiko jo nukkumaanmenoaika. Siis puoli kuudelta! Joskus aikaisemminkin. En ole mitenkään erityisen väsynyt, mutta mieli, tai ehkä pikemminkin aivot, ei millään taivu ajatukseen, että kun ulkona on pilkkopimeää, niin sisällä voisi vielä tehdä jotain järkevää. En saa iltapäivisin tai iltaisin mitään aikaiseksi. Tämä sama ilmiö oli myös viime syksynä. En meinaa millään sopeutua…
-
Se oli joku muu
Mainitsin edellisessä postauksessa, että olen raivannut (moottorisahamiehen pienellä avustuksella) umpeenkasvanutta rantaa, jotta vieressä virtaava pieni sivujoki ja sen kosket olisivat muutakin kuin vain kohinaa – nyt nuo kauniit pienet kosket alkavat näkyä pihaan saakka. Pusikoiden keskellä löytyi muutama yllätys. Se hieno yllätys oli vanha kivimuuri, joka on rakennettu siihen silloin joskus, kun tässä oli vielä mylly. Pihasta on laskenut tie myllylle. Se ikävämpi yllätys oli sitten se, että tätä rinnettä on sittemmin käytetty myös jonkin sortin kaatopaikkana. Vanhat ruostuneet rautaromut oli ehkä vähän helpompi ymmärtää. Ne on kipattu sinne aikana, jolloin ei ollut kunnallisia kaatopaikkoja saati kierrätysasemia. Monella ei autoakaan. Mutta sitten ne suhteellisen uudet muoviset rasiat, pullot, oluttölkit, rikkinäiset…
-
Ikävistä ikävin
Ystävä Suomesta laittoi tässä eräänä iltana WhatsAppiin lähes mustan kuvan ja kysyi, onko meillä täällä yhtä pimeää. Vähän nauratti, koska olin just töistä tullessani ostanut kaupasta otsalampun, tullut kotiin ja nukahtanut sohvalle yli kahden tunnin ”päiväunille”. Joten pimeää on ja uni maistuu. Erityisen pimeää on myös siksi, että maassa ei ole vielä lunta. Vaikka toisaalta kaipaan lumen tuomaa valoa, olen myös kiitollinen jokaisesta lumettomasta päivästä, joka vie minua taas lähemmäksi ensi kevättä ja kesää. Ja tämä pääasiassa siksi, että lumi muuttaa työmatkat stressaaviksi. Ja toki vähän pelottaa myös se, kuinka selviäisin oikein lumisesta talvesta tuolla talossani – ja erityisesti niistä aikaisista aamuista. Viime viikonloppuna saatiin kuitenkin reilusti vettä ( onneksi…
