• Puutarha ja piha

    Luopumisen tuskaa

    Eilen vein kesän kottikärryillä siihen paikkaan, mihin piti rakentaa komposti. Tiedän suurinpiirtein, miten komposti pitäisi perustaa, mutta nyt siitä tuli vain kasa puutarhajätettä. Ehkä siitä tulee komposti ensi kesänä. Jos sitten jaksaisi.   Yritin säästää viimeisiä kosmoksia ja samettiruusuja, mutta lopulta nekin päätyivät kottikärryihin. Yksinäiset kosmokset vähän paleltuneissa varsissaan näyttivät vain surullisilta. Ne taipuivat viluisina lukemattomien nuppujen painosta. Nuppujen, jotka eivät koskaan ehtisi aueta. Kottikärryt oli kuin hautajaissaattue. Hyvästiti kesälle.     Pelastin viimeisen sitruunaperhosen ja asetin sen jo vähän kohmettuneen kropan istumaan auringonkukan lehdelle. Oikeastaan olisin halunnut ottaa sen sisälle lentelemään, mutta luovuin ajatuksesta. Ehkä sen kuitenkin kuuluu istua tuolla ulkona ja nauttia viimeisistä hetkistään auringonkukan lehdellä istuen.  …

  • Elämää maalla

    Tuumaustauko

    Joskus vain sanat loppuu ja yhtäkkiä ei ole mitään sanottavaa, tai tässä tapauksessa kirjoitettavaa. Tai olisi paljonkin, mutta ne eivät koskaan ehtineet tänne blogiin asti. ”Ei taida elämä olla aina niin aurinkoista, kun blogista saa vaikutelman”, minulle sanottiin, koska pitkä kirjoitustauko oli saanut miettimään. No, toivottavasti blogista ei saa vaikutelmaa, että elämä olisi pelkkää aurinkoa ja kauniita maisemia, koska eihän se sitä ole. Ei vaikka eläisi missä. Arki on arkea, välillä se naurattaa, välillä enemmänkin itkettää. Joskus vain väsyttää.     Töissä on raskasta, ulkona sataa ja on kylmä, oma saamattomuus ärsyttää, ystävät tekee ohareita,  siemet ovat kylvämättä ja taimet istuttamatta. Pitäisi päättää ja ratkaista asioita, vaikka ei millään jaksaisi.…

  • Elämää maalla

    Ihana sade ja muinaisten hevosmiesten kuiskuttelut

    Tiedättekö tunteen, kun pitkän ja kuuman päivän päälle pääsee lopultakin suihkuun? Tai kun oikein janoisena saa lasin vettä? Luonnosta tuntui varmaan ihan samalta, kun eilen alkoi lopultakin sataa. Jotenkin tunsin sen omassakin kropassani. Ja miksi ei? Olemmehan mekin osa luontoa – tiiviimmin, kuin ehkä osaamme ajatellakaan. Olin eilen töissä, ja ihan jokaisen suusta sain kuulla saman lauseen: ”Ihanaa kun sataa!” Kun täällä on viimeksi satanut, se oli lunta, ja siitä on yli kuukausi. Sen jälkeen on pääasiassa paistanut aurinko. Mutta nyt sataa ainakin pari päivää. Sade potkaisee myös kevään kunnolla käyntiin. Loputkin lumet saa kyytiä ja maa vihertää. Jo ennen aamiaista olin ulkona mittailemassa pihaa, kuuntelemassa linnunlaulua ja vetämässä keuhkot täyteen ilmaa. Minulle tämä on…

  • Elämää maalla

    Matkaväsymystä ja vähän politiikkaa

    Olin viikon Suomessa. Täällä Norjassa oli sillä välin lämmintä, joten ajattelin, että tänne olisi saapunut poissaollessani kunnon kevät. Mutta kun kävin äsken viemässä linnuille siemeniä, lunta oli edelleen polveen saakka. Yhdessä kohdassa upposin reisiä myöten, ja meinasin jäädä sinne. Joten vähän saa vielä odottaa ennen kuin pääsee haravoimaan. Mutta tämä on ihanaa aikaa. Ihan parasta kun kaikki on vielä edessä. Suomessa vietin aikaani Helsingissä. Olen asunut vähän siellä ja täällä, mutta jos minun pitäisi valita Suomesta se tärkein ja tutuin paikka, niin se olisi kyllä Helsinki. Päätin tällä kertaa mennä ihan keskustaan asti, ja kävin katsomassa Frantisek Kupkan näyttelyn Ateneumissa (suosittelen). Näyttelyn jälkeen ajattelin vähän kierrellä ja ”haistella” entisen kotikaupunkini…