-
Vuoden parhaat käänteet ja suurimmat oivallukset
Näin vähän jälkijunassa: toivottavasti joulunne oli hyvä ja uusi vuosi on alkanut inspiroivasti. On pitänyt monta kertaa tulla tänne kirjoittamaan, mutta se on jäänyt. Aina syystä tai toisesta. En ole oikein koskaan tykännyt juhlia uutta vuotta, mutta vuosien varrella mulle on tullut tiettyjä omia traditioita. Yksi on se, että käyn läpi mennyttä vuotta, ja siihen tämä blogi tarjoaa erinomaisen välineen – tästä kun on tullut itselleni eräänlainen päiväkirja. Nyt kahlatessani läpi vuoden 2018 kirjoituksia, tallentelin sieltä vuoden varrella syntyneitä oivalluksia. Elämä itsessään kun on paras opettaja. Oli myös hauska nähdä, miten elämä voi pyörähtää yllättävällä tavalla ympäri vuoden aikana. Vuosi sitten kun mulla ei ollut vielä aavistustakaan tästä talosta. Tai…
-
Suruja ja iloja
Sama kuva kuin edellisessä postauksessa, mutta yksi on laumasta poissa. Eilen paijailin taas yhden hevosen vihreämmille laitumille. Vanha Stjerne oli kaatunut suohon ja vaikka se sieltä nostettiin kuivalle maalle, ei se enää jaksanut nousta jaloilleen. Yli kolme tuntia olin mukana silittelemässä sen päätä ja kannustamassa, mutta sen aika oli tullut. Juuri edellisenä yönä olin taluttanut sitä takaisin tarhaan kun se karkasi Blesenin kanssa pihalle kirmailemaan vähän jo jäykillä jaloillaan. Vaikka se oli jo vanha, sillä oli edelleen pilkettä silmäkulmassa. Se ei koskaan tuntunut niin piittaavan muista hevosista, mutta oli lopultakin saanut itselleen sydänystävän uudesta Karella- tammasta, joka ei olisi halunnut väistyä sen viereltä viimeisilläkään hetkillä. Stjerne-kulta. Se olisi halunnut vielä…
-
Yksi on poissa
Eilen oli kovin surullinen päivä. Sunnuntaina yksi näistä pihamme hevosista, Vilja, tuli tiensä päähän. Viljan piti olla se nuorin ja tervein, mutta toisin kävi. Se oli vaivainen jo tullessaan, eikä ymmärrykseni riitä ihmisille, jotka myyvät sairaan hevosen kylmästi eteenpäin. Sitä on hoidettu ja seurailtu jo jonkin aikaa, mutta nyt tehtiin sitten se ainoa oikea ratkaisu. Se sai kuolla kotonaan ja nopeasti. Mutta Blesenillä on ikävä. Sen lauma on hajonnut ja suurin rakkaus on poissa. Se hirnui koko eilisen päivän ikäväänsä, taivas oli harmaa ja satoi vettä. Kilit kurkkivat pelokkaana tallin ovella. Kai nekin ymmärsivät, että joku ei ollut nyt kohdallaan. Harmaa ja masentava pilvi roikkui koko paikan yllä. Blesen on…
-
Menneen talven lumet
Kirjoitin aluksi siitä, miten ärsyttää tämä jatkuva lumentulo. Kaivoin arkistosta sopivia lumikuvia, mutta näiden kuvien myötä meni teksti uusiksi. Kun katson noita kuvia, tunnen itseni niin ihmiseksi, enkä vaan voi valittaa. Miksi meidän on niin hemmetin vaikea elää hetki kerrallaan ja olla kiitollisia siitä, mikä on hyvin. Mietin sitäkin, osasinko noita kuvia ottaessani nauttia hetkestä. Lumisade ärsytti varmaan silloinkin ja moni muukin asia. Kun nyt katson taaksepäin, tajuan, millainen kultakimpale käsissäni olikaan. Tai viisi kultakimpaletta. Sydän melkein särkyy sitä muistellessani. Päivän lumiärsytykset sulivat tässä sohvalla istuessa väsymykseksi ja pieneksi haikeudeksi. Kun pienet arkipäiväiset ärsytykset nappaa mielestä kiinni, niistä kannattaa päästää irti, ärsyyntymisen tunteissa kun ei…
