Kaikki nämä päivät, jotka tulivat ja menivät

Kaksi eri reissua. Ihmisiä, joiden kanssa jaoin hetken ylämäet ja alamäet. Epämukavuuden, kylmyyden, voitonriemun huipulle tultaessa ja huikeat maisemat.

Menneenä viikonloppuna sain kaksi kuolinviestiä, kaksi reissukaveria on poissa. Toinen oli ehtinyt vaeltaa jo pidempään, toinen jatkoi matkaansa ihan liian aikaisin. Sytytin molemmille kynttilät ja pyysin siunausta matkalle, jonka he joutuvat tekemään nyt yksin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka molemmat olivat elämässäni vain hetken, molempien kuolema kosketti minua. Tai ehkä on oikeampaa sanoa, että molempien elämä kosketti minua. Toivon, että he kuulevat ajatukseni siellä jossain. Nuo välillä rankatkin reissut vuorille nimittäin yhdistävät ihmisiä ihan erityisellä tavalla.

Olo on vähän haikea ja surullinen.

”Kaikki nämä päivät, jotka tulivat ja menivät. En tiennyt, että ne olivat elämä”

– Stig Johansson –

 

Sitten katson ikkunasta kun talon isäntä kävelee pihalla kuusi pientä vuohivauvaa perässään hyppien. Kuulen mielessäni, kuinka ne huutavat ”Äiti!”. Isäntä on huolehtinut kilien pulloruokinnasta ja saa nyt niiden jakamattoman huomion. En voi olla nauramatta.