Puutarha ja piha

Uusia alkuja

Vaikka tämä korona ei ihan konkreettisesti ole suuremmin vaikuttanut omaan elämääni, niin jollain kumman tavalla se kuitenkin lamauttaa. Odotan jotain tapahtuvaksi, mutta en tiedä mitä ja milloin. Tunnen olevani keskellä jotain suurta muutosta, mutta en pysty sitä tästä myrskynsilmästä vielä hahmottamaan – niin kuin ei kukaan.

 

Blogin kirjoittaminenkin tuntuu vaikealta. Toisaalta olisi niin pajon sanottavaa, mutta toisaalta ei ole mitään sanottavaa. On vain sen tavallisen arjen yllä väreilevä odottava hiljaisuus. Kummallinen tunne. Nyt tämä ei kuitenkaan tunnu pahaenteiseltä, pikemminkin päinvastoin. Siitä huolimatta, että maailma muuttuu nyt vääjäämättä ja meidän on pakko muuttua siinä mukana. Monelle se muutos tekee tosi kipeää.

 

Varmaan se suurin henkinen haaste meille kaikille onkin se, että emme tiedä. Emme tiedä, mitä tämä oikeastaan on, mitä tästä seuraa, milloin tämä ehkä loppuu, ja mitä sitten tapahtuu. Tärkein kyky tällä hetkellä onkin kyky sietää epävarmuutta ja toisaalta kyky mukautua uusiin ja muuttuneisiin olosuhteisiin. Resilienssiksikin sitä kutsutaan. Päästää suosiolla irti vanhasta ja antaa virran kuljettaa. Hyväksyä se, että emme tiedä.

 

 

Itselleni on ollut erityisen tärkeää keskittyä nyt oleelliseen. Nauttia keväästä, haravoida pihaa, kaivaa kasvimaalla ja kävellä metsässä. Kaikille tämä ei ole valitettavasti mahdollista, ja nyt olenkin erityisen onnellinen siitä, että asun maalla.

 

Olen alkanut katsoa kasvimaatakin ihan uusin silmin. Vähän enemmän tosissani. Miettinyt, pystyisikö tuossa pellossa ihan oikeasti tuottamaan vähän ruokaa.  Siis enemmänkin kuin ne viisi porkkanaa.

 

Olemme tottuneet siihen, että ruokaa saa kaupastakin, mutta mitä jos yhtäkkiä ei saakaan? Tai se on tosi kallista? Toivottavasti ei, mutta niin saattaa käydä. Elämme nimittäin  tosi haavoittuvassa systeemissä.

 

 

Jos olet joskus haaveillut muuttavasi maalle, niin nyt saattaisi olla hyvä hetki harkita sitä ihan tosissaan. Muuttoliikkeen suunta saattaa nimittäin tässä vielä muuttua kaupungista maalle päin. En sitä voi varmasti tietää, mutta mulla on ollut sellainen aavistus jo pitkään, ja nyt enemmän kuin koskaan. Jää nähtäväksi.

 

Eikä tämä ole mikään maailmanlopun ennustus vaan hyvä asia. Uskon nimittäin, että moni olisi paljon onnellisempi asuessaan maaseudulla. Meille on jo pitkään yritetty vakuuttaa, että kaikki haluavat asua suurissa kaupungeissa, mutta ei se välttämättä niin ole. Aina puhutaan, että ihmisten täytyy muuttaa työpaikkojen perässä, mutta mitä jos työpaikat muuttavatkin ihmisten perässä? Kyllähän se nimittäin voi mennä niinkin päin.

 

Ylen sivuilla oli vähän aikaa sitten juttu, jossa nyt maalla asuvat sanoivat kaupunkilaisten romantisoivan maaseutuelämää. Että ei se ole mitään ikuista mökkilomaa. No, ei ole pelkkää lomaa ja aina helppoa, mutta näin kahdeksan vuoden kokemuksella voin sanoa ainakin sen, että maalla voi oikein hyvin asua ja elää.  Ja tästä elämästä voi myös nauttia.

 

 

Jos maaseutu halutaan pelastaa lopulliselta kuihtumiselta, mitä tässä jo pitkään on enneustettu, se pelastetaan innokkaiden, vaikka vähän ehkä naiivien kapunkilaisten avulla. Jos kokeneiden ja osaavien maalaisten, ja toisaalta tuoreesti ja ennakkoluulottomasti ajattelevien maallemuuttajien päät lyödään yhteen, siitä voi syntyä uusi vireä ja elinvoimainen maaseutu. Kuka tietää?

 

Yksi asia on nimittäin varma. Ainoa asia, jota ilman emme pärjää on ruoka ja vesi. Ja se ruoka tuotetaan maaseudulla. Espanjalaisten tomaattien, tanskalaisen sianlihan ja argentiinalaisen pihvin varaan ei kannata laskea. Nyt ainakin se on nähty.

 

Joten Juicen laulua lainaten: istuta vielä se omenapuu. Tai vaikka se minitomaatti. Siitä se lähtee. Uuden ja paremman maailman luominen.

 

Ps. Ja jospa tämä blogikin tästä vielä elpyisi. ”Huoltotauko” venähti vähän pitkäksi – ainakin suhteessa toteutuneisiin muutoksiin. Pahoittelut siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *