Mieli

Unelmien tavoittelusta

Mulla on täällä Norjassa asuessani ollut jonkinlainen kriisi, koska vuokralaisena en ole saanut itselleni kunnon puutarhaa. Sellaista ihan omaa, jota voi rakentaa kärsivällisesti vuosia.

Olen rakentanut mielessäni kuvan englantilaisesta, rönsyilevästä puutarhasta vanhoine omenapuineen ja köynnösruusuineen. Kasvihuoneesta ja suurista perennapenkeistä. Mutta se on toistaiseksi vain unelma.

 

 

 

Koska en voi koskaan olla aivan varma, missä seuraavana vuonna asun, niin sipulikasvit ja perennat ovat jääneet istuttamatta ja krookuksen sipulit on edelleen pussissa, sen sijaan, että ne kukkisivat tuolla pihalla. Mitä jos asunkin ensi kesänä jossain muualla? Menee krookukset ihan hukkaan. Ja perennat. Aivan totaalisen järjetön ajatus näin kirjoitettuna.

”Se joka istuttaa puun, vaikka tietää, ettei koskaan näe sen kukkivan, ei ole hölmö ei itsekäs. Hän saa nautintonsa siitä, että joku muu tulee joskus iloitsemaan ja nauttimaan sen kukinnasta. Hän elää sananmukaisesti kahdessa ajassa: hänelle kesä ei lopu edes syksyllä.”

-Tommy Taberman-

 

 

Toki on niin, että puutarhan rakentaminen voi olla parhaimmillaan vuosien, tai jopa elämänpituinen projekti. Sellainen puutarha on unelmani, mutta sellaista minulle ei juuri nyt ole tarjolla.

Tai no, itse asiassa minulla oli sellainen, mutta päätin itse jättää sen taakseni ja muuttaa Norjaan. Niinkin voi käydä. Yhtäkkiä sitä huomaa luopuvansa unelmastaan, tavoitellakseen jotain ihan muuta.

 

 

Unelmat ovat toki tärkeitä. Unelmien aarrekartoissa ja visualisoinnissa on voimaa. Tavoitteita ja suunnitelmia pitää olla. Mutta tässä piilee yksi ongelma: jos meillä on kovin tarkka kuva siitä, miltä unelmamme näyttää ja mitä se pitää sisällään, niin siinä saattaa jäädä sen unelmansa vangiksi. Ja unelma on lopultakin vain mielen luoma illuusio, eikä sillä ole paljoakaan todellisuuden kanssa tekemistä.

Elämä ei aina tarjoa meille sitä, mitä me haluamme, tai ainakaan se ei tarjoa sitä heti. Elämä on orgaaninen ja se kuljettaa meitä omia polkujaan ja tarjoaa yllätyksen toisensa jälkeen. Myös me itse muutumme koko ajan, ja asia, joka on ollut kerran unelmamme, saattaa toisessa hetkessä menettää merkityksensä. Ihan varmoja me ei voida olla kuin tästä hetkestä.

Jos naulaa mielensä johonkin kovin tiukasti määriteltyyn mielikuvaan, vaikkapa nyt täydellisestä puutarhasta, niin siinä saattaa jäädä moni elämän tarjoama hieno juttu huomaamatta. Kun todellisuus ei täysin vastaa (ja harvoin se niin tekee) sitä omaa mielikuvaa, on aina vähän pettynyt ja tyytymätön olo.

Tässähän on nyt sitten taas yksi niistä elämän paradokseja: pitäisi olla tavoitteita ja unelmia, pitää visualisoida ja laatia suunnitelmia, mutta sitten toisaalta pitäisi nauttia hetkestä ja antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Kuinkas ne nyt sitten yhdistää?

Juju on varmaankin siinä, että unelmoi ja suunnittelee, mutta ei takerru. Ei takerru johonkin yksityiskohtaiseen mielikuvaan unelmien elämästä, unelmien työpaikasta tai unelmien puutarhasta. Suuntaa katseensa eteenpäin, mutta näkee myös sivuilleen ja on valmis tarkistamaan suuntaansa. Ottaa askeleen kerrallaan.

Luin yhdestä seuraamastani ruotsalaisesta blogista (Tuva Minna Linn) hienon ajatuksen, jonka päätin tallentaa taas kerran mieleeni ja tähänkin:

 

”Släpp viljan, og låt det bara ske”

 ”Päästä irti haluamisesta, ja anna sen vain tapahtua”.

 

Niin helppoa mutta niin vaikeaa. Antaa elämän vain tapahtua.

Unelmoidaan ja tavoitellaan niitä unelmia, mutta annetaan elämän tapahtua. Ainakin itse yritän päästää tänä kesänä irti siitä unelmien puutarhasta, ja tehdä juuri sellaisen puutarhan ja kasvimaan, kuin elämä tänä kesänä minulle suo. Nurisematta.

2 thoughts on “Unelmien tavoittelusta

  1. Ihana blogi sinulla! Minulle suunnitelmat ja unelmat ovat elämän parasta antia. Mutta nyt rupesin oikein miettimään, olenko sitten pettynyt, jos ne eivät toteudukaan. Ehkä ajattelen niin, että ne eivät ole toteutuneet VIELÄ, ja jatkan yrittämistä. Harvoin kun mikään asia on niin lopullinen, että jos jotain ei tapahdu tänä kesänä (vaikka puutarhassa), sitä ei voisi yrittää uudestaan seuraavana. Mahtavaa vehreyttä noissa kuvissa, tulisipa jo kunnolla kevät ja kesä.

    1. Kiitos :). Unelmissahan sinänsä ei ole mitään vikaa, itsekin tykkään unelmoida ja unelmoin edelleen :). En itsekään ole suoranaisesti pettynyt, jos unelmat ei toteudu – harvat nimittäin toteutuu. Mutta olen silti monta vuotta täällä purnannut, että kun mulla ei ole sitä omaa puutarhaa, ja kuitenkin kaikki nuo kuvat on otettu näistä mun ruukkupuutarhoista ja kasvimaista täällä…:D. Vaikka sitä suuntaisikin sitä unelmaa kohti, niin pitää muistaa nauttia matkanteosta, eikä alkaa elää sellaista ”sitku” elämää.

      Puutarha ja kasvimaa on muuten loistava opettaja. Ei nimittäin kaikki mene aina niin kuin on suunnitellut: ”Jokainen tarina puutarhasta on myös tarina siitä, mikä ei onnistunut” :).

      Kiitos kommentistasi – olit muuten tämän blogin historian ensimmäinen kommentoija!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *