Mieli ja hyvinvointi,  Uncategorized

Kun maailma pysähtyi

Kun on kysytty, mikä saa kriisialueilla työskentelevät ihmiset palaamaan aina uudestaan olosuhteisiin, jotka ovat äärimmäisen haastavia ja jopa hengenvaarallisia, nämä vastaavat usein, että vasta siellä tuntee olevansa todella elossa. Kuoleman ja vaaran läheisyys paradoksaalisesti voimistaa elossaolon tunnetta, ja siihen tunteeseen jää helposti koukkuun.

 

On helppo ajatella, että sellainen tila on jotenkin poikkeuksellista tai epänormaalia, mutta oikeastaan sen tulisi olla luonnollinen olotilamme. Se, että olisimme hereillä, valppaina ja läsnä koko ajan, sen sijaan että kuljemme autopilotilla ja puoliunessa puhelintamme tuijottaen. SE on epänormaalia. Myös monet henkiset traditiot puhuvat siitä, että vasta tiedostamalla oman kuolevaisuutensa, voi oikeasti arvostaa elämää. Jokainen elossaolon hetki on ainutlaatuinen.

 

Kun tämä koronatilanne tuli täällä todella päälle ja ensimmäiset poikkeuslait voimaan, olo oli epätodellinen. Kaikki oli niin kuin ennenkin, mutta toisaalta mikään ei ollut niin kuin ennen.  Ja ennen kaikkea: yhtäkkiä mikään ei ollut itsestään selvää.  Maailma ja elämä pysähtyi hetkeksi ja katse tarkentui. Huomasin katselevani aamiaiseksi keittämääni kananmunaa ihan uusin, arvostavin silmin.

 

 

Viimeisen parin viikon kuluessa se ensimmäinen heräämisen ja kirkastumisen hetki on mennyt vähän ohi.  Se melkein harmittaa. Oma arkeni ei ole nimittäin muuttunut niin radikaalisti, että sopeutuminen tähän poikkeustilanteeseen olisi ollut erityisen vaikeaa. Toistaiseksi en ole joutunut luopumaan juuri mistään, ja arki soljuu melkein niin kuin ennenkin.

 

Kävin itsekin viime perjantaina pitkään jatkuneen flunssan takia koronatestissä. Tulos oli negatiivinen. Tänään minulle kuitenkin soitettiin, ja kysyttiin kuinka voin. Huolenpito lämmitti, mutta toisaalta myös vähän säikäytti vakavuudellaan. Hoitaja oli melkein vihainen, kun olin takaisin töissä, vaikka tunnenkin itseni lähes terveeksi. Olin vähän hämmentynyt. Toiminko nyt itsekkäästi vai epäitsekkäästi menemällä töihin?

 

On sanottu, että kriisitilanne paljastaa ihmisen todellisen luonteen. En tiedä. Mutta kriisi tuo kyllä meistä esiin paitsi ne parhaimmat, mutta  usein myös huonoimmat puolemme. Tämäkin kriisi on tuonut ihmisistä esiin paitsi suurta epäitsekkyyttä, niin myös suurta itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä.

 

En kuitenkaan usko, että monet näennäisen itsekkäästi toimivat ihmiset ovat pohjimmiltaan itsekkäitä, ainakaan kaikki, vaan meillä kaikilla on tapana reagoida eri tavalla. Monet ovat puhtaasti ajattelemattomia. Ja toisaalta olemme eläneet jo jonkin aikaa niin äärimmäisen narsistisessa ja itsekeskeisessä maailmassa, että siitä poisoppiminen ei välttämättä ole ihan helppoa tai tapahdu nopeasti.

 

 

Oman havaintoni mukaan ihmiset suhtautuvat koronaan karkeasti kolmella tavalla. Osa ihmisistä joutuu paniikkiin. Pelätään, että me kuollaan kaikki ja tämä on maailmanloppu. Vaikka reaktio on ihan luonnollinen ja inhimillinen, paniikissa ihminen ei kykene toimimaan järkevästi tai ottamaan vastaan informaatiota. Paniikissa ihminen usein myös valitsee juuri ne uutiset, jotka ruokkivat omaa panikointia ja huolta.

 

Osa ihmisistä ei suostu uskomaan tapahtunutta. Epidemiaa vähätellään, ja sen ajatellaan koskevan muita. Äärimmillään tämä näkyy jonkinlaisen kiukutteluna ja uhmakkuutena. Toimitaan tietoisesti ohjeita ja kieltoja vastaan. Norjassa tämä on näkynyt siinä, kun ihmiset ryntäsivät mökeilleen kielloista huolimatta. Ei suostuta ymmärtämään, että nyt ei kyse ole yksilön oikeuksista, vaan meistä kaikista.

 

Kolmas ja onneksi suurin ryhmä on käytännölliset realistit. Ne kuuluisat tolkun ihmiset. Ihmiset jotka tekevät parhaansa noudattaakseen ohjeita, pysyvät kotona, pesevät käsiään, suojelevat muita, kuuntelevat ja ottavat vastaan informaatiota. Ymmärtävät tilanteen vakavuuden, mutta toisaalta ymmärtävät myös sen, että kaikki on epävarmaa. Kukaan ei vielä voi tietää, milloin ja kuinka tämä päättyy, mutta silti he uskovat siihen, että aikanaan tämä päättyy. Ihmiskunta selviää, ja tästä voi koitua paljon myös hyvää.

 

 

Olemme Norjassa epidemian etenemisessä parisen viikkoa Suomea edellä, täällä on nyt noin 2000 todettua tartuntaa. Todellinen luku on kuitenkin moninkertainen. Kuolleita on kymmenen, ja heidän keski-ikänsä on hyvin korkea. Täällä pidätellään nyt henkeä sen suhteen, miten epidemia etenee. Onko täälläkin edessä Italian tilanne, vai onko taudin etenemistä onnistuttu ainakin hidastamaan – sen pysäyttäminen on tällä hetkellä mahdotonta.

 

Enemmistö sairastuneita selviää sairastamalla hyvin lievästi tai ainakin ilman sairaalahoitoa.  Joku sairastuu vakavasti ja kuolee, mutta niin tapahtuu koko ajan muutenkin. Yleensä sitä ei vain uutisoida. Kukaan meistä ei voi olla varma kuin tästä hetkestä, ei koskaan.  Jos sen pystyy hyväksymään, se rauhoittaa.

 

Suurin huoli monella on taloudellinen. Täällä Norjassakin on lomautettu masiivisesti ihmisiä, ja varsinkin ne pienimmät yritykset ja yksityisyrittäjät ovat hätää kärsimässä. Hallitus on luvannut tulla apuun, mutta kuinka nopeasti se käytännössä  järjestyy, on epävarmaa.

 

Toisaalta monet pienet yrittäjät ovat näyttäneet toiminnallaan sen, miksi juuri he ovat yrittäjiä. Monet ovat osoittaneet uskomatonta luovuutta, joustavuutta ja muuntautumiskykyä. Ja toisaalta asiakkaat ovat rynnänneet apuun, koska pienyrittäjiä arvostetaan. Juuri he tekevät maailmasta värikkään ja mielenkiintoisen – eivät suinkaan monikansalliset suuryritykset.

 

Uskonkin, että tämän kaiken jälkeen juuri ne pienet ja lähellä olevat yritykset voivat nousta arvoon arvaamattomaan.

 

 

Joten:

 

Ota tämä vakavasti, mutta pysy tyynenä. Tämän leviämiseen jokainen voi vaikuttaa, mutta tätä ei voi hallita, niin kuin elämää ei voi koskaan. Elämän hallitseminen on illuusio.

 

Pese kätesi. Pese ne usein ja perusteellisesti. Tee siitä rentoutusharjoitus. Hengitä samalla syvään ja rauhoitu.

 

Nyt ei ole kyse sinusta tai minusta, vaan meistä. Olemme tässä yhdessä, vaikkakin erillään.

 

Jos olet kotona, nauti arjesta. Pidä kiinni rutiineista ja rytmistä. Monta viikkoa kestävä sunnuntai ei ehkä ole hyvä idea.

 

Tee kaikkea sitä, mihin koskaan ei ole ollut aikaa.

 

Jos mahdollista, mene luontoon. Tunne, kuinka luonto hengittää syvään puhdistunutta ilmaa. Hengitä sen mukana.

 

Ja muista. Tämä menee ohi. Aurinko nousee huomennakin, muuttolinnut saapuvat ja edessä on uusi kesä. Tosi moni asia on ihan niin kuin ennen. Kaikesta huolimatta.

 

Ja pese taas ne kätesi.

 

One Comment

  • Marra

    Tuo on niin hyvin sanottu, että ei ole kyse minusta, vaan meistä. Ja mitä vakavammin ihmiset suhtautuisivat hetken aikaa siihen, että nyt ei ole kyse yksilön oikeuksista, vaan meistä kaikista, sitä nopeammin päästäisiin taas takaisiin sinne oman navan tuijotteluun ja oikeuksiin lähteä mökille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *