Terveisiä pilven alta

Terveisiä täältä pitkän pilven alta. Rannikkoseutuja on hellitty auringolla, lämmöllä ja upeilla syyskeleillä, mutta me täällä keski-Norjassa olemme jämähtäneet suuren pilven alle jatkuvalta tuntuvaan tihkuun, sumuun ja pimeyteen.

Puolukat on edelleen poimimatta ja sipulit nostamatta, koska joka päivä sataa tihuuttaa. Ihan joka päivä jo ainakin kaksi viikkoa. Enemmänkin. Huoh. Marraskelit alkoivat vähän turhan aikaisin.

Mainitsin edellisessä postauksessa Norjaan ja norjalaisiin liittyvät usein hyvinkin osuvat stereotypiat. Oma työpaikkani on n i i n norjalainen, että joskus naurattaa. Ruohokattoiset hirsimökit, vuoristomaisemat ja lampaankellojen kilkatus. Eikä vähimpänä punaposkiset työntekijät urheiluvaatteissaan.

Työskentelen entiselle maatilalle perustetun psykiatrisen klinikan yhteydessä. Niin kuin kaikilla vähänkin suuremmilla maatiloilla, myös tällä entisellä maatilalla on ns. seter,  jonne aikoinaan vietiin karja kesälaitumelle. Lampaita sinne viedään edelleen kesäisin, mutta ne saavat pärjätä pääosin omin nokkinensa. Mikäli seteriin viedään lehmiä tai vaikkapa vuohia, pitää siellä olla myös joku, joka lypsää ja käsittelee maidon.

Yleensä nämä seterit ovat kaukana ja korkealla tunturissa, vaikean matkan päässä. Niin tämäkin. Tätä meidän klinikkamme seteriä, niin kuin nykyään niistä suurinta osaa, käytetään pääosin vapaa-ajan mökkinä. Se on potilaiden ja jossain määrin myös henkilökunnan käytössä. Pääsin käymään siellä nyt ensimmäistä kertaa, kun vein sinne yhden asukkaamme mutamaksi päiväksi mökkeilemään ja etsimään kolmea kadonnutta lammasta.

Oltiin korkealla puurajan tuntumassa, mutta seteriltä yleensä avautuvat upeat maisemat ja hieno maaruska jäivät nyt sumun takia näkemättä. Sumu teki paikasta kuitenkin uskomattoman mystisen. Se oli kuin suoraan jostain kansallisromanttisesta maalauksesta. Yksi Norjan hienouksia on, että täällä on säilynyt niin paljon vanhoja rakennuksia ja pihapiirejä – mielestäni paljon enemmän kuin Suomessa.

Täällä sade näyttäisi säätiedotusten mukaan jatkuvan ainakin viikonlopun yli. Toisaalta se on ihan ok, koska metsään ei paljon uskalla mennä – hirvenmetsästys alkoi viime maanantaina ja metsästäjät ovat vielä sen verran alkukiihkon sokaisemia, että siinä saattaa mennä yksi hirvi ja marjanpoimija sekaisin. Metsästäjät sanovat tosin itse, että tietävät kyllä mitä tekevät, mutta sain juuri töissä kuulla tarinan, jonka mukaan ratsastajalta oli ammuttu hevonen alta…

Hyvää viikonloppua!