Mieli

Maaginen yö

 

 

 

Perjantai-iltana kuu oli jo lähes täysi. Kello oli yli puolen yön, ja olin jo menossa nukkumaan, kun sain yks kaks kuningasidean. Enempiä miettimättä vedin vaatteet uudestaan päälle ja lähdin kuutamokävelylle.

Joelta noussut sumu, pikkupakkanen ja käsittämättömän kirkkaana lostanut kuu teki maisemasta taianomaisen ja epätodellisen. Aivan kun olisi kävellyt maalauksessa.

Kävelin hiljaisuudessa aika pitkälle, kunnes tuli tunne, että en olekaan yksin. Pelko alkoi vähän kutitella selkäytimessä ja tunnelma vanhassa pihapiirissä oli turhankin maaginen, joten palasin takaisin kotiin. Ihan rauhallisesti tosin – ei tarvinnut juosta.

Mutta olihan siellä ihan käsittämättömän kaunista. Uskomaton hetki, joka melkein meni sivu suun. Jos olisin taas kerran ajatellut, että en viitsi tai jaksa, niin olisi jäänyt kokematta.

Kauniissa säässä ja auringonpaisteessa on tietenkin mukava liikkua. Mutta jos saa itsensä liikeelle myrskyssä, tuiskussa, rankkasateessa, tai vaikka keskellä yötä kuutamossa, niin kokemus on aika erilainen. Silloin sitä tuntee olevansa jotenkin enemmän elossa.

Pitää muistaa seuraavalla koiranilmalla. Aina ei kannata kuunnella omaa mieltään, joka niin helposti sanoo, että ei viitsi, ei jaksa, ei uskalla tai ei kehtaa. Ne hienoimmat kokemukset kun on usein siellä oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *