Ei koronaa vaan kosmoksia

Täällä kaikki hyvin, vaikka blogissa onkin ollut kovin hiljaista. Kaksi kuukautta on hurahtanut. Pitäisi kai sanoa, että kesä on hurahtanut, mutta kun en vielä haluaisi luopua tästä kesästä – just vasta alkoi kosmokset kukkia. Mutta on siellä jo ihan selvää kirpeyttä ilmassa. Makuuhuoneen ikkuna pitää sulkea yöksi ja aamuisin laittaa tulta hellaan.

 

Elokuussa on aina jotain haikeansuloista. Puutarha ja kasvimaa on elokuussa usein parhaimmillaan ja iltojen hämäryys tuntuu mukavalta, mutta tuulessa on on jo aavistus tulevasta talvesta ja pitkästä pimeästä. Ilta-aurinko paistaa matalammalta ja saa varjot pitenemään. Vaikka syksystä pidänkin, kesä loppuu kuitenkin taas ihan liian pian.

 

 

Mulla olisi niin paljon sanottavaa ja kirjoitettavaa, että en tiedä mistä aloittaa. Niinpä en ole aloittanut mistään, ja on jäänyt blogi kirjoittamatta. Olen sairastanut tämän kesän aikana kolme flunssaa (vaikka en yhtään koronaa), ja minulla on ollut hyvää aikaa kuunnella monta podcastia ja katsoa monta youtube-videota. Olen oppinut ja oivaltanut monta asiaa.

 

Olisin halunnut kirjoittaa siitä, miten kaikki lähtee maasta ja maaperästä. Ja siitä, miten vaarallisia kaikki myrkyt pihassa onkaan, vaikka ne olisivat kuinka ”käteviä”. Miten ihan kaikella on luonnossa merkityksensä, ja miten meidän ihmisten yhden kesän perspektiivi on ihan liian lyhyt. Siitäkin olisin halunnut kirjoittaa, kuinka vuodet ovat erilaisia, ja aina joku myös epäonnistuu.

 

Nämä kaikki ovat monelle lukijalleni itsestäänselvyyksiä, mutta yllättävän monelle ei. Puutarha-aiheisia facebook-ryhmiä seuratessani olen hämmästynyt yhä uudestaan monen intoa ostaa se roundup-pullo sieltä kaupasta. Tai vihaa voikukkia kohtaan. Tai sitä, että ihmiset haluavat pihaansa perhosia, mutta eivät siedä niiden toukkia.

 

 

Omallakaan pihalla ei kaikki ole mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta ei se koskaan mene. En ole edelleenkään osannut päättää, mitä teen tuon ”oikean” kasvimaan suhteen ja siellä kasvaa nyt vaan horsmaa. Se on siis edelleen suunnitteluasteella. Heinäkuussa meinasi itsellekin iskeä pieni epätoivo. Oli kylmää ja sateista ja mikään ei kasvanut. Siis mikään istuttamani, kaikki muu kasvoi paremmin kuin hyvin.

 

Mutta sitten elokuun alussa lämpö palasi, ikkunan alle kylvämäni pioniunikot yllättivät iloisesti ja kukkivat pitkään ja kauniisti, tomaatit rehottivat ja tekivät paljon pieniä tomaatteja, porkkanat kasvoivat laatikossaan ja krassit kukoistivat. Villiksi luulemani vadelmat osoittautuivat puutarhavadelmiksi ja tuottivat hienon sadon. Ja nyt kosmokset kukkivat ja tuottavat iloa joka ainoa päivä. Pihalla on ollut nyt todella kaunista.

 

 

Tänä kesänä tuntui, että lintuja oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Niiden laulu häiritsi väillä jopa nukkumistani (!), ja tunsin asuvani viidakossa. Erilaisia pölyttäjiä on ollut paljon enemmän kuin viime kesänä, ja vielä nytkin kukat ovat täynnä mehiläisiä. Pihani yllä on päivittäin pyörinyt hiirihaukkaperhe ja taloni takana näkyvän kelon päässä on istuskellut sääksi. Kesä on epävakaisuudestaan huolimatta ollut aika hieno.

 

 

Nyt istun täällä taas flunssaisena ja koronatestin tuloksia odotellen. Jouduin ottamaan testin työni takia, vaikka uskonkin, että tämä on ihan vain flunssaa. En osaa pelätä, vaikka sitä pelkoa meille koko ajan syötetäänkin. Siitäkin haluaisin kirjoittaa, siitä pelosta. Kuinka meidät on saatu pelkäämään sairastumista ja jokaista vastaantulijaa.

 

Nyt jos koskaan kannattaa pitää pää kylmänä, kysyä ja kyseenalaistaa. Käyttää sitä maalaisjärkeä, jota meillä suomalaisilla vielä on. Eikä se tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi aivastella naapurin kasvoille.

 

Mukavia elokuun viimeisiä päiviä. Nautitaan tähtitaivaasta ja mustikkametsistä ja muistetaan hengittää syvään kirpenevää ilmaa myös ilman sitä maskia. Pääasiassa ilman sitä.

 

ps. tilasin eilen ensimmäiset siemenet ensi kesäksi. Pelkästään kukkia. Se tuntui nyt jotenkin erityisen tärkeältä ja toi uskoa huomiseen.