Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran. Tätä ehkä toisenkin.

Aika usein kuulee sanottavan, että joka päivä, tai ainakin joka viikko, pitäisi tehdä jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Erittäin hyvä neuvo omastakin mielestäni noin periaatteessa, mutta kuinka moni sitä toteuttaa? En ainakaan minä kovin usein. Tuttu kun on turvallista ja uusissa asioissa piilee aina se epäonnistumisen vaara.

Sitten saattaa käydä niin kuin minulle näiden lumikenkien kanssa. Siitä on ainakin 15 vuotta kun suunniteltiin lumikenkäsafaria Nuuksiossa. Silloin suli lumet, ennen kuin saatiin suunnitelma toteutusasteelle, ja niin kävi kaikkina talvina senkin jälkeen.

Tämä onkin ollut jo pitkään sillä ”to do”-listalla. Tai oikeammin tämä on ollut sillä ”pitäisi”-listalla, eikä ole ehkä juuri sen takia toteutunut.

Ja nyt kun ihan yllättäen tarjoutui mahdollisuus lumikenkäilyyn, meinasin sanoa, että ei nyt, ei tänään. Joku toinen päivä sitten. Kun särki vähän päätä ja olo ei ollut kovin energinen. Mutta oikeastihan mielessä pyöri ajatukset siitä, että mitä jos kaadun ja munaan itseni? Mitä jos en jaksa, ja muut joutuvat odottamaan? Mitä jos väsähdän kesken, enkä jaksa jatkaa loppuun asti? Mitä jos olen ihan huono?

No en ollut ihan huono ja pärjäsin siinä missä muutkin. Olin vähän hidas, koska piti koko ajan ottaa valokuvia – tunnen edelleenkin itseni turistiksi näissä käsittämättömissä maisemissa. Mutta sinne jäi päänsäryt ja huonot olot – olin loppupäivän täynnä energiaa.

Olihan se hauskaa! Olen sen oikeastaan arvannutkin, koska pidän lumihangessa tarpomisesta ihan ilman lumikenkiäkin. Se oli niin hauskaa, että olisin jo marssinut kauppaan ostamaan itselleni lumikengät, elleivät ne olisi niin pirun kalliita. Vähän pitää vielä harkita.

Nyt istun aamukahvilla ja olen sytyttänyt ensimmäisen adventtikynttilän. Taas selvittiin joulukuuhun ja ihan pian vuosi pyörähtää taas valoisalle puolelleen. Mutta tänään: oikein hyvää ensimmäistä adventtia!