Joskus vaan väsyttää
Joskus väsyttää, ja on ihmeellistä, miten se muuttaa kaiken. Kaikki, mikä oli eilen ihanaa, kaunista ja inspiroivaa, näyttää yhtäkkiä harmaalta, ikävältä ja surulliselta, eikä voisi vähempää kiinnostaa.
Kun ( jostain tuntemattomasta syystä ) erittäin huonosti nukutun yön jälkeen tekee stressaavan työpäivän, ja tulee kotiin, jonka reilu kymmenen asteen pakkanen ja jäätävä tuuli on ikävästi jäähdyttänyt, asettuu vanhan talon romantiikkakin uuteen perspektiiviin.
Tänään oli ulkona nimittäin niin jäätävää, että jopa Ivar pyörähti jo portailta takaisin sisään – ja se ei tapahdu ihan helposti.
Kun iltapäivällä seisoin kylmässä keittiössä, olisi tehnyt mieli polkea jalkaa ja heittäytyä lattialle itkemään, mutta ei auttanut. Piti alkaa viritellä tulta erinäisiin uuneihin. Poikkeuksellisesti jopa yläkerran makuuhuoneeseen, jossa lämpötila oli sähköpatterista huolimatta painunut alle 14 asteen.
Kyllähän tämän talon lämpimäksi saa, mutta se vaatii vähän työtä. Ja tänään ei olisi millään jaksanut eikä se tuntunut yhtään romanttiselta ja ihanalta.
Mutta lämmitin talon ja paistoin lettuja, joita söin mansikkahillon kanssa, Sitten nukahdin sohvalle takkatulen loimuun. Olin vähän muumimammana itselleni.
En edes yritä olla positiivinen, vaan annan itseni olla väsynyt ja tylsä. Huomenna, toivottavasti hyvin nukutun yön jälkeen, huomaan, että kaikki on ihan niin kuin ennenkin.
Jos väsyttää ja elämä tuntuu yhtäkkiä ankealta, on hyvä istua hetkeksi alas ja miettiä, onko mikään oikeasti muuttunut.
Aika usein nimittäin se ainoa muuttuja olemme me itse, tai oma asenteemme. Syystä tai toisesta. Joskus silkasta väsymyksestä. Muuten kaikki on ihan niin kuin ennenkin. Se on hyvä muistaa.
