Puutarha ja piha

Luopumisen tuskaa

Eilen vein kesän kottikärryillä siihen paikkaan, mihin piti rakentaa komposti. Tiedän suurinpiirtein, miten komposti pitäisi perustaa, mutta nyt siitä tuli vain kasa puutarhajätettä. Ehkä siitä tulee komposti ensi kesänä. Jos sitten jaksaisi.

 

Yritin säästää viimeisiä kosmoksia ja samettiruusuja, mutta lopulta nekin päätyivät kottikärryihin. Yksinäiset kosmokset vähän paleltuneissa varsissaan näyttivät vain surullisilta. Ne taipuivat viluisina lukemattomien nuppujen painosta. Nuppujen, jotka eivät koskaan ehtisi aueta. Kottikärryt oli kuin hautajaissaattue. Hyvästiti kesälle.

 

 

Pelastin viimeisen sitruunaperhosen ja asetin sen jo vähän kohmettuneen kropan istumaan auringonkukan lehdelle. Oikeastaan olisin halunnut ottaa sen sisälle lentelemään, mutta luovuin ajatuksesta. Ehkä sen kuitenkin kuuluu istua tuolla ulkona ja nauttia viimeisistä hetkistään auringonkukan lehdellä istuen.

 

Söin viimeiset vähän vetiset vadelmat puskasta ja katkoin muutaman tuoksuherneen maljakkoon.  Sitten kumosin niidenkin varret kottikärryyn.  Ohi ajoi letka autoja kuollut hirvi peräkärryssään.

 

 

Olen aina ollut syksyihminen. Aina ennen. Joskus vuoteni alkoi syksyllä, se oli kuin uusi vuosi. Taitekohta, jossa kesän energia kihisi kropassa ja kaikki tuntui mahdolliselta. Kuulaat syysaamut ja kahisevat värikkäät lehdet. Syksyinen sade ja kynttilänvalo. Uudet harrastukset ja opiskelut.

 

Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kavahdan syksyä ja sitä vaikeammalta se tuntuu. Tai ehkä enemmänkin haikealta. Enkä oikein tiedä miksi. Seuraava kesä tuntuu olevan niin kovin kaukana ja yritän olla syyttelemättä itseäni kaikesta siitä, mitä en tänä kesänä saanut aikaiseksi.

 

Muistutan itseäni siitä, miten tärkeää on vain päästää irti. Miten luonto muistuttaa meitä hienosti elämän kiertokulusta, luopumisesta ja uskosta seuraavaan kesään.

 

Ja näitä yleviä ajatuksia miettiessäni pidän hampaat irvessä kiinni kesän helmasta. Ei vielä!

 

 

Tänään maanantaina satoi ensilumi. Jäätävä tuuli muistutti siitä, mitä on tulossa. Huiput ovat jo valkoiset, ja vähitellen lumiraja siirtyy alemmaksi.

 

Kohta pitää vaihtaa talvirenkaat.  Sitten jossain vaiheessa, ehkä ensi viikolla, huokaisen syvään ja irrotan otteeni menneestä kesästä. Haen polttopuita sisälle kuivumaan, otan esille kynttilät ja talvivaatteet. Yritän sopeutua pimeisiin aamuihin.

 

Ja kun heti joulun jälkeen ilmestyy ensimmäinen siemenluettelo postilaatikkoon, alan laatia suunnitelmia ja työlistoja ensi kesälle. Listoja, joista taas unohdan sellaiset arkiset yksityiskohdat, kuin palkkatyöt, ruoanlaiton ja nukkumisen.

 

Mutta tänään olen vain väsynyt. Niin väsynyt, että en töistä tullessani jaksanut edes laittaa tulta uuniin, vaan kääriydyin huopaan tätä kirjoittamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *