Kaikessa rauhassa

Vähän hämmentyneen oloiset peipposet kävelevät metrisellä hangella ja miettivät, että mikä ei täsmää. Se ensimmäinen viritteli lauluaan jo muutama päivä sitten, mutta lumisade on hiljentänyt senkin. Tämä kevät etenee niin kovin hitaasti.

Toisaalta se sopii minulle, koska elämä on viimeiset kaksi viikkoa ollut muutenkin kuin hidastetusta filmistä. Jokainen liike pitää tehdä harkiten ja hitaasti. Paikallaan ei voi pysyä kovin kauan, koska liike  todellakin tuntuu olevan parasta lääkettä.

Tämä kaksiviikkoinen on ollut myös hyvää ja terveellistä vieroitusta netistä ja somesta – kun ei ole pystynyt istumaan aloillaan juuri viittä minuuttia kauempaa ja pehmeään sohvannurkkaan käpertyminen on edelleen vain haaveissa. Mutta kyllä se tästä. Kevät etenee ja selkä paranee, vaikkakin hitaasti.

Koko pääsiäisen täällä oli upeat kelit, mutta itse katselin niitä lähinnä ikkunasta. Ulkona oli liian jäistä ja liukasta, jotta olisin uskaltautunut ulos kävelemään.

Mutta jostain kumman syystä pääni on kestänyt tämän lopultakin aika pienen vastoinkäymisen ihan hyvin.

Jo ambulanssissa maatessani päätin, että tämä pitää nyt vain hyväksyä – tuli mitä tuli. Joskus elämä tarjoaa asioita, joiden tarkoitusta on vaikea ymmärtää, mutta joiden vastustaminen on ihan turhaa.

Pääsin onneksi helpolla kun mitään vakavampaa ei sattunut, mutta omat suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi.

Yritin miettiä, mikä tämän tarkoitus nyt oikein on, mutta lopulta päästin siitäkin ajatuksesta irti. Uskon kyllä, että asiat tapahtuvat meille jostain syystä, mutta se merkitys ei useinkaan aukea miettimällä. Asioiden tarkoituksen ja merkityksen tajuaa usein vasta jälkeen päin.

Mutta mikäs tässä. Kaikessa rauhassa. Ruokintapaikalle on tänään ilmestynyt peippojen lisäksi myös rastaita. Ne uskovat kevääseen ja kesään, vaikka oma usko onkin vähän koetuksella.