Se oli joku muu
Mainitsin edellisessä postauksessa, että olen raivannut (moottorisahamiehen pienellä avustuksella) umpeenkasvanutta rantaa, jotta vieressä virtaava pieni sivujoki ja sen kosket olisivat muutakin kuin vain kohinaa – nyt nuo kauniit pienet kosket alkavat näkyä pihaan saakka.
Pusikoiden keskellä löytyi muutama yllätys. Se hieno yllätys oli vanha kivimuuri, joka on rakennettu siihen silloin joskus, kun tässä oli vielä mylly. Pihasta on laskenut tie myllylle. Se ikävämpi yllätys oli sitten se, että tätä rinnettä on sittemmin käytetty myös jonkin sortin kaatopaikkana.
Vanhat ruostuneet rautaromut oli ehkä vähän helpompi ymmärtää. Ne on kipattu sinne aikana, jolloin ei ollut kunnallisia kaatopaikkoja saati kierrätysasemia. Monella ei autoakaan.
Mutta sitten ne suhteellisen uudet muoviset rasiat, pullot, oluttölkit, rikkinäiset lamput ja muut ovatkin huomattavasti vaikeampia ymmärtää. Kuinka ajattelee ihminen, joka kippaa roskansa kylmästi omaan pihaansa ja vielä sen samaisen joen rantaan, mistä otetaan juomavesi?
Entiset asukkaat olivat ihan mukavia tavallisia ihmisiä, jotka elivät ihan tavallista elämää. Mutta silti ratkaisuna oli kipata roskat omaan pihaan.
En tiedä, onko kyse ollut siitä, että talo on ollut vuokralla, joten sitä on ikään kuin roskannut jonkun toisen maita. Vai onko kyse ollut pelkästä ajattelemattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Vai välinpitämättömyydestä.
No toisaalta tämähän on vain maailma pienoiskoossa. Näin on tehty ja tehdään edelleen joka puolella – pienessä ja suuressa mittakaavassa.
Olen aloitellut vähän toivotottomalta tuntuvaa urakkaa ja kerännyt roskia säkkeihin – yksi kerrallaan. Joku totesi, että eihän se ole minun ongelmani, kun asun vain vuokralla. Mutta miksi ei? Tässä vaiheessa sillä ei lopultakaan ole oikeasti mitään merkitystä, kenen mailla roskat on tai kuka ne on sinne kipannut.
Kun siivoan ympäristöäni, en tee sitä vuokraisäntieni takia. Tässä tapauksessa teen sen tietenkin vähän oman asumismukavuuteni takia, mutta ennen kaikkea luonnon takia.
Sotku on ihmisten aikaansaama, joten myös vastuu siivoamisesta on ihmisen. Ja tässä tapauksessa se ihminen nyt satun olemaan minä. Ärsyttää kyllä, mutta ei ole sellaista kuin joku muu. Se joku muu olen minä.
Meidän kylän facebook-ryhmässä käydään kiivasta keskustelua uuden pyörätien reunaan jätetystä koirankakasta. Odotan sitä päivää, että rikottu kaljapullo, hylätty pizzalaatikko, tupakantumpit tai auton ikkunasta heitetty roskapussi herättäisi yhtä suurta intohimoa.
Tämä maailma on roskattu roska kerrallaan ja roska kerrallaan se pitää myös siivota. Ja vielä parempi, jos yritetään elää niin, että niitä uusia roskia syntyisi mahdollisimman vähän. Se on hyvä muistaa näin Black Fridayn ja joulun alla.
