puutarha, Uncategorized

Suorituspaineita

”Mieti tarkkaan, mitä toivot, koska se saattaa toteutua.” on joku viisas joskus sanonut. Ja kun olen tässä nyt aika monta vuotta urputtanut, että kun ei ole sitä omaa puutarhaa, niin joku tuolla ylhäällä ajatteli, että pistetääs tuolle nyt sitten tollanen puutarha, jos se vaikka lopettais valittamisen.

Ja tämä tällainen ”puutarha” on siis suuri tontti tai piha, jossa ei ole mitään. Heinä kasvaa komeasti. Yksi vanha raparperi ja yksi vanha viinimarjapuska, mutta siinä se. On tässä ollut joskus perunamaa ja jotain istutuksia, mutta siitä on kauan.

Vuoden 1968 ilmakuvassa tässä on ollut komeat viljelykset, mutta vuoden 1974 ilmakuvassa ne ovat jo suurelta osin hävinneet. Mutta voi toivoa, että se vanha puutarhamaa on edelleen jossain tuolla heinän alla.

Ehkä se kuvastaa sitä, että vuonna -68 elettiin vielä omavaraistaloudessa, mutta 70-luvulla siirryttiin omavaraistaloudesta kulutusyhteiskuntaan oikein toden teolla. Norjalaiset löysivät öljyn 60-luvun lopulla, eikä perunoita enää tarvinnut viljellä itse.

Olen siis saanut eräänlaisen leikkikentän, jossa kaikki on periaatteessa mahdollista. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

Nyt pitäisi miettiä, että mitä tähän pihaan laitan ja mihin. Sekin pitäisi miettiä, että mitä jaksaa itse tehdä ja hoitaa. Ja kun pitäisi päästä vielä suht halvallakin.

Yhtäkkiä mulle on tullut vähän suorituspaineita. Ja niin hullua kun se onkin, niin eniten niitä on tullut oman itseni suhteen.

Koska kukaan muuhan minua ei varmasti laita tilille, meni syteen tai saveen, mutta kun on itse tullut suunniteltua ja haaveiltua kaikenlaista. Todettua ne kuuluisat sanaparit ”jos vain..” ja ”sitten kun…” aika monta kertaa. Jos vain olisi se oma piha…

Mutta saa nähdä. Pitää vain muistaa, että tällaisen rakentaminen on monivuotinen projekti. Pitää aloittaa pienestä ja maltilla. Säilyttää tekemisen ilo ja yrittää välttää niitä suorituspaineita.

Muistaa istua verannalla juomassa aamu- ja päiväkahvia. Ehkä iltateetäkin. Laittaisin riippukeinun, mutta kun täällä ei ole sille oikein paikkaa.

Ja jos ei muu onnistu, niin krassit ja kehäkukat onnistuu aina. Onhan sitä siinäkin.

Oikeastaan ihan hyvä, että tuolla on vielä tuo puolimetrinen hanki, niin on aikaa suunnitella.

 

Nyt oikein hyvää viikonloppua, miten sen vietättekin.

 

ps. Ensi maanantaina on sitten kuukauden ensimmäinen maanantai, ja Matkalla omavaraiseksi- projektin postaus. Minäkin olen mukana ihan virallisesti ja oikeaan aikaan. Siinä me kukin esittelemme itseämme ja blogiamme. Käy kurkkaamassa!

 

4 thoughts on “Suorituspaineita

  1. Ihana paikka sinulla, kiva seurata! Tunnistan tuon ”kaikki on mahdollista” tunteen. Muista myös huolehtia itsestäsi, vaikka kuntoa riittääkin. Itselläni tulehtui si-nivel ja tuli kaksi välilevyn pullistumaa selkään kun vähän innostui. Yli vuosi kipujen kanssa on hidastanut tahdin sopivaksi. Isolla pihalla on kasvimaan kannalta mielestäni yksi ongelma. Viljelykset tulee helposti sijoitettua liian kauaksi. Sitä kuvittelee että se ei haittaa, vaikka todellisuudessa juttuja tulee käytetyä ja alaa kitkettyä puolivahingossa jos kasvimaa on lähellä taloa, kulkureitin varrella. Tuo niinkuin vinkkinä. Aion oman ryytimaani siirtää koira-aidan sisäpuolelle juuri tästä syystä (ja aidata uudelleen).

    1. Tervetuloa seuraamaan! Hyviä pointteja noi etäisyydet ja itsestä huolehtiminen.

      Mulla oli siellä edellisessä paikassa kasvimaa aika kaukana. Siinä oli se hyvä puoli, että kun sinne tuli mentyä, siellä myös viihtyi vähän kauemmin ja tuli ehkä tehtyä enemmän. Huonoin puoli oli se, että satoa ei tullut hyödynnetyksi samalla tavalla. Usein ei vain viitsinyt lähteä hakemaan salaattia ym. niin kaukaa.

      Mulla on nyt tossa ihan pihassa noi neljä kasvulaatikkoa. Ajattelin perustaa niihin sellaisen lähikeittiöpuutarhan salaatteineen ja ruohosipuleineen, niin ne on tossa käden ja kasteluletkun ulottuvilla. Ja sitten tonne vähän kauemmaksi sellaisen isomman kasvimaan, mikäli vaan saan tänne sen kaivinkoneen apuun ton nykyisen pajukon tuhoamiseksi…. sitä on mulle vähän lupailtu.

      Ensin meinasin pyytää vaan rautakankea, ja ajattelin, että kyllä mä saan ne juurakot sieltä käsipelilläkin (suomalainen sisu ei ole aina siunaus), mutta siinä kyllä saattaisi tulla hommille äkkipysäys… :D.

      ps. anteeksi kun vastaaminen vähän viivästyi.

  2. Mä pidän joka kevät viikon pee-loman, jolloin kärrään peet ulos navetasta ja perustan kasvimaan.. eli käännän maan tarvittavat maakohdat, nypin rikkaruohot, istutan siemenet ja levitän kateoljet väleihin. Sen jälkeen vedän aidatulle (koska vuohet ja kanat) kasvimaalleni puutarhaletkun kaikkine jatkoksineen ja viritän päähän sadettimen. Tämän jälkeen kytken sadettimen päälle 20minuutiksi joka ilta ja sykysyllä menen sitten katsomaan mitä satoa sain.. näin karkeasti kuvattuna 😀 eli tuo jatkuva kitkeminen ei ole ollut mun juttu, mutta ilokseni olen huomannut, että jopa nämä kevään viikon työrupeamat ovat vieneet asiaa eteenpäin eli rikkaruohoja on enää paljon vähemmän kuin ennen ja satoakin tulee. Vaikka inhoan muovia, niin kasvimaan käyttämättömiin kohtiin olen levittänyt vuodeksi pressuja ja ah miten kätevää se on ottaa pois ja huomata, ettei alla kasva enää yhtää rikkaruohoa. Vesakkoon suosittelen kyllä kaivinkonetta tai vuohia sähköverkkoaidan kera 😀 Istutuslaatikoiden suhteen kokeilin viime vuonna, että lisääkö pellavaöljykäsittely niiden käyttöikää.. entiset käsittelemättömät lavakaulukset kun kestivät noin 5-6 vuotta. Ja tärkeäähän on tehdä sopivan levyiset käytävät kottikärrylle.

    1. ”Parasta hoitoa Saatanan kiusaamalle mielelle, on lannan levitys pellolle.” – Martti Luther –

      Hyviä vinkkejä, kiitos :).

      Olen yrittänyt kitkeä alussa ahkerammin, että ne kylvökset saavat tarpeeksi kasvuvoimaa rikkaruohoja vastaan, mutta sitten vähemmän. Jotenkin kun musta tuntuu, että sopiva määrä rikkaruohoja pitää sen maankin paremmin kosteana. Sinne syntyy ikään kuin mikroilmasto.

      Mun piti mennä niiden viime kesäisten vuohien kanssa mukaan sinne pajukkoon, olla muka syövinäni niitä pajuja itse, niin sitten ne maistui vuohillekin. Ne katsoi silmä tarkkana, ja totesivat, että ahaa, näitä voi syödä. Mutta kun yritin vaivihkaa poistua, ne kävelivät perässäni takaisin makailemaan korituoliin ja syömään pelargoneja :D.

      Olin niille kuin äiti. Nämä vuohet oli vierotettu omista äideistään ihan liian aikaisin, joten sillä saattoi olla osuutta asiaan. Ne luulivat olevansa ihmisiä. Tai hevosia. Vuohen identiteetti oli selvästi kuitenkin vähän hukassa reppanoilla.

      Mä olen kerran käsitellyt kasvulaatikot terva/ pellavaöljyseoksella (muistaakseni), mutta vain ulkoapäin. Se toimi aika hyvin. Nyt ne on ihan käsittelemättömiä, mutta ajattelin ostaa taas kesällä tervaa.

      Joo ja noi mitoitukset on tärkeitä. Niin käytävien kuin kasvulavojenkin – muuten saattaa mennä elämä hankalaksi.

      Jännä kyllä nähdä, minkälainen piha tuolta lumen alta paljastuu, kun sitä on viime kesänä laidunnettu ja lannoitettu oikein perusteellisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *