Muistoja ja luopumisen tuskaa

Välillä tulee räntää ja sitten taas vettä – maa on kuitenkin paljas, ja kunnon talvi antaa odottaa itseään. Sen verran on kuitenkin jo tullut lunta, että olen kerran juuttunut autollani jäiseen mäkeen töihin mennessäni. Aina yhtä ikävä kokemus, mutta siitäkin selvittiin.

Voi miten odotankaan joulukuun 22. päivää ja sitä, että päivät alkaa taas pitenemään. Vaikka se ei hetkessä tapahdukaan, niin ainakin ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Olen kertonut täällä blogissa jonkun kerran ”vuoristokaamoksesta”, eli siitä, miten monessa paikassa täällä etelässäkin aurinko häipyy talveksi vuorten taakse. Talon sijainnista riippuen, aurinko saattaa olla piilossa muutamasta viikosta jopa muutamaan kuukauteen.

Tämä nykyinen taloni on kuitenkin yksi niitä harvoja paikkoja laaksossamme, johon aurinko paistaa läpi talven. En ihan uskonut siihen, mutta nyt istun tässä sohvalla ja aurinko paistaa ihan kunnolla ja aika korkealta ikkunoista sisään, eikä se enää parissa viikossa ehdi mihinkää katoamaan.

Ikävin asia ulkomailla asumisessa on se, että läheiset asuvat niin kaukana. Se on asia, jonka varmaan ihan jokainen ulkosuomalainen voi jakaa. Oma iäkäs äitini on ollut sairas, ja tuntuu hirveältä, kun ei voi olla lähellä. Ei ole voinut kuin lähettää lämpimiä ajatuksia ja rukoilla.

Elän elämääni, käyn töissä, sytyttelen tulta takkaan, mutta kaikkea tekemistä leimaa huoli ja pieni ahdistus. Tilanne on nyt onneksi parempi, ja olen huomenna lähdössä muutamaksi päiväksi Suomeen. Mutta kun äitini on yli 90-vuotias, olen tuskallinen tietoinen, että jokainen tapaaminen voi olla viimeinen.

En ole paljon  jaksanut miettiä joulua tai jouluvalmisteluja. Olen kuitenkin miettinyt niitä menneitä jouluja ja turhia riitoja. Miten turhaa! Onko sillä oikeasti mitään merkitystä, minkä kokoiseksi rosolli on silputtu? Ja toisaalta, jos se jollekin on suuri asia, niin antaa olla – siitäkään on turha hermostua.

Eli jos olet se, joka stressaa pienistä ja vaatii täydellisyyttä, mieti, onko se oikeasti tärkeää ja stressaamisen arvoista. Ja jos olet se, joka hermostuu stressaavaan läheiseen, niin yritä suhtautua lempeydellä ja pysyä itse tyynenä.

Joulussa on kuitenkin tärkeintä se läheisten ja rakkaiden kanssa vietetty aika ja jaettu jouluateria, ihan riippumatta siitä, mitä siinä pöydässä sattuu olemaan. Ne hetket ovat ohikiitäviä ja arvokkaita, ja yhtäkkiä voi joku olla joukosta poissa.

Mutta nyt oikein hyvää Itsenäisyyspäivää, ja sitten valmistelemaan joulua ilolla – ei stressillä. Hengitetään syvään ja muistetaan, että vähempikin riittää.