-
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?
Koskaan ei tunnu olevan niin kiire kuin lomalla, ja välillä tuntuu, että voisi jo mennä töihin vähän lepäämään. Tämä siitä huolimatta, että mulla ei ole ollut edes mitään suunnitelmia tän loman varalle, vaan oli tarkoitus vaan rentoutua, tehdä mukavia asioita ja ulkoilla. Oikeastihan ei ole kiire, vaan kyse on lomastressistä. Asioiden suunnittelu ei ole mun vahvoja puolia, vaan toimin pikemminkin vähän fiiliksen ja inspiraation pohjalta. Ajattelin, että niin haluan lomanikin viettää: tehdä mikä tuntuu hyvältä. Mutta tällainen vapaus antaa vapaat ohjat myös sellaisille piirteille kun itsensä sabotointi ja asioiden välttely. Esimerkiksi olin ajatellut, että haluan lomalla aloittaa uudestaan maalaamisen ja joogan. Niin, ja tämän blogin kirjoittamisen. Ei mitenkään…
-
Ihana kesäkuu
Tänä vuonna tuntuu, että kevät jäi taas välistä ja hypättiin suoraan talvesta kesään. Vasta hetki sitten lapioin vielä lunta ja nyt ollaan jo hetki nautittu kesän ensimmäisistä helteistä. Puutarhassa eletään sitä ”ei tästä tule taaskaan mitään”- vaihetta, josta kirjoitin edellisessä postauksessa. Kaikki tuntuu itävän ja kasvavan niin kovin hitaasti. Luonto osaa tän homman tänäkin vuonna paremmin kuin minä: kasvimaan ulkopuolella kaikki kasvaa ja kukoistaa, niittykukat aloittelevat kukintaansa ja linnunlaulu täyttää ilman. Tuomet kukkivat helluntaina ja nyt aloittelee pihlajat – luonto on juuri nyt kauneimmillaan. Alkukesässä on vain jotain niin taianomaista. Kasvimaalla sen sjaan kasvaa toistaiseksi vain rikkaruohot, mutta nekin onneksi vähän heikosti. Päivällä on paahteista, mutta yöt…
-
Kesää odotellessa
Ulkona on vielä kolmekymmentä senttiä lunta ja luonto ei ole todellakaan kauneimmillaan juuri nyt, mutta samalla pitäisi alkaa valmistautua tulevaan kesään ja kasvukauteen. Tämä on aikaa kun pitää vain luottaa siihen, että asiat menee juuri niin kuin niiden pitää ja kevät etenee, vaikka kaikki ulkoinen todistaa jotain ihan muuta. Menneellä viikolla kevät sai vähän vauhtia monta päivää kestäneiden sateiden seurauksena, ja jopa tällä seudulla on koettu erinäisiä maanvyoryjä kun sade- ja sulamisvedet eivät pääsee imeytymään routaiseen maahan ja purot etsivät uusia uomia. Eräänä päivänä maanvyöry katkaisi tien, jota olin juuri hetkeä aikaisemmin ajanut. Ensi viikolle on luvattu lähes kahdenkymmenen asteen lämpötiloja, ja jää nähtäväksi, mitä yhtäkkinen lämpöaalto tuo tullessaan. Mutta…
-
Päättymätön talvi
Tämä talvi on ollut pitkä, tosi pitkä. Se on ollut myös kylmä ja runsasluminen, mikä on tarkoittanut lumitöitä, puiden kantamista, lämmittämistä, jäätyneitä putkia ja loputonta auton ikkunoiden skrapaamista sormet jäässä ja hengitys höyryten. Olen taas monta kertaa miettinyt, että miksi sitä tänne tulikaan muutettua, vaikka sitten toisaalta olen seisonut ikkunan ääressä ja vain hengittänyt hiljaista luomoavaa maisemaa. Mulla on menossa monen vuoden projekti sen suhteen, että oppisin taas nauttimaan talvesta niin kuin joskus lapsena. Ostaisin sukset ja lähtisin hiihtämään. Tai pakkaisin reppuun termoksen ja eväät ja lähtisin metsään tekemään nuotion. Ei se sen kummempaa tarvitsisi olla. Voisi sen nuotion tehdä tuohon pihallekin. Tai lähteä iltakävelylle kuutamossa. Projekti on edennyt aika…