puutarha, Uncategorized

Mitäs tästä sanot, puutarhuri?

Näin kävi myös viime vuonna. Kun lumiahdistus oli saavuttanut huippunsa siinä määrin, että istuin iltaisin koneella etsimässä taloa Skånesta, universumi pisti siihen päälle vielä lumimyrskyn ja puoli metriä uutta lunta.

Siinä vaiheessa oli pakko antaa periksi. Luovuttaa. Hengittää syvään sisään ja ulos. Eikä voinut kun nauraa. Ja edessähän oli sitten vuosisadan kesä. Toivottavasti nytkin. Se lumimyrsky on nimittäin nyt täällä.

Päällimmäisenä ei ole epätoivo yhä syvemmälle lumen alle katoavasta kesästä ja puutarhasta, vaan kiitollisuus siitä, että tänään ei tarvinnut lähteä ajamaan töihin. Tosin en olisi sinne varmaan perille päässytkään.

Kaikki istutusruukut ja muut tärkeät keväiset vermeet ovat varastossa, jonka ovi on puolitoistametrisen – tai nyt jo lähemmäs kaksimetrisen – kinoksen takana. Jonkun aikaa kestää, ennen kuin ne sieltä saa, joten pitänee keksiä jokin varasuunnitelma.

No nyt tiedän, mitä tuonne varastoon ei talven ajaksi kannata säilöä. Grillille ja ruohonleikkurille se toimii ihan hyvin, mutta ei kevään istutusruukuille.

Iltapäivällä on edessä treenit, että jaksaa sitten kesällä lapioida kasvimaalla. Auto pitää kaivaa hangesta, lapioida väylä puuliiteriin ja kahlata viemään linnuille siemeniä.

Myös lintulaudalle pitää muuten keksiä uusi paikka, menee vähän vaikeaksi tämän nykyisen kanssa.

Mutta nyt voi keittää kahvit, sytyttää tulta takkaan ja tilata vaikka siemeniä verkkokaupasta. Hengittää syvää sisään ja ulos. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Edessä olkoon vielä hienompi kesä kuin viime vuonna. Sama lämpö, mutta siihen päälle myös yösateet.

Kuvassa puutarha ja tuleva kasvimaa. Krookuksen sipuleita laitoin tonne leikkimökin/puutarhavajan seinustalle. Ajattelin, että on lämmin paikka. Ehkä tälle kuvalle vielä nauretaan ensi kesänä. Toivottavasti.

2 thoughts on “Mitäs tästä sanot, puutarhuri?

    1. Asennekysymys, yritin itselleni vakuuttaa. Aika kauan tein töitä, että sain lapioitua käytävän puuliiteriin. Oli raskasta heiteltävää, koska lumi oli kinostunut, oli plussaa ja kinokset alkaa olla yli puolitoistametriset. Tulin sisälle tyytyväisenä urakkaani, join vettä ja katsoin ikkunasta, kuinka se uusi kolmenkymmenen sentin lumikerros valui katolta alas just siihen samaan paikkaan. En viitsi tässä toistaa käyttämääni voimasanaa. Se ei ollut voihan himpskatti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *