Toivon siemeniä
Onko tämä nyt sitten neljännevuosikatsaus vai mikä? Kvartaalibloggaus. Facebook nimittäin muistuttelee, että joku näitä kirjoituksia aina välillä kaipailee. Tiedän itsekin sen, että jos ja kun seuraamani blogi yhtäkkiä hiljenee, huolestun ja alan miettimään syitä. Sen takia pahoitteluni.
Täällä on kuitenkin kaikki hyvin. Kesä on vaihtui syksyksi ja nyt melkein jo talveksi. Kosmokset ja unikot kukkivat elokuussa hienosti, tuottivat paljon iloa, mutta ovat nyt vain haikea muisto. Mehiläiset ovat vetäytyneet talviunille ja linnut palanneet lintulaudalle. Hiirihaukat ja sääksi ovat vaihtuneet korpin ja närhen huutoon. Maa on aamuisin pakkasesta valkoinen ja auton ikkunat jäässä.
Vaikka kukat kasvoivat hienosti, kasvimaa ei ollut todellakaan mikään menestys. Taaskaan. Mietin, että ehkä mun pitäisi perustaa puutarhablogi tumpeloille. Tai pikemminkin laiskoille perfektionisteille, päättämättömille sieluille ja heinänkorsi suussa kuljeskeville haaveilijoille. Niille, jotka suunnittelevat suuria, mutta eivät ota huomioon siihen vaadittavaa työtä ja työtunteja. Unohtavat leveysasteen jolla asuvat. Haaveilevat omavaraisuudesta, vaikka saavat sadoksi muutaman madonsyömän porkkanan ja reikäisen kaalin.
Mutta vaikka kuuluisit johonkin noista edellämainituista kategorioista, niin kasvien kanssa puuhailu kannattaa aina. On se sitten kukkien kasvatusta, vihannesten viljelyä tai villivihannesten keräilyä. Vaikka tuloksena olisi se yksi rupinen porkkana, villinä rehoittavat rikkaruohot tai parvekkeelle nääntynyt kesäkukka, olet kuitenkin saanut sieluusi ravintoa ja elimistöösi aimo annoksen hyviä mikrobeja ihan vain hengittämällä maan tuoksua. Koska lopultakaan me emme hoida puutarhaa, vaan se on puutarha, joka hoitaa meitä. Sama luonnon kanssa yleensäkin.
Väittäisin melkein, että ihmiset saa hurahtamaan puutarhahommiin lopultakin tämä kaiken epävarmuus. Aina jokin epäonnistuu, ja juuri se saa ne onnistumiset tuntumaan niin erityisen makeilta. Ja toisaalta puutarha tai kasvimaan hoitaminen tuovat elämään toivoa, sillä mikä onkaan suurempi toivon symboli kuin siemen. Miten yhdessä pienessä siemessä voi piillä kokonainen puu tai seuraavan kesän ateria.
Itse olen hankkinut jo siemeniä ensi kesää varten. Kokosin ruohottuneen kasvimaani päälle ns. NoDig- penkin, eli alle reilu kerros pahvia ja päälle muhinutta hevosenlantakompostia. Sen peitän vielä pressulla talven ajaksi ja ensi keväänä sen pitäisi olla valmis kylvöä varten. Olen tehnyt valmiiksi myös kukkapenkkejä. Suunnitellut ja haaveillut. Hankkinut keittiöön Bokashi-kompostisäiliön ja perustanut multatehtaan ensi kesää varten.
Nyt on hyvä asettua viettämään vuoden pimeintä aikaa. Ottaa mallia luonnosta ja levätä mahdollisimman paljon. Kaikille se ei ole mahdollista, mutta karsii sen mitä voi. Itsekin olin asennoitunut siihen, että elelen tämän talven rauhassa ja teen mahdollisimman vähän töitä, mutta nyt kohtalo toi eteen työpaikan, joka vaatii asennoitumaan tähän talveen vähän uudella tavalla. Mutta kaikella on tarkoituksensa.
Tämä oudoista oudoin maailmantilanne on lamauttava, vaikka korona ei täällä maaseudulla elämään juuri vaikutakaan. Odotan koko ajan jotain tapahtuvaksi, vaikka en oikein tiedä mitä. Minulla on tunne,että pinnan alla tapahtuu suuria juttuja, mutta meille ei sitä vain kerrota. En luota mihinkään ja kehenkään, mutta silti pidän kaikkea mahdollisena.
Vaikka tämä on ajoittain raskasta, niin silti tämä on loistava tilaisuus opetella elämään hetkessä, päästää irti tietämisestä ja keskittyä hetkeen. Ehkä paras lääke korona-ahdistukseen onkin keskittyä arkeen ja arkisiin asioihin. Laskea se puhelin kädestä ja sulkea tietokone, lopettaa uutisten seuraaminen, laittaa ruokaa, siivota, tehdä käsitöitä. Pelätä vähemmän ja luottaa enemmän. Asioilla on tapana järjestyä.
Muistan kuinka äitini oli aikoinaan leikannut jostain lehdestä kuvan jossa luki ”Sieluni on täysin turvassa”. Se lehtileike roikkui silloin mökkimme seinällä, mutta on sittemmin kadonnut. Se oli silloin ja on etenkin nyt lohduttava. Tapahtuu vaikka mitä, niin sieluni on täysin turvassa. Aina.
Mulla on toiveena ja tavoitteena palata tänne vähän useammin, mutta saa nähdä kuinka käy. Aika tulee olemaan vähän kortilla tässä jatkossa, mutta ehkä se saa mut toimimaan tehokkaammin. Kuka tietää.
Toivon kaikille kuitenkin rauhoittavaa loppusyksyä!
5 Comments
Harmaan torpan emäntä
Onpa muuten ihana kansikuva sun blogissa!
Kirjoitit että ”Vaikka kukat kasvoivat hienosti, kasvimaa ei ollut todellakaan mikään menestys. Taaskaan”
Yritän itse vaihtaa taaskaan-sanan tilalle vielä-sanan 🙂 ja samoin hankin ensi vuodelle siemeniä ja olen nyt marraskuussa laittanut kasvimaata ensi vuodeksi valmiiksi. Kohti uutta parempaa kasvukautta!
admin
Tulee näin parin kuukauden viiveellä tää vastaus… anteeksi siitä.
Mulla on kerran ollut niin onnistunut ja satoisa kasvimaa, että sen takia toi ”taaskaan”… onnistuminen kun on aika suoraan suhteessa tehtyyn työhön ja ahkeruuteen. Toki siinä on muitakin tekijöitä, mutta puutarha ja etenkin kasvimaa vaatii työtä.
Mutta edessä on taas uusi kesä ja kasvukausi – ollan optimisteja. Ainakin mulla on nyt siemeniä :D.
saija
Maaseudulla myös, suht rauhassa koronalta Suomessa. Ja siirryin myös Bokashiin syksyllä, toisinaan hieman liikaa kertyy sinne kissanruokaa joka ” ei kelpaa”, ärrr.
Malttamaton fiilis odotellessa mitä maailma jo toisi tullessaan, vaikka itsehän me sen teemme, muutoksen.
Olet kyllä hauskasti oman itseni kopio tavallaan, olin jo pakannut muuttaakseni Norjaan, vuosien 2012-2013 vaihteessa, mutta se ei vain yrityksistä huolimatta onnistunut. Täällä olen uudessa paikassa Suomessa sitten puhaltamassa uutta bubble of heavenia… omalla mäelläni yksin. Uskon että meidät on strategisesti ripoteltu, erilleen, yksinäisyyteen kehittymään. Sinä lähdit sinne, joten mun ei tarvinnut… tai jotain. Joten loistapa sinä siellä, minä täällä 🙂
Näinä aikoina on vaikea pitää blogia enää julkisena, koska on niin paljon itsellä uutta tietoa joka ei sovi enää julkiseksi. Vain pienelle piirille joka tavallaan ymmärtää ja sitten voidaan laajentua enemmän ryhmän avulla. Ensin silti tarvitaan tukea, eikä yksin jaksa.
Uuvuttavaa, täysin väsyttävää… siinä tämä vuosi. Olemme jakaantuneet ihmisinä jo liiaksi kahdelle suuntaa.
Otan osaa suruusi. Vaikka eihän hän poissa ole, kuten tiedätkin :'( Vain ajatuksen päässä. Niin tutuin kommentein, turvallisin ohjein, aina elämässä yhä. Kivijalka jonka isoja alkukiviä sai haparoida pienillä sormillaan… eikä koskaan yltänyt siihen kauneuteen mitä HÄN oli. Niin se aina on… äiti, isoäiti… niin iso kivijalka ettei sinne yllä näkemään oman elämänsä aikana. Surullista. Mutta tuntee yhä sormenpäissään sen kaiken mitä joskus oli.
Hyvää joulukuun alkua sinulle ja kissoillesi ja mökkisi aputontuille 🙂 Siitä se lähtee, alkuvuosi vauhdilla sitten!
admin
Kiitos Saija kaunnista kommentistasi, vastaus tulee vähän viveellä.
Olen itsekin joskus ajatellut, että meitä on jonkinlaisia ”rinnakkaissieluja”, jotka on ripoteltu pitkin maailmaa. Aika sattumanvaraista, mihin sitä on päätynyt. Jos olis jossain risteyksessä kääntynyt vähän eri suuntaan, elämä voisi näyttää aika erilaiselta. Tänä talvena olisin toivonut, että olisin valinnut vähän toisen polun, on ollut sen verran haastava talvi ihan näin ilmastollisesti… MIkäs täällä kotona olisi hissutellessa, mutta kun pitää ajaa töhin kelillä kuin kelillä niin ei ole paljon naurattanut tänä talvena… huomenna varmaan jo itkettää. Ensi viikolla pitäisi olla lopultakin sellainen normaali talvikeli, joten jospa se tästä.
Olen miettinyt itsekin tota, että blogin kirjoittamista vähän häiritsee se, että ei viitsi kirjoittaa siitä, mitä oikeasti mielessä tällä hetkellä pääasiassa liikkuu, mutta toisaalta kaikki muu tuntuu ihan mitäänsanomattomalta. Ihmiset ja mielipteet ovat niin polarisoituneet, että ei halua sohia muurahaispesää. Toisaalta en itsekään jaksa lukea blogeja tällä hetkellä, joten sitä olettaa, että ei muutkaan.
Joo, kyllä se äiti tässä edelleen luraa lähistöllä – ainakin aika aktiivisesti unissa. Siskoni totesi, että hän ei näe äidistäni unia, joten se taitaa viihtyä paremmin Norjassa :D. Äitini seikkailunhalun tuntien voisin kuvitella näin olevan.
Mutta kevättä kohti ollaan menossa. Odotan innolla kaikesta huolimatta. Olen hankkinut älyttömästi siemeniä, kun viime kesänä ne loppui kaupoista kesken. Saa nähdä, jääkö ne siemenen asteelle, vai saanko synnytettyä niistä jotain muuta.
Saija
Näin saattaa olla että blogit on vähän jo mennyttä maailmaa, helpompi kai katsella joku lyhyt video.
Itsekin saan usein juuri edesmenneitä uniin, varmaan herkkyystasosta johtunee… siksi on niin vaivatonta ajatella etteivät he ole poissa.
Mulla on vain perusköynnökset aina esikasvamassa, mustasilmäsusannat ja köynnöskrassit. Iloa sekin kasvun seuraaminen on kuitenkin, kun taitoa ei ole muuhun.
Selviämistarina se on aina yksinäiselle ihmiselle talvi omakotitalossa juu, taas yksi ohi, huhheijaa!