Kissan kuolema

Tiesinhän minä sen päivän koittavan. Sitten kun huonoja päiviä on enemmän kuin hyviä, on aika sanoa hyvästi. Eläinlääkäri tuli kotiin kolme viikkoa sitten ja Inestä ei enää ollut. Nyt on vain nuo pojat, Ivar ja Lille Venn.

Helpotus ja hirveä ikävä sekoittuvat toisiinsa. Kissan kuolema on asia, jota ei halua kertoa oikein kenellekään. Yksi kissa, mitä siitä. Ota uusi. Voi miten vähän ihmiset ymmärtävätkään.

14 vuotta on kuulkaa pitkä aika nukkua pää samalla tyynyllä, ja jälkeen jäänyt tyhjä tila on paljon suurempi kuin yhden kissan kokoinen. Se on valtava.

Ines oli sievän ulkokuorensa takana suuri persoonallisuus. Rautainen tahto ja järkkymätön itsetunto pehmeässä ulkokuoressa. Kultainen kissa, joka rakasti omia ihmisiään ja omia kissaystäviään. Muista se ei niin piitannut.

Loppuaikoina makuuhuone oli Ineksen valtakuntaa. Ivar ja Lille Venn ei sinne juuri tulleet, vaikka ei sitä niiltä kiellettykään. Vasta kaksi viikkoa Ineksen kuoleman jälkeen Ivar tuli viereeni nukkumaan. Ei hiipinyt silkkitassuin, vaan rymisteli paikalle labradorinnoutajan energiallaan. Makaa vieressäni pitkin pituuttaan ja kuorsaa. Yritän antaa tilaa sen ainutlaatuselle ja omalaatuiselle persoonalle.

Lille Venn on lopettanut jatkuvan kujertelun ja kurnuttelun. Vasta nyt ymmärrän, että se jutteli Ineksen kanssa – ei meidän muiden. Ensimmäiset kaksi viikkoa Ineksen kuoleman jälkeen se nukkui usein kerällä sillä samalla lattiatyynyllä, missä Ines aikaisemmin aina nukkui. Nyt se on siirtynyt takaisin omaan tuoliinsa.

Elämä jatkuu.

Jumala on kaikkialla

Maailmassa ei kellään ole aikaa
paitsi yksin Jumalalla.
Ja sentähden tulevat kaikki kukat hänen luokseen,
ja kukista viimeinen,
lemmikki, pyytää häneltä enemmän loistoa
sinisiin silmiinsä,
ja muurahainen pyytää häneltä suurempaa voimaa
tarttuakseen korteen.
Ja mehiläiset pyytävät häneltä väkevämpää voittolaulua
purppuranpunaisia ruusuja varten.

Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä.
Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla ja kissa emäntänsä.
Se oli suuri ilo heille molemmille,
mutta kaikkein suurin oli se, että Jumala oli vienyt heidät yhteen
ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden
neljänätoista vuotena.

-Edith Södergran-