Pieniä suuria ihmeitä
Ihme nr. 1
Rakastan kirjoja ja minulla on niitä aika paljon, mutta ihan liian pieni kirjahylly. Suurin osa kirjoista on sekaisissa pinoissa yhdessä komerossa. Sieltä yritän niitä sitten tarvittaessa kaivella. Tosi hankalaa ja ärsyttävää.
Tässä eräänä päivänä ajattelin, että nyt tuohon kirjaongelmaan on saatava joku ratkaisu. Katselin pannuhuoneen laudanpätkiä sillä silmällä, että saisikohan niistä rakennettua kirjahyllyn ja osaisinkohan yleensäkään rakentaa sen itse. Menisikö liian vaikeaksi. Mietin, että jos käyn ostamassa jonkun halvan systeemin, niin saanko sen mahtumaan autooni. Pohdin asiaa oikein tosissani.
Seuraavana päivänä porukka tuli siivoamaan tuota seinän takana olevaa pientä asuntoa, johon erinäiset vuokralaiset ovat jättäneet kaikkea sekalaista. Traktorin kauhaan kasattiin vanhaa roinaa, ja ennen kuin ehdin reagoida, traktori huristeli pois. Mutta yksi ei ollut mahtunut kuormaan. Kirjahylly, joka makasi edelleen pihalla. Viiden minuutin kuluttua se oli eteisessäni. Hah.
Toivoin kirjahyllyä, ja seuraavana päivänä se materialisoitui eteiseeni. Pieni ihme vai puhdas sattuma?
Ihme nr.2
Viime torstaina oli todellinen dritvær (eli paska keli). Lunta tuli taivaan täydeltä ja kaduin, että olin lupautunut menemään töihin ekstraamaan. Oli ensimmäinen aamu, kun epäilin ihan tosissani, että näinköhän pääsen autollani perille asti, ja oli todellinen voittajafiilis, kun kurvasin lumisen autoni työpaikan pihaan.
Lunta tuli lisää koko päivän. Tein ulkona lumitöitä useampaan otteeseen, lakaisin rappusia ja juoksin asunnosta toiseen. Kävin asukkaiden kanssa kaupassa ja työnohjauksessa. Lunta oli nii paljon, että työpaikan järeä nelivetokin meinasi juuttua pihaan.
Kun viiden aikaan iltapäivällä aloin suunnitella kotiinlähtöä, en löytänyt autoni avainta mistään. Se ei ollut taskuissa, ei laukussa, ei pöydällä. Olin onnistunut pudottamaan sen.
Tilanne oli tosi kinkkinen. Työpaikkani on todellakin jumalan selän takana. Keli oli niin hirveä, että tiesin, että ystäväni ei pääsisi perille tuomaan vara-avainta.
Kävelin vielä autolle tarkistamaan, jos olisin jättänyt sen virtalukkoon tai penkille, mutta ei. Auton ovet oli auki, mutta avain poissa. Etsiessäni avainta autosta, pyysin epätoivoisesti apua: ”Nyt auttakaa minua löytämään se avain, se ei saa hävitä, ei juuri tänään!”
Seisoin ulkona katsellen toivottomana lumista pihaa. Jos avain oli pudonnut, niin sen löytäminen olisi mahdotonta. Sitäpaitsi se olisi voinut pudota ihan mihin vaan, myös kauppamatkalla. Potkaisin jalallani lunta, todetakseni, että sitä oli liikaa, jotta voisin sen alta mitään löytää.
Ja siinä se oli. Autoni avain. Hautautuneena lumeen juuri siinä, mihin potkaisin. Arvaatte varmaan ilmeeni.
Lähetin kiitokseni kaikille (keitä he mahdollisesti olivatkaan), jotka olivat osallistuneet tähän avaimen palautusoperaatioon. Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos <3
Jollekin ehkä vain kummallinen sattuma, minulle vastaus avunpyyntöön ja pieni suuri ihme.

