Elämää maalla

Viikkokatsaus 2 saman otavan alta

Päätin aloittaa tällaisen postaussarjan aina sunnuntaisin, johon kirjaan menneen viikon parhaat (ja myös ikävimmät) jutut. Mikä milloinkin on ajankohtaista ja tuntuu tärkeältä jakaa. Tässä ensimmäiset viikolta numero 2, olkaapa hyvät.

 

Viikon kuva:

Kunnon talvi on taannut hienot aamu- ja iltaruskot.

 

 

Viikon oivallus:

Torstai-iltana oveen koputettiin: ”Oletko nähnyt meidän hevosia?”. Kun talutin tuolla pimeässä karannutta hevosta takaisin kotiin, unohtui väsymys, nälkä ja kesken jäänyt ruoanlaitto. Minä ja hevonen samassa tahdissa. Muistin taas, mikä onkaan se, joka saa silmäni loistamaan.

 

Viikon inspiraatio:

Niin kuin monta kertaa aikaisemminkin, ruotsalainen blogi ”Mokkasin”. Tämä ei ehkä aukene kaikille, mutta jokainen, joka pitää käsillä tekemisestä, varmaan ymmärtää, miksi juuri nämä kuvat saa huokailemaan. Aiheestahan on julkaistu siis kirjakin (linkki blogissa), mutta ainakaan vielä en löytänyt sitä nettikirjakaupoista.

 

Viikon ärsytys:

Yli 20 astetta pakkasta, metriset hanget ja auto ilman autotallia tai edes lämmityspaikkaa. Menneellä viikolla yritin raapia  jäätä auton ikkunoista ja haaveilin saandaaleista ja palmurannoista. Tai edes sandaaleista ja pihanurmesta. Hymy tuppasi vähän hyytymään.

 

Viikon ilo:

Lintulaudan linnut. Näen ne hyvin keittiön ikkunasta. Ollaan tultu lintujen kanssa niin tutuiksi, että ne ei enää pelkää, kun menen lisäämään siemeniä. Mutta muistakaa: jos aloitatte, niin ruokkimista pitää jatkaa koko talvi.

 

Viikon suru:

Norjassa kaadettiin vime viikolla 16 sutta, ja periaatteesa lupa on 42 suden kaatamiseen. Se tarkoittaa puolta koko Norjan susikannasta. Se herättää raivoa sekä täällä Norjassa, mutta myös ulkomailla. Petovihaa perustellaan täällä sillä, että pedot vievät niin paljon lampaita ja aiheuttavat niille niin paljon kärsimystä. Joka vuosi noin satatuhatta lammasta jää palaamatta laitumilta kotiin, mutta petojen osuus on tässä alle 20 prosenttia. Kukaan ei puhu siitä, mitä tapahtuu niille noin 80 000 lampaalle, jotka kuolevat oman onnensa nojassa sairauksiin, jäävät autojen alle, katkovat raajojaan ja putoilevat rotkoihin.

 

Viikon kiitollisuus:

Oma selkäjumi hellitti ja auto käynnistyi ongelmitta pakkasten jälkeen.

 

Viikon elokuva:

”Mies, joka rakasti järjestystä” ( En man som heter Ove ). Elokuva, jossa saa nauraa ja itkeä. Hieno, inhimillinen filmi. Bonuksena tuli hirveä ikävä Inestä ja kova hinku hankkia pieni ragdoll-tyttö – on ne noi ragdollit vaan niin erityisiä. Katsottavissa toistaiseksi Yle Areenassa

 

Viikon sitaatti:

” Edistystä tapahtuu, kun piiskaamme itseämme joka päivä hieman vähemmän.”

Judith Orloffin kirjassa ”Emotionaalinen vapaus”, kirjailijan henkisen opettajan viisas neuvo.

 

***

 

Mukavaa alkanutta viikkoa.

Hengitä syvään sisään ja ulos, ja anna olkapäiden laskeutua. Ja muista, että kaikki järjestyy.

 

2 Comments

  • Outi

    Tämäpäs on kiva postaus idea! Jota on varmasti jälkeenpäin mukava lukea itsekkin. Täällä myös on koko talven ruokittu lintuja, ja niiden seuraamiseen jää koukkuun. Että sitä tuntee itsensä vähä höpäjäksi, kun yrittää toiselle selittää, että nyt tänään ei ole näkynyt niitä tai näitä.;D Ja meillä myös sama että eivät pelkää enää, odottelevat ihan viereisillä oksilla, kun ruokaa laitetaan! Luin myös uutisen susista! :/ Hyvää uutta tätä vuotta sinne kauniisiin Norjan maisemiin 💕

    • admin

      Tosi mukavaa kuulla, että pidät ideasta :). Katsotaan miten tämä tästä vielä muokkautuu – ehkä ainakin teemat voi vähän vaihdella viikottain. Katsotaan. Tätä oli aika kiva tehdä ja kuten sanoit, varmaan itsekin ihan kiva lukea jälkeenpäin.

      Noiden lintujen seuraamisesta tulee melkein pakkomielle ja jokainen uusi laji ilahduttaa. Täällä on ollut myös niin kova talvi, että ruokinta-apu on selvästi tarpeen. Paitsi hyödyllistä (tai ihan välttämätöntä), niin myös tosi kivaa ja mielenkiintoista touhua!

      Joo tuo susi-juttu on hyvä esimerkkin tästä norjalaisesta paradoksista: ihmeellinen luonto, luontoa rakastavat ja siellä intohimoisesti liikkuvat ihmiset, ja sitten hirveä ja yllättävän yleinen petoviha: kaikki vähänkin petoa muistuttavat pitäisi tapaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *