Mieli

ja taas mennään…

 

En ole menossa mihinkään konkreettisesti, mutta mieli menee jo kesään ja kuinkas muuten: viljelyksiin. Viime kesän kasvimaakatastrofin jälkeen olin jo päättänyt, että ei tänä vuonna, mutta kun on se puutarhahulluus…

Viime vuonna ( ja jo aikaisemminkin ) olen kipuillut sen kanssa, että  minulla ei näin vuokra-asujana ole omaa puutarhaa, jota voisin vuosi vuodelta rakentaa. Mutta se on taas kerran vain mieleni luoma kuvitteellinen este ja veruke. Olen nimittäin erittäin pätevä kehittelemään näitä syitä olla tekemättä jotain. Ja jos jotain saankin aikaiseksi, sisälläni on usein pieni tyytymättömyys, koska asiat voisivat olla vielä paremmin tai jotenkin eri tavalla.

 

 

Kuvissa on viljelyksiäni muutaman vuoden takaa. Silloinkin olin koko ajan vähän tyytymätön siihen, että minulla ei ole kunnon puutarhaa. Oli vain (!) kasvimaa.

Me ihmiset lähdemme usein ratkomaan ongelmiamme ulkoa päin. Jos olemme tyytymättömiä, etsimme syitä ulkopuoleltamme ja yritämme  muuttaa ympäristöä, olosuhteita tai vaikkapa läheisiämme, jotta saavuttaisimme elämäämme kaipaamamme tasapainon. Tai ainakin voimme syyttää ulkoisia olosuhteita tyytymättömyydestämme.

Ainahan asiat ja olosuhteet voisivat olla paremmin, ihan aina. Mutta jos yrittäisimmekin tyytyä elämän asettamiin reunaehtoihin, ja toimia niiden puitteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Jos pyrkisi ensin muuttamaan sitä omaa asennettaan, eikä niinkään ulkopuolista ympäristöään. Hengittäisi syvään, eläisi hetki kerrallaan ja nauttisi siitä, mitä elämä juuri tällä hetkellä suo.

Se ei ehkä suo perennapenkkiä ja monivuotista puutarhaa, mutta se voi suoda kesäkukkapenkin, kasvimaan tai vaikkapa ikkunapuutarhan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *