Oi ihana tammikuu!

Olen monta kertaa sanonut, että vuodesta voisi poistaa kaksi kuukautta, marras- ja tammikuun. Jos marraskuu on tuskaisen pimeä ja loskainen, niin tammikuu on usein mitäänsanomattoman harmaa ja kevät tuntuu etenevän kovin hitaasti.

Tänä vuonna kaikki on kuitenkin toisin. En muista, milloin tammikuu oliis tuntunut näin hyvältä. Osaltaan johtuu siitä, että koko talvi on tuntunut pitkästä aikaa jotenkin kummallisen siedettävältä. Joulukin oli aika ihana, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan.

Ehkä tämä talvi on ollut jotenkin synkassa oman mielenmaiseman kanssa, ja lepo on tehnyt hyvää.

Ei ole tarvinnut miettiä puutarhatöitä tai syyttää itseään siitä, että ei saa mitään aikaiseksi. Viime kesähän meni hampaita kiristellen, itseä syytellen ja kahvia juoden.

Tämä talvi on mennyt levätessä. Tai levätessä siinä mielessä, että en ole tehnyt mitään ylimääräistä. Vain ne pakolliset. Ja nyt kevään tulo tuntuu tosi hyvältä.

Osaltaan elämän on tehnyt mukavammaksi poikkeuksellisen leuto tammikuu. Ja muutenkin helppo ja stressitön. Ajokelit ovat olleet hyvät, lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä ja puita on voinut kanniskella kaikessa rauhassa – talo on pysynyt lämpimänä vähemmälläkin.

Lähes joka päivä on paistanut aurinko, linnut sirkuttelee keväisesti, eikä ole tuntunut ollenkaan tammikuulta. Pikemminkin helmikuulta. Ehkä toivomukseni on kuultu, ja tammikuu on kuin onkin poistunut vuodenkierrosta?

Blogia kirjoittelen enemmän vain mielessäni. Jotenkin tuntuu, että kun maailman tilanne on mikä se on, tämän pitäisi olla aina jotenkin merkityksellistä, ja tätä mahdollisuutta pitäisi hyödyntää. Kirjoittaa tärkeistä asioista, tiedättehän? Mutta jos ja kun rima nousee liian korkealle, niin kirjoittaminen jää kokonaan.

Tulee taas mieleen se Elisabeth Gilbertin luovien ihmisten luokittelu ahkeriin huithapeleihin ja laiskoihin perfektionisteihin. Minähän olen ehdottomasti ja kiistatta tuo jälkimmäinen, ja jälki on sitten sen näköistä – eli sitä jälkeä ei synny usein ollenkaan.

Sohvalla maatessa pää on täynnä hyviä suunnitelmia, sujuvia ja merkityksellisiä blogipostauksia ja hienoja maalauksia. Puhumattakaan kaikista muista suunnitelmista, mutta toteutus jää uupumaan. En tajua, miksi se on niin vaikeaa.

Pitäisi varmaan taas laittaa se ”Just do it!”- juliste seinälle.

Joku sanoi viisaasti (en yhtään muista kuka, varmaan monikin on tästä puhunut), että ihmisten elämä muodostuu miljoonista ja miljoonista mikropäätöksistä. Pienistä arjen teoista ja valinnoista.

Usein me tehdään näitä mikropäätöksiä tiedostamatta ja huomaamatta, mutta niillä me muokataan elämäämme siihen suuntaan mihin se menee. Tämä pätee niin syömisen, liikkumisen, kuluttamisen ja ihan minkä tahansa suhteen.

Tai jos miettii vaikka tätä nykyajan aika- ja energiasyöppöä eli internettiä ja virtuaalista maailmaa. Kuinka monta klikkauspäätöstä sitä päivän aikana huomaamatta tekeekään, ja tulee käyttäneeksi ihan tolkuttomasti aikaa totaalisen tyhjänpäiväisiin asioihin. Enkä sano, että kaiken toiminnan pitäisi olla tärkeää ja hyödyllistä, mutta olisi edes kivaa tai itselle merkityksellistä.

Mutta jos haluaa muuttaa elämäänsä, niin se harvoin tapahtuu kertarysäyksellä. Se tapahtuu sillä, että havahtuu turtumuksestaan ja oppii ensin havainnoimaan niitä pieniä mikropäätöksiä mitä päivän aikana tekee. Ja sitten ehkä valitsemaan toisin, pieni päätös kerrallaan. Ja yhtäkkiä elämä voi saada ihan toisenlaisen suunnan.

Näillä samoilla mikropäätöksillä ja teoilla, niin yksityisten ihmisten kuin yritysten ja valtioidenkin, myös tämä maailma on saatu siihen jamaan, missä se nyt on. Mutta tällaisilla mikropäätöksillä se voidaan myös muuttaa. Arjen pienillä teoilla ja päätöksillä, jotka kumuloituvat suuremmaksi muutokseksi. Mitä suurempi laiva, sitä hitaamminen se kääntyy.

Voi aloittaa ihan vaikka sillä, että mietti yhä useammin siellä kaupassa, että tarvitsenko tämän vai haluanko tämän? Siinä on nimittäin yllättävän iso ero. Kannattaa kokeilla.

Mukavaa alkavaa viikkoa!