Kun aika pysähtyi

Vuokraamani talon pihapiirissä on vanhempi mökki, joka on periaatteessa myös käytössäni – niin kuin kaikki pihan rakennukset. Ovi on ollut lukossa, enkä ole päässyt aikaisemmin sisälle. Olen suunnitellut siitä itselleni maalausateljeeta ja kaikkea mahdollista. Yrittänyt kurkkia ikkunoista.

Eilen ovi oli sitten auki ja pääsin vihdoinkin sinne sisälle katsomaan. Pysähdyin kuitenkin kynnykselle kuin seinään, ei sinne niin vain rynnätty. Piti sanoa ”God dag” ja melkein niiata. Tunnelma oli ihan käsittämätön. Aika oli pysähtynyt jonnekin kauas, kauas menneisyyteen.

Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei täällä voi mitään tehdä, toisten kodissa. Ainakaan mitään ei saa muuttaa eikä mitään viedä pois. Kävelin ympäriinsä ja silittelin vanhoja seiniä. Tämä oli enemmän kuin museo. Elävä tila, jossa tunsi olevansa vieraana.

Tästä voi tulla korkeintaan meditaatiohuone. Mutta ei todellakaan mikään joogastudio buddha-patsaineen, vaan huone, jonka ikivanhalle kuluneelle penkille voi puutarhatöiden lomassa istahtaa levähtämään ja siirtyä hetkeksi kauas menneisyyteen. Sulkea silmänsä ja hengittää syvään.

Tässä mökissä on viimeksi asunut se kerran jo mainitsemani Katte-Marie. Vanha nainen, joka rakasti kissoja. Mutta ei siis 1800-luvulla, vaan hän asui tässä 1970- luvulle saakka.

Ei ihminen paljon tarvitse, meidät on vain huijattu uskomaan niin. Tupa ja makuukamari. Sänky ja pari tuolia. Pieni pöytä. Uuni ja takka. Muutama naulakko seinässä ja jokunen kissa. Siinä se.

Tässä tapauksessa kuvat eivät välitä tuota uskomatonta tunnelmaa edes sinne päin. Sydän melkein pakahtui tästä aarteesta.