Kuinka oikein olen tänne päätynyt?
Tänne on luvattu runsaita sateita seuraavan vuorokauden ajaksi, ja se tarkoittaa kevättulvaa.
Sateet saavat lumet sulamaan myös huipuilta, ja metsät ja rinteet täyttyvät pienistä ja vähän suuremmistakin vesiputouksista. Linnunlauluun sekoittuu jatkuva veden pauhu ja kohina. Vähitellen vesi virtaa tänne laaksoon asti, ja saa joet tulvimaan.
Myös tuo oma pieni koskeni on jo nyt kasvanut ihan eri volyymiin, kuin aikaisemmin.
Välillä veden mukana lähtevät myös maat vyörymään, ja niinpä säätiedotuksessa onkin tällä hetkellä varoitus paitsi tulvista, niin myös maanvyöryistä.
On niin monta asiaa, joita en tiennyt, kun tänne muutin. Vesiputoukset, maanvyöryn ääni kivimassojen vyöryessä vuorten rinteiltä, rinteitä pitkin kiipeilevät sumupilvet. Vaikka luonto on täällä on monella tapaa hyvin samanlainen kuin Suomessa, niin silti se on niin erilainen. Mutta niin hieno!
Kun katson ikkunasta, näen vastakkaisella vuorenrinteellä vesiputouksia, ja saatan edelleen miettiä, kuinka elämä minut on tänne heittänyt?
Seitsemän vuotta täällä. Puhuessani eilen suomalaisen ystäväni kanssa puhelimessa, huomasin, että monet sanat tulivat mieleeni ensin norjaksi. Se tuntui oudolta. Mutta täällä on hyvä ja täällä on koti. Ainakin juuri nyt.
Olen syntynyt vähän juurettomien vanhempien juurettomaksi lapseksi, enkä tiedä, kaipaanko itselleni juuria, vai tuntuuko ajatus enemmän ahdistavalta. En tiedä.
No, oikeastaan halusin vain jakaa kanssanne nämä pari vuotta sitten kevättulvan aikaan ottamani kuvat. Ne ansaitsevat tulla näytetyksi vielä uudestaan. Mikä ihmeellinen maailma meillä onkaan!
Tämän sadepäivän aion käyttää hyväkseni maalaamalla. Ja sen jälkeen minut on kutsuttu ystävän luo syömään. Tulossa hyvä lauantai siis – sateesta huolimatta.
Sitä samaa toivon teillekin!
(kirjoitettu 27.4.2019)
