Mieli ja hyvinvointi

Eihän tässä ollut mitään järkeä, mutta…

Kapusin viime lauantaina olohuoneeni ikkunasta näkyvälle lähivuorelle istuskelemaan ja katselemaan maisemaa vähän uudesta perspektiivistä. Se tekee aina välillä tosi hyvää. Korkealta näkee kauemmaksi, ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Sama vaikutus kuin merellä.

 

Vietin silloin nimittäin eräänlaista vuosipäivää: yhdeksän vuotta sitten saavuin tänne laaksoon ensimmäistä kertaa. Tulimme ystävieni kanssa tänne viikonlopun ratsastusreissulle, joka tuli sittemmin mullistamaan koko elämäni.

 

Koko ratsastusreissu meinasi jäädä osaltani toteutumatta. Sen järjestäminen tuntui silloin tosi työläältä, ja mieleni kehitteli tuhat ja yksi hyvää syytä olla lähtemättä. Olin rakentanut ympärilleni jonkinlaisen häkin, josta poistuminen tuntui silloin lähes mahdottomalta.  Vaikka oikeasti sen häkin ovi oli oikeasti koko ajan auki, tai sitä häkkiä ei ollut olemassakaan.

 

 

Yksi ”hyvä” syy olla lähtemättä oli, että kissoille ei ollut hoitajaa.  Muistan, kuinka ennen päätöstäni seisoin eräässä baarissa iltapäiväoluella ystäväni kanssa, kun hän yhtäkkiä tokaisi, että toivoisi minun lähtevän lomalle, jotta hän pääsisi hoitamaan kissojani. En ollut mainininnut hänelle mitään tästä mahdollisesta ratsastusreissusta.

 

Minua nauratti. Ajattelin mielessäni, että kaipa universumi yrittää nyt vääntää jotain rautalangasta, ja sillä hetkellä päätin tarttua tilaisuuteen ja lähteä. Onneksi. Puolitoista vuotta myöhemmin muutin tänne asumaan.

 

 

Sen jälkeen olen tehnyt vielä monta päätöstä, aika huimapäistäkin. Vähitellen olen oppinut yhä paremmin kuuntelemaan sydämeni ääntä. Tai sisäistä viisautta, intuitiota tai universumin kuiskailua – miten kukin sitä haluaakaan kutsua. Joka tapauksessa sitä hiljaista ääntä, jolla ei ole järjen kanssa useinkaan mitään tekemistä, mutta joka johdattaa meidät juuri oikeaan suuntaan – näin uskon.

 

Järjen ääni on nimittäin mielen ääni. Me uskomme aina tietävämme mikä meille on parasta, mutta mielellämme on taipumus rakentaa juuri niitä kaltereita ja häkkejä, joista alussa mainitsin. Järjen tai mielen ääni saa sitä paitsi ohjeensa usein pelolta tai ainakin jonkinlaiselta turvallisuushakuisuudelta.

 

Toki järjelläkin on paikkansa ja aikansa, tietenkin. Mutta ei sydämen äänen kuunteleminen tarkoitakaan päätöntä impulsiivisuutta ja säntäilyä, vaikka ne ulkopuolisesta saattaa joskus siltä näyttääkin. Ainakin omalla kohdallani, juuri nämä suurimmat päätökset olen tehnyt perusteellisen harkinnan jälkeen, vaikka ne ovatkin vaatineet kaikesta turvallisesta irtipäästämistä ja hyppäämistä tuntemattomaan.

 

Sydämen äänen kuunteleminen ei myöskään tarkoita sitä, että sen jälkeen elämä olisi jotenkin helppoa ja ongelmatonta. Usein kai päinvastoin. Mutta kaikista hankaluuksista ja mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta elämä tuntuu kuitenkin jotenkin oikealta.

 

 

Päätöksissä on sitä paitsi sellainen hyvä puoli, että niitä on ihan turha katua. Me kun emme voi tietää, mikä se toinen skenaario olisi ollut. Siis jos olisimme tehneet toisenlaisen päätöksen. Me luulemme ehkä tietävämme, mutta emme me oikeasti voi tietää.

 

Mutta jotenkin tuntuu, että ne päätökset ja ratkaisut, joista kertoessa aloittaa lauseen: eihän tässä olle mitään järkeä, mutta…. ovat niitä parhaita päätöksiä.

 

Olen kirjoittanut tätä aihetta sivuten aikaisemminkin, Jos aihe kiinnostaa käy lukemassa jutut ”Minäkö rohkea” ja ”Muutama sana elämänmuutoksesta”.

2 Comments

  • Saila

    Hyvä, ihana, ajatuksia herättävä kirjoitus taas kerran. Hyvää vuosipäivää näin jälkikäteen! Tämä tarinasi on huikea, kannustava, innostava. Kiitos, kun jaat sen ♥

    • admin

      Kiitos Saila <3 . Joo, ehkä jokaisen kannattaisi tehdä ainakin joskus tällaisia "eihän tässä ole mitään järkeä" - ratkaisuja - mitä se kenenkin kohdalla sitten tarkoittaakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *