Mieli ja hyvinvointi

Keväisiä unelmia

Täällä edelleen, kvartaalipostauksista olen siirtynyt puolivuotiskatsaukseen. Hah.  Mutta vakaa aikomus on ryhdistäytyä ja kirjoittaa useammin.

 

Takana on pitkä ja kylmä talvi, jota en halua oikein edes muistella. Täysiä työviikkoja ja älyttömästi käytännön ongelmia kylmän talon, jäätyneiden putkien, hyytyneiden autojen ja hirveiden ajokelien muodossa. Mutta selvisin ja lopultakin ihan hyvin, vaikka auton lisäksi monta kertaa hyytyi myös hymy.

 

Sen jouduin toteamaan, että täysien työviikkojen yhdistäminen tällaisessa paikassa elämiseen ei ole optimaalinen ratkaisu. Täysi palkka tuo elämään mukavaa turvallisuutta, mutta kun päivä toisensa jälkeen heräsin aamukuudelta, kaivoin autoa lumen alta tai yritin saada sitä käynnistymään, ja ajoin tuolla pimeydessä töihin, niin tuli monta kertaa mieleen, että juuri tällaista elämäntapaahan minä tänne pakenin.

 

 

Nyt elän ihan sitä samaa entistä elämää, mutta sillä erotuksella, että asun vanhassa ja kylmässä talossa ja joudun stressaamaan lumitöitä, lämmitystä ja kurjia ajokelejä joka ikinen aamu. Viikonloppuisin lauantai menee työviikosta toipuessa ja sunnuntai kotitöitä tehdessä ja sitten on taas edessä uusi työviikko. Työ on sinänsä ihan mielenkiintoista ja mielekästäkin, mutta silti. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä.

 

Tässä yhtälössä suurin ongelma ei minulle kuitenkaan ole tämän vanhan talon  lämmitys tai lumityöt, vaan se palkkatyö. Tai se, että sinne pitää lähteä. Näinä korona-aikoina tällaista ei pitäisi kai edes sanoa ääneen. Pitää olla (ja olenkin) kiitollinen siitä, että on yleensäkin varma työpaikka jonne lähteä, mutta oma unelmani on, ja ollut jo pitkään, että voisin tehdä töitä kotoa käsin. Ainakin osittain. Se, kuinka se tapahtuisi, on minulle toistaiseksi arvoitus.

 

Mutta unelmat voivat toteutua. Norjaan muutto oli aikoinaan vain etäinen unelma. Tähän taloon muuttaminen tuntui kerran epärealistiselta haaveelta. Joten miksei tämäkin unelma voisi lopultakin toteutua?  Ainakin olen lausunut sen nyt ääneen. Jokainen ongelma kun pitää sisällään myös ratkaisun. Se pitää vain löytää.

 

 

Luin taas kerran Coelhon ”Pyhiinvaeltajan”. Monen mielestä Coelhin kirjat ovat vähän naiiveja, mutta itse löydän niistä jokaisella lukukerralla jotain uutta ajateltavaa kulloisestakin elämäntilanteesta riippuen. Uskon Coelhon tavoin elämän maagisuuteen, ennusmerkkeihin ja ylempään ohjaukseen. Uskon siihen, että emme ole täällä vain suorittamassa kunnon kansalaisuutta, vaan oppimassa ja jalostumassa ihmisinä ja henkisinä olentoina.

 

Pyhiinvaeltajassa Coelho kirjoittaa, että unelmien totetutumisen suurimpana esteenä on se, että ihminen ei ole ajatellut mitä unelmallaan tekisi. Ihminen unohtaa miettiä, miksi tavoittelee unelmaansa, mikä on sen merkitys. Unelma, joka on vain epämääräinen haave, jää usein toteutumatta. Ihminen saattaa paradoksaalisesti myös pelätä unelmansa totetumista, ja väistää juuri kun tajuaa, että unelman toteutuminen voisi oikeasti olla mahdollista. Tuttu on turvallista, vaikka se olisi kuinka epätyydyttävää.

 

Lähes meillä kaikilla on lisäksi jossain syvällä uskomus siitä, että onnellisuus on muita varten. Ettei juuri meistä ole tavoittelemaan unelmiamme tai että juuri me emme ansaitse onnea.  Minullakin on syvään juurtuneita käsityksiä siitä, millainen olen ja mihin pystyn. Tai mihin en pysty. Ne käsitykset ovat vain istutettu mieleeni joskus muinoin lapsuudessani, eivätkä välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. Mutta ne istuvat tiukassa..

 

Toisinaan emme yksinkertaisesti ole valmiita tekemään töitä unelmiemme eteen. Elämä ei nimittäin muutu sohvalla makaamalla, sen olen itsekin saanut huomata. Pitää ottaa ensimmäinen askel ja tehdä niitä pieniä mikropäätöksiä, jotka johtavat oikeaan suuntaan. Välillä ne tehdyt mikropäätökset lähtevät viemään elämää väärään suuntaan, mutta sitten pitää vaan oikaista reittiään. Ei useinkaan repäisemällä, vaan taas pieni päätös kerrallaan.

 

 

Me ihmiset olemme onneksi erilaisia, samoin unelmamme ja käsitys onnesta tai onnellisesta elämästä. Itse en ole koskaan haaveillut elämästä paratiisisaarella. Tai omasta talosta. Monelle juuri työ ja työpaikka on tosi tärkeä osa elämää.

 

Kun tein vähemmän töitä, monet ihmettelivät, miten ihmeessä saan aikani kulumaan. Eikö elämä olen yksinäistä ja tylsää. Mutta minulle yksinäisyys ja ikävystyminen ovat kaksi aika vierasta tunnetta. En tiedä miksi, mutta niin se vain on. Elämäni ei todellakaan ole pelkkää iloa, onnea ja autuutta, eikä sen kuulukaan olla. Saatan olla joskus saamaton, laiska, pahantuulinen tai alakuloinenkin,  mutta en oikeastaan koskaan ikävystynyt tai yksinäinen.

 

 

Onneksi se pimein ja kylmin talvi on nyt selätetty. arki on yksinkertaisempaa ja mieli valoisampi. Ulkona paistaa aurinko, valkoisella hangella risteilee syvän sinisiä varjoja, linnut sirkuttaa ja vesi tippuu räystäistä. Ilves on viime yönä kävellyt hangen poikki ja käynyt merkkamassa taloni seinän. Luulen kuulleeni sen myöhään eilen illalla. Ajatus siitä, että se oli vain parin metrin päässä minusta on hieno, vaikka minä istuinkin sohvalla ja se talon ulkopuolella.

 

Ja muistan taas, miksi täällä asunkaan.

 

Seuraavalla kerralla vähän keväisempiä kuvia ja keväisempiä juttuja. Eiköhän tämä talvi ollut tässä.

 

ps. leikin vähän facebookissa syntymäaikani kanssa sillä seurauksella, että tilini poistettiin tuosta vain ilman varoituksia. Tilin palauttaminen on osoittautunut tosi monimutkaiseksi, joten nyt mulla ei ole pääsyä myöskään blogin fb-sivuille.  Sivut saattavat siellä vielä olla, mutta minä en. Jos joku ihmettelee. Yritän ratkaista tämänkin ongelman jollain tavalla. Oikeastaan tekisi mieli jättää koko fb –  sen verran ärsyttää.

 

3 Comments

  • Harmaan torpan emäntä

    Täälläkin mikropäätöksillä kohti unelmia. Harmillisen vähän tällä hetkellä voin tehdä kyseisten asioiden eteen, mutta onhan siinäkin jo hommaa, ettei pään sisällä luovuta unelmista, vaikka käytännössä mahdottomuus kasvaa entisestään. Eli teen pään sisäisiä mikropäätöksiä 😀
    Valoisaa kevättä sinne Norjaan 🙂

    • admin

      Luin vai kuulin just yksi päivä mielenkiintoisen ajatuksen tähän liittyen. Ajatuksen kulku kun on usein se, että esim. haluaisin muuttaa vaikkapa Italiaan, jos osaisin kieltä/ olisi työpaikka/ olisi säästöjä/ olisi suhteita jne. jne. Kun meidän sen sijaan pitäisi vain päättää, että haluan muuttaa Italiaan, ja alkaa sitten ratkaista noita em. esteitä. Opiskella kieltä, säästää pesämunaa, hankkia suhteita, ottaa selvää asioista ja etsiä työpaikkaa. Monet asiat kun on ihan mahdollisia, ja se suurin este on omassa mielessä. ( ja tässä nyt silmiä pyörittäville sukulaisille ja ystäville tiedoksi: minä en ole muuttamassa Italiaan. Ainakaan juuri nyt 😀 )

      Ei pidä siis ajatella, että haluaisin, mutta se on mahdotonta. Jotkin asiat saattavat toki olla mahdottomia juuri nyt, mutta se ei tarkoita, että sen täytyisi olla pysyvä olotila. Ne esteet pitäisi ottaa vain ratkaistavina ongelmina. Mä olen tän tempun onnistunut tekemäänkin aika monta kertaa, mutta aina vaan löydän itseni murehtimasta sohvalta, kun en pysty, osaa tai olen liian vanha. Tai mitä se mieli aina pyörittääkään.

      Valoisaa kevättä sinnekin, ja anteeksi kun vastaaminen vähän kesti. Kuulin tänään hankien keskelä peipon laulun – se taitaa olla kesä tulossa…

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *