Mieli

Minäkö ärsyttävä valittaja?

 

 

 

Siskoni soitti ja sanoi olevansa väsynyt siihen, että kaikki tuntuvat tällä hetkellä valittavan jostain. Jos eivät muusta, niin siitä, kuinka kaikki vain valittavat.

 

Oikeastaan hän siis valitti sitä, että kaikki valittavat sitä, että kaikki valittavat.

 

Noin niin kuin yksinkertaistettuna. Kun tajuttiin, niin molempia alkoi naurattaa ja valittaminen loppui sillä kertaa siihen.

 

Tähän on todettava, että suomalaiset ovat valittamisen taidossa ainakin norjalaisiin verrattuna erityisen ansioituneita. Näin siis minäkin, pidän itseäni edelleen ihan suomalaisena. Ei me nimittäin rehellisyyden nimessä moneen kansaan verrattuna mitään suoranaisia ilopillereitä olla. Enkä todellakaan usko siihen, että vain negatiivisuus on rehellisyyttä, kun taas positiivisuus pinnallista teeskentelyä. Tätä väitettähän monet suomalaiset mielellään viljelee. Että me ollaan vaan niin rehellisiä.

 

Valittaminen on energiaa, joka leviää ja tarttuu ihan samalla tavalla kuin ilo ja naurukin. On täysin ymmärrettävää, että näin lokakuun loppupuolella, kesättömän kesän ja pimeän syksyn uumenissa monella on energia ja ilonaiheet vähissä, mutta helpottaako valittaminen ja surkean olon siirtäminen ihmiseltä toiselle?

 

Valittamisellehan käy nimittäin tässäkin ihan samalla tavalla kuin ilolle: jaettaessa se ei suinkaan vähene, vaan lisääntyy. Yhtäkkiä ihmettelet kun olet alamaissa, vaikka kaikki on ihan hyvin. Mutta saatatkin kantaa jonkun sinulle tuntemattoman ihmisen negatiivisia tunteita, jotka on siirretty sinun kannettavaksesi ehkä useankin ihmisen kautta, etkä ole edes tajunnut.

 

On tietenkin valittamista ja valittamista.  Joskus sillekin on paikkansa ja ystävät ovat (myös) sitä varten, että voi joskus keventää taakkaansa. Elämässä tapahtuu myös ikäviä asioita, joihin on ihan inhimillistä reagoida. Mutta pointti on siinä, että ei jää valittamiseen kiinni. Se saattaa nimittäin jostain omituisesta syytä olla ihmeellisen koukuttavaa.

 

Valittamiselle on usein tyypillistä, että se on enemmänkin ylläpitävää kuin eteenpäin vievää. Siinä ei edes yritetä etsiä ratkaisuja tai nähdä asioiden myönteisiä puolia, vaan se on energialtaan rypevää ja jumiutunutta. Valittamisen suosta ei usein edes halua nousta, vaan mielummin sinne vetäisi muutkin.  Siellä on niin mukava rypeä yhdessä. Positiivisia ratkaisuja hakevat tai asioihin myönteisemmin suhtautuvat ihmiset saattavat jopa ärsyttää.

 

 

Mutta jos kokee, että kaikki muut vain valittavat, niin tässäkin kannattaa katsoa ensin peiliin ja aloittaa itsestään.  Jaanko itse enemmän iloa kuin negatiivisia tunteita?

 

Valitanko yhä uudestaan, pahimmillaan vuodesta toiseen, asioista,  joille en edes aio tehdä mitään? Tai valitanko usein ja jatkuvasti asioista, jolle ei yksinkertaisesti voi mitään. Esimerkiksi vaikka säästä tai vuodenajasta (jep). Onko valittamisestani mitään hyötyä? Ratkaiseeko se mitään?

 

Voisiko joskus olla sanomatta ääneen, vaikka kuinka ottaisi päähän.? Hengittää syvään ja antaa asioiden olla. Kannattaisiko erityisen huonona päivänä olla soittamatta ja tapaamatta ystäviään? Kantaa ketutuksensa ihan vain yksin.

 

Sitten kun on ensin katsonut sinne peiliin, voi tietenkin miettiä myös sitä, kenen kanssa aikaansa viettää ja mihin aikaansa käyttää. Minkälaisia uutisia seuraan? Minkälaisia keskustelupalstoja ja ryhmiä seuraan? Käytänkö ehkä aikaani energiavarkaisiin?

 

Ja sitten vain D-vitamiinia purkista, ja yrittää laittaa eteenpäin enemmän iloa ja naurua kuin valittamista. Loppusyksyn kelit ovat mitä ovat ja maailma on nykyään totaalisen hullu paikka, mutta kun asioilla on aina se toinenkin puolensa. On valinta, mihin huomionsa kiinnittää.

 

Ja kyllä, itseään ja omia asenteitaan voi muuttaa. Ei käy hetkessä, mutta on ihan mahdollista.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *